Kuppi Nurin

Yazzy 2v.

2012-02-15T18:06:00.003+02:00

Niinhän se äiskän pikkupersjalkakin on jo päässyt miesten töihin ja miehen ikään! ♥

Paljonpaljon terkkuja ja onnea rosvojahtiin virkakoira Jaskalle!

Henkilöetsinnän tasot

2012-02-07T23:42:00.005+02:00

Viimeiset koko luokan tunnit olivat sitten tänään. Ne kuluivat loppujen tasokokeiden sekä jalostuksen ja genetiikan parissa. Melko haikea fiilis - mutta ei tämä vielä ole ohi! Ei ihan vielä, eihän? Viimeistein hetkien kunniaksi napattiin sitten kuva meistä Heidiä lainatakseni - loppuun asti kestäneistä - ja tällainen siitä tuli:

Pörkkiks edustaa taas vaihteeksi OMG -ilmeellä käsi suun edessä, eihän se suinkaan syö turpa rullalla ruokaa mun kädestä, kun ei raukka tuommoisessa hulinassa oikein muuten kyennyt olemaan (ihana Avakin istu just edessä, sitä teki vähäsen vain mieli nypätä karvoista!).

Sain juuri hetki sitten valmiiksi treenipäiviksen tältä päivältä, laiskana kopioin siis tämän päivän treenien kulun suoraan sieltä (ja jaksan ilmoitella tästä vain ja ainoastaan sen kirjoitusasun vuoksi, joka nyt ei välttämättä kulje ihan käsi kädessä sen tekstin kanssa, jota tänne blogiin rustailen).

"Aamulla menimme verstaalle tekemään henkilöetsinnän tasot. Juri oli vuorossa toisena, joten ehdin hyvin valmistella sitä ulkona. Tein vähän tottiksia, sivulletuloa, eteentuloa sekä yhden ja kahden askeleen seuraamisia, jotka sujuivat tosi hyvin. Kokeilin myös hieman ilmaisua: Pidin yhtä nappulaa hieman kohotetussa kädessäni ja annoin käskyn. Parhaimmillaan sain hyvän, neljän haukahduksen sarjan – edistystä!

Tottiksien jälkeen siirryin eteiseen odottelemaan, jossa naksuttelin Jurille taas nätisti istumisesta ja kontaktista ja sain sen näin pysymään rauhallisena.

Koska Juri ei ole paljoa henkilöetsintää tehnyt ja verstaallakin enimmäkseen etenkin viime aikoina etsintöjä, lähetin Jurin vain kulkemaan vapaana. Juri liikkui ja etsi nätisti ja hyvin, mutta selvästi esineitä. Ensimmäinen maalimies oli heti ensimmäisessä etsittävässä tilassa. Juri sai hajun, mutta teki varsinaisen löydön vasta törmätessään maalimieheen. Maalimies palkkasi ohjeiden mukaisesti ensin löydöstä ja pyysi sitten yhden haukun.

Tämän jälkeen jatkettiin eteenpäin ja tarkistettiin vielä pari tilaa ennen siirtymistä alakertaan. Alakerrassa työskentelyä häiritsivät hieman lattialla olevat puukalikat. Ensimmäisen kanssa oli hieman hankaluuksia saada sitä koiralta pois ja sen jälkeen koiran huomio pois siitä, mutta seuraavista luovuttiin pelkällä kiellolla suuhun noukkimisen jälkeen.

Tarkistimme kaksi tilaa ennen käytävään ja sitä kautta pieneen huoneeseen siirtymistä, jossa viimeinen maalimies odotti kaapissa. Ensin Juri haisteli vain toisesta nurkasta ja oli poistua huoneesta. Pyysin sen sinne takaisin ja pian se sai hajun maalimiehestä, mutta paikallisti hajun piilokaapin viereiseen hyllykköön ja nyhräsi sen kimpussa hyvän tovin. Maalimies löytyi taas törmäämisen kautta ja ilmaisu hoitui samalla lailla kuin edellisenkin kanssa.

Henkilö-etsinnän jälkeen lähdimme hallille tekemään tokon tasoja. Koska Juri ei osaa liikkeitä yhdestäkään luokasta, saimme näyttää, mitä osaamme. Vuoroamme odotellessamme palkkailin Juria pariin otteeseen nätisti boxissa makoilusta. Vuorollamme aloitin naksuttelemalla maassa makaamisesta ja kontaktista, koska Juri oli kierroksilla. Tämän jälkeen sivulletuloa ja yhden askeleen seuraamisia. Kahden askeleen seuraamiset eivät oikein onnistuneet, Juri jäi taakse ja kauas, vinoon ja mitähän kaikkea. Sain kuitenkin Pipalta hyvän neuvon pyytää koira sivulle ja malttaa palkkaamisen kanssa pieni hetki, jotta Juri hieman ehtii rauhoittua. Ei kuitenkaan liian kauaa, ettei Juri ehdi turhautua. Seuraavaksi teimme eteentuloa, jossa valitin käsiohjauksen hankaluudesta. Pipa käski kokeilla pitää patukkaa leuan alla. Harjoitus onnistui sikäli hyvin, etten saanut hampaista naamaani, mutta hallin aiheuttama kiihtymys koirassa johti taas siihen, ettei patukasta oltaisi luovuttu taas millään. Palasimme siis eilisten irrotusharjoitusten pariin.

Hetken aikaa Juri jaksoi kiinnostua maahan pudotetuista nameista tai sille heitetyistä, mutta pian patukka oli jo mielenkiintoisempi ja maahan käskemisen, namin heittämisen ja namille vapauttamisen seurauksena koira olikin lähdössä päinvastaiseen suuntaan. Suuremmalta vääntämiseltä kuitenkin vältyttiin, kun keskustellessani Pipan kanssa aiheesta Juri nousi maasta ja hihna sattui kiristymään samalla, kun koira vahingossa pudotti patukan – eikä enää saanut sitä.

Episodin jälkeen uudet neuvot kehiin ja palikat esiin! Tarkoituksena oli antaa Jurille palikka ja kävellä rauhassa ympäriinsä. Hetken päästä irrotus ja vaihtaminen toiseen palikkaan, joka onnistui hyvin. Pian Juri alkoi taas tarjota irrottamista pelkästään maahan käskemällä ja vaihtoi palikkaa jopa ruokaan. Kävin ottamassa keittiössä ja keittiön viereisessä huoneessa muutamat esine-etsinnät.

Aloitin piilottamalla keittiön viereiseen huoneeseen kaksi palikkaa. Toisen lattialle ja toisen lipaston päälle, toinen hieman paremmin piilossa ja kummatkin hankalasti saatavilla. Käskin Jurin maahan ja lähetin sen etsimään viereiseltä nurkalta, josta se eteni ensimmäisen piilon luo ja sai hajun. Paikallistaminen kesti hetken. Löydön jälkeen Juri malttoi muutamasta pyynnöstä lopettaa palikan ankaran tavoittelun, jotta sain itse sormeni väliin ja annettua palikan sille. Kun pyysin irrotusta, äskeisen harjoitukset olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen eikä tällä kertaa ollut edes vaihtopalikkaa taskussa. Otin mukamas palikan taskustani, mutta kädessäni olikin ruokaa. Palikka vaihtui ruokaan sujuvasti. Jatkoin etsintöjä läheltä äskeistä löytöä ja seuraavakin haju löytyi näppärästi. Paikallistamisen kanssa taas meni aikaa ja tällä kertaa palikka löytyi, kun nenä nyt vain sattui osumaan siihen. Irrotus sujui hyvin.

Pidin hetken taukoa ja tein sitten vielä kaksi piiloa keittiöön. Toinen oli ylimmän laatikon reunalla, toinen kengässä alahyllyllä. Lähetys samalla kaavalla, Juri sai taas hajun nopeasti ja paikallistaminenkin sujui näppärämmin. Käskin Jurin palikka suussa maahan ja se irrotti. Annoin palkaksi ruokaa ja otin palikan. Palkkasin vielä heittämällä palikkaa kerran – irrotus onnistui jälleen hyvin. Myös seuraava palikka löytyi melko helposti, vaikka vastaavaa piilotusta ei Jurille oltu aiemmin tehtykään.

Tein keittiöön vielä yhden piilotuksen, lattialle, hankalasti saataville ja löytö tuli todella nopeasti. Lopetimme siihen ja annoin Jurin kantaa palikan pois.

Juri oli ilmeisesti väsähtänyt kunnolla tai sitten sisäistänyt irrotus –harjoitukset hyvin, sillä palikkaa kannettiin suussa niin rennosti, että se putoili välillä, eikä pudonneen palikan perään kaahotettu sata lasissa. Juri saattoi myös irrottaa palikasta, jos näki kädessäni ruokaa.

Kotona teimme vielä rentouttamisharjoituksia. Tämän päivän harjoitukseen sisältyi muutoin samoja harjoitteita, mutta koiran luota poistuttiin tänään jo viiden askeleen verran, koiran piti istua, kun siirryin sen vierelle tai taakse hetkeksi, istua, kun taputan kauempana ja istua, kun hölkkään paikallani. Harjoitus onnistui todella hyvin, edes 10 sekunnin istumiset ollessani passiivinen eivät enää saaneet Juria kiihtymään, kuten vielä eilen. Ainoa hieman hankalampi osuus oli koiran vierelle ja takaisin hölkkääminen, jossa Juri tahtoi kääntyä mukana."

Lopussa siis myös tämän päivän rentoutusharjoituksesta. Sen tarkemmin en sitä ala tähän rustailemaan, sillä munkin pitäisi olla tekemässä sitä, mitä Juri on tehnyt jo hyvän tovin - nukkumassa.

Juristi & palikka

Esine-etsinnän tasot

2012-02-06T21:45:00.002+02:00

Vähiin käy ennen loppua. Huomenna ovatkin sitten viimeiset kenneltunnit ikinä, sen jälkeen edessä vielä yleisaine- ja TOP-jakso. Nämä pari päivää ovatkin siis pyhitetty käytännön tasokokeille. Tänään oli vuorossa esine-etsintä, huomenna henkilöetsintä ja toko. Me emme tehneet esineitä aivan samalla kaavalla kuin muut (meillä etsittävinä palikat) ja myös tokot tehdään omalla tavallamme. Muiden tehdessä valitsemastaan luokasta muutamat arvotut liikkeet, me näytämme mitä osataan. Saa nähdä, miten tämä vaikuttaa arviointiin, mutta ainakin tämän päiväiset etsinnät menivät todella hyvin! Aikaa työskentelyyn oli kullakin 5 minuuttia, löytyi esineitä tai ei, mutta Jurin kanssa taidettiin juuri ja juuri ehtiä löytämään se yksi esine siinä viidessä minuutissa ja saimme silti etsiä vielä loput kaksikin.

Etsinnät tehtiin siis verstaalla. Ylenpalttisen laiskuuteni vuoksi kopion nyt etsintöjen kulun suoraan treenipäiviksestä. Älkää ihmetelkö mahdollisesti hieman pöljähköä kirjoitusasua. ;)

"Vuoromme piti olla toisena, joten lähdin valmistelemaan Juria ulos. Tein vähän tottiksia, sivulletuloa pienellä käsiavulla ja yhden askeleen seuraamisia ilman apuja. Kokeilin eteentuloa erilaisella ohjauksella. Aiemmin olen pitänyt nameja nyrkissä noin rinnan korkeudella ja imuttanut, joka on pidemmällä treenaamisella aiheuttanut Jurilla turhautumista ja vinoutta. Nyt pidin kädet vasten vatsaani ja treeni onnistui paremmin. Edelleen Juri jää helposti hieman liian kauas. Tein myös muutaman edestä sivulle siirtymisen, ohjattuna tietysti. Tottiksien päätteeksi paikallaan istumista, jossa poistuin pienen matkan päähän, käännyin ja pysähdyin hetkeksi ja palasin. Odotin Jurin edessä pienen hetken ennen kuin palkkasin vapauttamalla ja nakkaamalla ruokaa Jurin taakse.

Ennen sisälle siirtymistä pelasin Jurin kanssa hetken aikaa palikoilla. Aloitin käskemällä Jurin maahan ja vapautin sitten heittämälleni palikalle. Annoin juosta palikan kanssa muutaman kierroksen, pyysin sitten takaisin luokse, maahan ja irti. Irrotuksesta heitin Jurille toisen palikan ja toistin saman kaavan uudestaan. Kolmannella kerralla pyysin Jurin sivulle istumaan, silitin hieman, vapautin ja heitin toisen palikan. Kävin hakemassa Jurin pudottaman palikan, pyysin sen luokseni, ensin istumaan, sitten maahan ja irrotus. Vapautin ja viskasin Jurille nameja saaden kummatkin palikat itselleni. Tämä irrotus onnistui hyvin, koska Juri luuli minun heittäneen nappuloiden sijasta palikan.

Pääsimme eteiseen asti, kun meille ilmoitettiin, että olemmekin vuorossa viimeisiä. Sain odotellessani käsissäni pyöritellä etsittäviä palikoita, jotka eivät olleet omiani ja, joista yksi oli normaalia paksumpi ja tummanharmaa.

Juri ei nähnyt piilotusta, enkä itsekään tiennyt piiloja. Hain Jurin kanssani eteiseen ennen vuoroamme. Juri kiihtyi, mutta sain sen rauhoittumaan naksauttamalla ja palkkaamalla ruoalla aina, kun se tarjosi istumista ja kontaktia. Välillä käskin sen myös hetkeksi maahan. Siirtyminen lähemmäs etsintäpaikkaa sujui hyvin imuttamalla. Emme päässeet heti tositoimiin, joten ehdin ottaa muutaman käännöksen sivulla.

Aloitin etsinnät käskemällä Jurin maahan. Itse siirryin lähimmin kohteen luo, näytin kädellä ja käskin Jurin sinne etsimään. Juri haisteli hyvin ja lähti jopa etenemään järjestelmällisesti. Jonkin matkaa tätä kestikin, sitten se siirtyi tilan toiselle reunalle ja haisteli sieltä. Annoin Jurin etsiä suht vapaasti, sillä nenä kävi koko ajan, enkä halunnut silloin käskeä sitä muualle etsimään ja, vaikka järjestelmällisestä etenemisestä ei juuri ollut enää tietoakaan, ei Juri kuitenkaan vain säntäillyt suu auki, vaan liikkui niin rauhallisesti kuin vain Juri voi liikkua ja teki töitä nenällään.

Juri oli siirtynyt tilan toisessa päässä olevaan pienempään huoneeseen. Se haisteli siellä jonkin aikaa, mutta sitten tilanne alkoi mennä pyörimiseksi, joten pyysin Jurin haistelemaan isossa tilassa olevaa patteria. Ohjauksen jälkeen näin itse, että pienen matkan päässä patterin ja työkalutelineen välissä oli palikka. Juri eteni patteria, haisteli telinettä ja viereistä konetta, mutta poistui. Pyysin sen takaisin etsimään läheltä piiloa. Tällä kertaa Juri haisteli jo melkein palikkaa, muttei osannut ratkaista ongelmaa ja poistui jälleen. Kolmannella kerralla pyytäessäni sen etsimään löytö kuitenkin tuli. Palikasta irrottaminen oli taas asia erikseen, mutta sain Pipalta neuvon: Jos irrotus ei onnistu, koira käsketään maahan ja annetaan sen pitää palikkaa, odottaen, että se rauhoittuu hieman. Tämän jälkeen pienen matkan päähän lasketaan nameja ja koira vapautetaan niitä syömään, jolloin palikka yleensä unohtuu ja ohjaaja saa napattua sen itselleen koiran syödessä.

Pipa käski jatkaa etsintöjä käskemällä koiran maahan ja ohjaamalla etsimään ovelta eteenpäin. Juri sai melko pian hajun ja teki löydön – paikasta, jossa se oli haistellut aiemminkin.

Viimeinen palikka oli pienessä huoneessa. Ohjasin Jurin etsimään lautakasalta, toisesta päästä, missä palikka oli. Hetken se eteni lautoja pitkin, poistui sitten toiselle seinälle, mutta tuli taas ohjatessa takaisin ja teki löydön. Tällä kertaa irrotus ei onnistunut enää aiemmalla taktiikalla, mutta nappulan heittäminen istuvalle koiralle tuotti tulosta.

Keskustellessamme irrotuksesta yms. Juri nuuski omiaan ja teki omin päin vielä yhden löydön; nännikumin palasen, joka oli jäänyt alueelle muiden jäljiltä. Poistuminen verstaalta sujui myöskin hyvin."

Että sellaista. Huomenna koitan kirjoitella vielä noista lopuista tasoista, saadaan vähän eloa tähänkin blogiin.

Aloitin tänään myös toteuttamaan Pipalta saamaani "Koiran rentouttamisharjoitusohjelmaa", jossa on yksinkertaiset n. 20 minuuttia kestävät treeniohjeet viidelletoista päivälle. Viimeisenä päivänä koiran tulisi kyetä mm. istumaan 30 sekuntia, kun itse istun tuolilla ja istumaan 15 sekuntia, kun taputan käsiä ja hölkkään paikallani. Jos oikeasti kykenen Jurin kanssa tekemään tuollaista 15 päivän päästä tämän ohjelman avulla, niin on kyllä pakko nostaa hattua. : D Tämän päivän treeni kuitenkin koostui vielä näinkin helpoista asioista:

- koira istuu 5 sekuntia
- koira istuu 10 sekuntia
- koira istuu, kun sinä menet askeleen taaksepäin ja palaat
- koira istuu, kun sinä menet kaksi askelta pois ja palaat
- koira istuu 10 sekuntia
- koira istuu, kun sinä otat askeleen oikealle ja palaat
- koira istuu, kun otat askeleen vasemmalle ja palaat
- koira istuu 10 sekuntia
- koira istuu, kun otat 2 askelta taakse ja palaat
- koira istuu, kun otat 2 askelta oikealle ja palaat
- koira istuu 15 sekuntia
- koira istuu, kun otat 2 askelta vasemmalle ja palaat
- koira istuu, kun taputat käsiäsi kerran rauhallisesti
- koira istuu, kun otat 3 askelta ja palaat
- koira istuu, kun lasket kymmeneen ääneen
- koira istuu, kun taputat käsiäsi kerran rauhallisesti
- koira istuu, kun lasket ääneen kahteenkymmeneen
- koira istuu, kun otat 3 askelta oikealle ja palaat
- koira istuu, kun taputat käsiäsi kaksi kertaa rauhallisesti
- koira istuu 3 sekuntia
- koira istuu 5 sekuntia
- koira istuu, kun otat 1 askeleen taakse ja palaat
- koira istuu 3 sekuntia
- koira istuu 10 sekuntia
- koira istuu 5 sekuntia
- koira istuu 3 sekuntia

Tein kyseisen harjoituksen tänään kahdesti, koska loistava ideani kuvata suoritus päättötyötä varten unohtui ensimmäisellä kerralla. Noh, onneksi harjoitusohjekin sen kertoo, että treenin voi toistaa vaikka kahdesti päivässä.

Hommahan oli kariutua ensimmäisellä kerralla jo siihen, että lappusessa lukee kissan kokoisilla kirjaimilla suunnilleen näin: "KOIRAN ON KYETTÄVÄ ISTUMAAN 15 SEKUNTIA RAUHASSA PAIKOILLAAN ENNEN KUIN VOIT ALOITTAA". Noh, jos tänään jotain opin niin sen, että 15 sekuntia on pirun pitkä aika. Sainhan minä tuon koiran sitten jotenkuten pysymään aloillaan kitisemättä sen 15 sekuntia (okei, saatoin ehkä vähän paniikissa laskea normaalia nopeampaa).

Ensimmäisellä kerralla Jurille oli todella hankalaa pysyä aloillaan ollessani passiivinen. Paikoillaan oleminen oli sille huomattavasti helpompaa, kun siirryin 1-3 askeleen pätkiä suuntaan tai toiseen. Toisella kerralla kuitenkin hoksasin selvästi, että siirtymiseni vasemmalle saavat aikaan tepsuttelua ja vääntymistä perääni. Kiersin ongelmaa pitämällä nappulaa oikeassa kädessä (kaikissa muissa kohdissa pidin sitä vasemmassa). Tyytyväisenä jatkoin ohjelmaa eteenpäin, voitettuani istumishaasteet 5-10 sekuntiin ja sitten pitikin laskea ääneen kymmeneen. Okei, selvisin (ja Juri selvisi) aika hyvin ja sitten päästiin taputuksiin. Sormet henkisesti ristissä selän takana käskin Jurin istua ja taputin - ja sain koiran syliini. Onneksi olin niin luovalla tuulella, että keksin käyttää apuna namialustaa.

Toisella kierroksella edes taputukset eivät olleet ongelmana, ainoastaan ääneen laskeminen kahteenkymmeneen tuotti Jurille tuskaa ja, kuten jo mainitsinkin - ne askeleet vasemmalle.

Kyllä nyt ollaan väsynyttä poikaa! Otin Jurin tuossa aikaisemmin jalkojeni alle köllöttelemään, "rahoittumaan", eikä minun tarvinnut edes maanitella/vääntää sitä siihen. Pari kertaa se vanhasta tottumuksesta siitä hiukan pyrki pois, mutta muutoin makoili ihan tyytyväisenä sen vartin siinä ja oli siliteltävänä.

Huomenna tosiaan ne loput tasot, verstaalla ja hallilla. Voisi hallilla kokeilla toteuttaa tätä rentouttamisharjoitusta myöskin... Täytyy toivoa, että päästään tasoilemaan ensimmäisten joukossa, sillä ennen tasoja, en aio järkeäni menettää tämän touhun parissa. : D

Vuoden ensimmäiset hallitreenit

2012-01-14T16:59:00.004+02:00

...ja vuoden ensimmäinen postaus!

Vihdoin ja viimein päästiin Jurin kanssa pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla! Pitkän tovin on ollut ties mitä esteitä ja hidasteita, kennelvuoroa, messariviikonloppua, joululomailua Kokemäellä ja nyt sikalaviikko. Ja nyt onkin sitten vain aikaa!

Pakko todeta, että viiden päivän ero tuohon koiraan Kokemäen reissun jälkeen teki kyllä hyvää. Pari viikkoa, kun meni häsläämisessä hermoja raastavalla tavalla ja tottahan tuo fiilis jäi sitten päälle. Nyt, kun ollaankin kahden, näkee ihan selvästi kuinka paljon rauhallisempi Juri on täällä ja voi että kuinka mä tykkään siitä taas niin kovasti. Sehän alkaa olla jo aika vaivaton seuralainen. ;)

Tänään aamulla siis reippailtiin hallille treenaamaan Sarkin ja Jonnan kanssa. Otettiin treenit vuoron perään.

Ekalla kierroksella aloitin Jurin kanssa käskemällä sen maahan ja naksuttelin kontaktista ja nätisti olemisesta yleensä. Kyllähän sillä hallille tullessa kierrokset nousi, mutta ihan yllätyin, kuinka nätisti se sitten käskyn saatuaan oli. Siinä se makasi ja tuijotteli keskittyneesti silmiin kuin vanha tekijä! Tämän jälkeen tehtiin pelleiltiin vähän palikoilla, käskyttelin sitä maahan ja irrottamaan, istumaan ja niin päin pois, vapauttelin palikoille palkaksi. Hyvin meni ja pääkin pysyi kasassa! Vuoromme lopuksi tehtiin vielä seuraamista seinän vieressä, lyhyitä pätkiä. Tässäkin yllätyin positiivisesti. Ilman seinää Juri poikittaa ja seinällä yleensä edistää. Remmiä pidin takana estämässä liiallista edistämistä, mutta tällä kerralla sitä ei tarvittu. Kerran kielsin edistämisestä ja samantien meni jakeluun. Saatiin sitten aikaiseksi oikeinkin nättiä seuraamista. :)

Toisella kierroksella treenasin paikallaan istumista, jossa aiemmin on ollut ongelmana se, että Juri menee maahan ennen kuin (luoksetuloa treenatessa) ehdin ottamaan minkäänmoista matkaa. Aloitin ihan lyhyillä matkoilla, pidensin hiljalleen, eikä moisesta ongelmasta ollut enää tietoakaan. Otin sitten parit luoksetulot, ohjaten eteen. Eteentulotreenejä erikseen, jää hieman kauas, etenkin, jos namit on nyrkeistä vähissä. : D Innostuttiin sitten pelaamaan hieman patukallakin, melko samanlaista treeniä tehtiin kuin palikoidenkin kanssa ja vähän uskaltauduin kokeilemaan, että jos tuon kanssa hieman taistelee, niin onko se sitten siinä. Vastaus: Ei ollut, jes! \o/

Viimeisellä kierroksella treenattiinkin sitten ilmaisua, jota on Jurin kanssa huomattavasti helpompi treenata, kun on maalimies erikseen. Yksin treenatessa irtoaa ehkä 1-2 heikkoa haukahdusta ja sen jälkeen alkaa iholle tuleminen, pyöriminen yms. Saatiinhan tuosta irti parit haukut, hinku vaan on niin kova eteenpäin, että melkein täytyisi saada jostain valjaat ilmaisutreenejä varten... Loppuun otettiin sitten ihan lyhykäinen rauhoittuminen ja kotiin mentiin myöskin kävellen. Huomasihan tuosta kävellessä, että kierroksia oli taas vaikka muille jakaa, mutta mukavasti se siitä sitten palautui hetken kuluttua. Ja kyllä nyt ollaan väsynyttä poikaa!

Käytiin vielä treenien päätteeksi Riikan kanssa pellolla ottamassa vähän kuvia, kun oli niin kaunis ilmakin. Tässä onnistuineimpia otoksia, meikäläiset lähtee nyt lenkkeilemään!

Kai minä, ku kaikki muutkin!

2011-12-25T22:09:00.002+02:00

Varoitus!
Alempana luvassa kliseistä tulevaisuudensuunnitelmien vatvomista!

Viime päivityksestä on vierähtänytkin jo tovi. Eipä tässä meidän elossa mitään kovin mullistavaa ole tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Suurin juttu ehkä se, että nyt on Jurillakin vihdoin rokotukset kunnossa. Väännäpä siitä sitten jutun juurta.

Tällä hetkellä olemme kaik' yhes koos joulunvietossa. Lupasin välittää viestin:

"Helvetin rauhallista joulua!
Terveisin viriilit B-rapun pojat
Iippo ja Juri"

Päätelkääpä siitä, kuinka rauhaisaa joulua täällä vietelläänkään. Ah, kyllä hermo lepää!

Iippo kuitenkin voi hyvin! Vaikka äidin sanojen mukaan isä syöttää sitä jatkuvasti, ei tuolla juuri ylimääräistä ole. Äiti sitä juoksuttaa sitä mukaan, kun isä ruokkii. : D Tassut, korvat, nenävekki, silmät yms. kaikki aivan loistavassa kunnossa! Paremmassa kuin noin allergisella koiralla voisi olettaa olevan. Ainoa miinus on pitkät kynnet, isän vastuulle, kun ovat jääneet. Äiti ei niitä leikkaa pelkästä periaatteesta. Milloinkohan tuo koira alkaa juosta mua karkuun, kun tulen kotiin, kun aina ensitöiksi alkaa kynsisakset naksua? : D

Sitten otsikon aiheisiin! Koska kaikkien muidenkin blogit täyttyvät näihin vuodenaikoihin tämän vuoden muisteloista ja ensi vuoden tavoitteista, laitan minäkin korteni kekoon ja vuodatan tähän joitakin ajatuksiani.

Koska tämä kuitenkin on koirieni blogi, jätän täältä pois heti alkuunsa kaikki ne "laihdutan 20 kg, minusta tulee parempi ihminen, rakastun palavasti ja ratsastan auringonlaskuun" -tyyliset rikottavaksi tehdyt lupaukset ja keskityn luomaan tavoitteita viitaten noihin nelijalkaisiin.

Aloitan nyt kuitenkin itsestäni:
- Valmistu! Niin paljon, kun sitä tekemistä vielä onkin ja monistekasat kaatuvat joka suunnalta niskaan, niin kyllä tästä suosta on noustava! Nenä kiinni kirjaan ja kohti uusia pettymyksiä - eiku?
- Löydä seuraava lähtöpiste. Eli suunta, jonne lähteä, kun edellinen tavoite on enemmän vai vähemmän saavutettu.
- Otetaan vastaan/ostetaan/vaihdetaan hyvät hermot. Ollaan Jurin kanssa aika samanlaisia hermorakenteen osalta... Mun mielestä on ihan ok, jos ihminen ei koiran kanssa oo koko aikaa kukkahattutätinä, mutta multa irtoaa koiralle sitä rankkua vähän turhan herkästi aina toisinaan ja sillähän en tuon koiran kanssa etene kuin perse edellä puuhun.
- Hankkia vihdoin oma pentu.
- Viimeisenä, muttei vähäisempänä, ennemmin toive kuin tavoite: Saada ammatillinen uskottavuus lähipiirissä. Olisi ihan superhienoa, jos koiraa harkitsevat sukulaiset/ystävät pyytäisivät neuvoja. Puhumattakaan siitä, että kukaan ei uskaltaisi edes salaisimmissa haaveissaan kuvitellakaan hankkivansa Virosta varastettua ja salakuljetettua mopsinpentua...

Jurille asetan vain kaksi tavoitetta: Ennen lähtöään sen on vain kertakaikkisin pakko osata tehdä kuperkeikka. : D Ja sitte sellanen pikkujuttu, että se lähtö sais tulla mieluiten poliisivoimiin. Oma näkemykseni tämän hetkisestä tilanteesta on se, ettei tuosta ole työkoiraksi. Arkielämässä Juri on aika mainio, hieman levoton toki ja kiihtyy herkästi, mutta osaa rauhoittua toisinaan. Ongelmahan onkin siinä, että treenit jumittavat melko hienosti paikoillaan. Asioita on hankala viedä eteenpäin, kun joka ikinen treenaamiseen liittyvä asia saa koiran kiihtymään sekunnissa nollasta kahteensataan. Tiedätte kyllä, mitä se tekee keskittymiskyvylle ja yhdistetäänpä tähän vielä ne mun helkkarin hyvät hermot... Lisäksi Juri muodostaa mielettömällä tahdilla yhteyksiä eri asioiden välille, eikä aina niin kovin hyvässä merkityksessä. Hyvä esimerkki tästä on esine-etsintä, jossa Juri kehittyi ensin nopeasti, mutta jumittaa nyt samassa pisteessä. Palikoista on tullut sille liian kova juttu, pelkkä näkeminen nostaa kierroksia, ei niinkään saa nenää käymään. Irti -käskyllä purraan siis kahta kauheammin kiinni hihan ja pallon lisäksi nyt myös palikoihin, vaikka sen palikan veisi koiran suuhun sen nukkuessa (eli sen ollessa rento, eikä jo valmiiksi kiihtynyt). Huoh, toivotaan nyt kuitenkin parasta!

Iipolle en mitään erityisiä tavotteita aseta, lähinnä toive, että eläisi nyt vielä ensi vuodenkin hyvällä halulla niin kuin tähänkin asti. (:

Etsintäkoiran testaaminen

2011-11-30T18:54:00.005+02:00

Oltiin tänään Jurin kanssa osallisena testaamassa homekoiraohjaajien kehittämää testiä etsintäkoirille. Testin tarkoituksena arvioida koiran tapoja ja kykyä etsiä. Jurin käytös missään osa-alueessa ei yllättänyt ja arviointi pitää hyvin paikkaansa. Seuraavana siis Jurin testitulos:

1. Sosiaalinen käyttäytyminen
- ihmisiä liikkuu ympärillä
- käsipäivää
[ ] 1 = arka / aggressivinen
[x] 2 = mielistelevä / välttelevä / vallaton
[ ] 3 = hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Lisähuomautuksia: "Yli-innokas"

2. Koira vapaaksi uuteen tilaan
- tutkiminen
- luoksetulo + hallintaan
- leikkiminen, makupalat, heitto hankalaan paikkaan
[ ] 1 = puutteita kaikissa 3 kohdan asioissa, stressaantuu
[x] 2 = (teksti kirjoitettu) koira stressaa, vietikäs
[ ] 3 = leikii / syö, toimii hyvin, ei kovin hyvin hallinnassa / liian hallinnassa, jännittää aluksi uutta tilaa / ei tutki heti
[ ] 4 =
[ ] 5 = leikkii ja syö makupaloja, hakee hankalasta paikasta, hallinnassa, kiinnostunut ympäristöstään

3. Etsiminen (painotus 3)
- koira näkee piilotuksen
- koira ei näe piilotusta
- valepiilotus
- odottaminen
[ ] 1 = ei etsi / ei irtaannu tarpeeksi, ei etsi vaan tekee muuta
[ ] 2 = etsii hyvin kun näkee piilotuksen, ei etsi sokkona (ks. 3)
[ ] 3 = etsii avustettuna, monta lähetystä, kannustamista, etsii kaikissa tilanteissa, puutteita yhteistyössä
[x] 4 = etsii hyvin, ~~kannustamista~~, ~~ei innokas koko ajan~~
[ ] 5 = etsii hyvin kaikissa tilanteissa
Lisähuomautuksia: Häslää

4. Ohjaajan arvioiminen
- koira näkee lelun / makupalan piilotuksen, ohjaaja ei, miten koira kertoo sijainnin ohjaajalle
[ ] 1 = tukee ja lukee koiraa heikosti, hermostuu, ei ymmärrä ohjeita
[x] 2 = tukee ja lukee koiraa jotenkin, melko rauhallinen, toimii ohjeiden mukaisesti
[ ] 3 = tukee ja lukee hyvin koiraa, rauhallinen, toimii ohjeiden mukaisesti

5. Koiran yleinen arvioiminen
[x] 1 = etsii ja toimii ~~heikosti~~, vaatii paljon koulutusta
[ ] 2 = etsii ja toimii kohtalaisesti, koulutuskelpoinen
[ ] 3 = etsii ja toimii hyvin, koulutuskelpoinen

Yhteensä 19 p.

Testistä jätettiin kaikkien kohdalla pois osa-alue, jossa oltaisiin testattu koirien liikkumista eri tiloissa, pinnoilla ja melussa jne.

Huvittaa, kun ensimmäisessä kohdassa on ensin merkattu arvosanaksi kolmonen eli hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin, joka on sitten sutattu ja muutettu kakkoseksi. Onhan Juri kaikkea tuota, mutta vähän turhan suuressa mittakaavassa. : D

Kohta kolme sujui hyvin ja koiran näkemättä piilotettu esinekin löytyi yllättävän hyvin Jurin työskenneltyä kohtalaisesti. Ehkäpä työskentelyä paransi pieni tila?

Neljäs kohta sitten taas oli mitä oli... Eipä mun koiranlukutaidoissa oikein ole kehumista ja etenkin Jurin lukeminen on vielä hankalaa... Juri oli siis nähnyt piilotuksen, minä en. Lähetettyäni sen etsimään se meni kyllä ensimmäisenä nurkkaukseen, jossa piilo oli, muttei tehnyt mitään selkeää ilmaisua ja tämän jälkeen se etsikin palloaan jo tohkeissaan muualta. Pallo oli piilotettu kyseisen nurkan seinällä olevaan lääkekaappiin, josta en itse keksinyt etsiä. Arvelin esineen Jurin käytöksen perusteella olevan hellan tai suljetun oven takana. Että osasin mä nyt edes oikean nurkan valita koiran käytöksen perusteella. :b Mutta täytyy vaan todeta, että eipä tuo koira pahemmin töitään tee silmillään, nenällään eikä aivoillaan. Noh, tästä on suunta vain ylöspäin! (:

Viime viikolla arvioinnin ja testauksen -tunneilla teimme osalle koiristamme kiintymys -testin, joka videokuvattiin ja kyseiset videot katseltiin ja arvioitiin tänään. Tästä kuitenkin lisää sitten, kun saan tuon kyseisen videon käsiini ja vielä blogiinkin asti.

Tällä viikolla on siis ollut projektitreenejä. Mitään huippuedistystä ei ole Jurin kohdalla tapahtunut, mutta tällä kertaa olen saanut käsiini oikeasti hyviä ja varmasti toimivia vinkkejä, jotka sopivat omaankin kouraan - jes! Tässä vielä kuvia eilisistä treeneistä, kuvista kiitokset Riikka Niinistölle!

Verratkaapas näitä kuvia. ;) Ylempi on otettu 30.09. ja alempi 29.11.

Loppuun vielä vähän asian vierestä, linkki SEY:n artikkeliin Cesar Millanin saapumisesta Suomeen.

Treenirikas viikko

2011-11-28T12:55:00.002+02:00

Eilinen päivä vietettiin Jurin kanssa laiskotellen, sillä takanapäin on oikeinkin onnistunut ja treenirikas viikko. Joka päivä ollaan tehty jotakin. Viikolle on mahtunut niin jälkeä kuin henkilöiden ja esineiden etsintääkin. Tällä viikolla on taas projektitreenejä, mutta viikonlopun messarireissun vuoksi Juri "lomailee" kennelillä...

Keskiviikkona oltiin Kokkolassa raunioilla. Kovin kaksisesti eivät ole Jurin henkilöetsintä treenit menneet, mutta tällä kertaa se näytti jo oikeasti tekevänkin jotakin, eikä mennyt kauaakaan, kun piiloutuneet maalimiehet löytyivät.

Jäljellä ja esine-etsinnöissä on ollut viime aikoina pientä probleemaa. Jälki on tuntunut menevän kerta kerran jälkeen huonommaksi, koska koira on kiihkonnut niin, ettei keskittymisestä jäljellä ole tietoakaan ja hukkia tulee jo pelkästään suorilla pätkillä, vaikka joka askeleella olisi nyrkin kokoinen kasa ruokaa. Tähän on auttanut, kun ollaan ennen jäljelle lähtöä käyty vapaana lenkillä tai koirakavereiden kanssa riekkumassa.

Esineiden kanssa on ollut ongelmana, että Juri ottaa etsimisestä kovat paineet, eikä stressaantuneena käytä nenäänsä ollenkaan, vaan juoksee läähätellen ympäri etsittävää aluetta. Palikat löytyvät puolivahingossa koiran kompastuessa niihin tai saaden hajun sattumalta. Olen välillä piilottanut palikoiden sijasta ruokaa, jolloin nenä toimii edes hetkittäin paremmin. Vahvalla ohjauksella saadaan myös työskentelyä paremmaksi. Vaikeuksien kautta voittoon!

Ärsyttää vaan kamalasti, kun oikeastaan kaikkiin treeneihin lähdetään autolla ja tuo nostaa autossa sen sortin kierrokset, ettei mistään tule mitään. Aina, kun ei ole mahdollisuutta päästää koiraa irti purkamaan paineita tai aikaa käydä puolentunnin lenkillä, jotta voidaan tehdä pari hassua tottelevaisuusliikettä. Mutta ehkä tää tästä vielä iloksi muuttuu.

Yazzylla pyyhkii muuten vallan mainiosti! Kutinat aiheutti Kannus -syndrooma; Yazzy syö taas "normaalia" ruokaa, eikä ihokaan kutise tai punoita. :) Jäljen ja esine-etsinnän tasokokeet olivat menneet heittämällä läpi ja olipa Yazzy napannut autoliikkeeseen murtautuneen rosvonkin. On se vaan niin pirun hieno. ♥

Juria ja vähän Vilmaakin

2011-11-21T10:51:00.005+02:00

Vilma & Topi

Pikku tarhakettu. ♥

Todistettavasti rauhoittunut sisätiloihin! \o/

Maaa-ilman PISIN malinois !

Kennelyskää

2011-11-15T20:42:00.005+02:00

..tauti levisi sitten tännekin. Eipä ollut yllätys, kun ainakaan Jurin passista ei löydy merkintää edes nelosrokotuksesta. Viikon noita oireita on kestänyt, tänään ei ole enää yskitty kuin naapurihuoneessa (pikaista paranemista Pusulle!) eli nyt vaan peukut pystyyn, että tämä olisi nyt meidän osalta tässä ja päästäisiin taas kunnolla treenaamaan.

Yskän suhteen päästiinkin vähällä; vain parina päivänä oltiin kovinkin väsyneitä ja yksi yö meni yskiessä, muutoin vain kiihtyminen aiheutti köhää (toisin sanoen melko lailla jatkuvastihan tuo yski).

Treenaaminen harmi kyllä on ollut kovin vähäistä jo jonkin aikaa omien kiireideni takia: Ensin hevostelua Kaustisilla, pieni sairastelu siihen väliin, muuttoa ja Koiramessuja... Torstaina meillä on käytännöntunnit etänä ja, jos tuo koira jaksaa jatkaa köhimättä, niin mehän lähdetään jäljelle (kun vielä keritään) ja pistetään vielä pienet tottikset siihen päälle. :)

Jäljen lisäksi tunnin aiheena on esine-etsintä, jota pitäisi ehdottomasti treenata, mutta nää on taas näitä laajempaa suunnittelemista vaativia juttuja... Kennelyskän oireiden loppumisen jälkeinen kahden viikon karanteeniaika estää aika tehokkaasti pääsyn koulun rakennuksiin, enkä nyt välttämättä kotioloissa lähtisi höösäämään mitään sisätilaetsintöjä, kun tuo koira on vasta hiljan oppinut ymmärtämään, että kotona jumalauta maataan ja haistaan! : D Esineruudussa törmätään taas sitten siihen ongelmaan, että miten tuon saa metsässä työskentelemään, eikä vain nauttimaan vapauden huumasta + tulemaan esineen kanssa luokse ja luopumaan siitä. Liina perään ja rautaisat hermot mukaan?

Tähän väliin on pakko tuulettaa, miten paljon tuo koira on edistynyt! Kotosalla Juri on jo kuin mikä tahansa normaali, suht rauhallinen, koira. Tässä kirjoitellessani se makoilee paikoillaan ja saattaa jopa nukkua hetkisen. Poistuessani vaikkapa keittiöön se toki nousee ja jää portille tarkkailemaan. Jos portti sattuu jäämään raolleen, niin tottahan tuo perässä tulee ja jää puuhastelemaan omiaan, nuuskimaan nurkkia ja käy välillä vähän lähietäisyydeltä silmäilemässä meikäläisen puuhia. Tottahan jonkun mielestä tuollainen touhuaminen on rasittavaa, mutta mulle tämäkin riittää jo toistaiseksi (olen nähnyt pahempaa; jatkuva päälle hyppiminen, huonekaluille kiipeily, mattojen myttääminen, pyykkien repiminen narulta, nurkkiin kuseskelu, röyhkeä tunkeminen pöydille, päätön juoksentelu ymsyms.). Ja tämä kaikki reilussa kuukaudessa! (: Jännä nähdä, millainen tuo kaveri on ensi keväänä...

Leikkimistä ollaan harjoiteltu sisällä ja ulkona liinassa. Näkeehän tuosta, että lällättämäänhän se lähtisi, jos pääsisi, mutta on kyllä sen verran realistinen veikko, että tulee kyllä lelunkin kanssa luokse, kun ei muuallekaan pääse. Irrotuksista huomaa, että onhan tuon kanssa jotain joskus tehty ja kaikesta muusta on tappeluitta irroitettu paitsi pallosta ja hihasta...

Ja vaikka yhä edelleen vastaan kysymykseen "millainen?" adjektiivilla kamala, niin salaa löydän itseni paapomasta jotain malikan näköistä otusta, jota kutsun murmeliksi ja ties miksi. Jännä juttu? : D Mutta onhan tuo nyt päivä päivältä mukavampi tapaus, kestää lässytykset ja siliteltävänä olot sen enempää sekoamatta ja rauhoittumisharjoituksiin hukkuva aikakin vähenee päivä päivältä.

Edelleen se on kuitenkin Juri
ja Jurilla on aina välillä
kuppi nurin. ♥

Tytöstä naiseksi

2011-10-26T20:20:00.003+03:00

Koittihan sitten sekin aika, että Vilma aloitti juoksunsa. Oikeastaan taisivat alkaa jo sunnuntaina, mutta vasta tiistaina kävi moinen ilmiö mullekin järkeen. Sunnuntaina ja maanantaina näkyi pieniä veritippoja lattialla, muttei tytsän takamus sitten antanu mitään merkkejä, että olisivat sieltä peräisin. Aattelin siinä sitten, että joltain vaan on kynsi auennut tai jotain. Tiistaina näin sitten ihan konkreettisesti, että mistä ne "mystiset veritipat" ovat lattioille ilmestyneet. Eipä se värkki silti sen erikoisemmalta näyttänyt eikä Jurinkaan käytös ollut muuttunut suuntaan tai toiseen, mikä olisi ollut oletettavaa, kun se kumminkin on vähän turhankin kiinnostunut sillä tavalla kaikesta elollisesta ja elottomasta lajiin katsomatta.

Opettajien kanssa siinä sitten keskusteltiin, tullen tulokseen, että kaikkien kolmen (siis Jurin, Vilman ja itseni) mielenterveyden kannalta on parempi, jos Vilma vaihtaa majaa ainakin juoksujen ajaksi. Tytöstä naiseksi ja heti lentämässä pesästä. :c Eipä Vilma kauas kuitenkaan ehtinyt, Epsallehan se mokoma muutti. : D Lohduttavaa onkin, että nään koiraa vielä usein ja, että kirjaimellisesti rakkaus ohjaajan ja koiran välillä on molemminpuolista. ;) Vilman tarkoitushan olisi lähteä joulukuussa eli vielä on hieman kyseenalaista, tuleeko Vilma mulle vielä takaisin juoksujensa loputtua vai jääkö koko loppuajaksi Epsan hoteisiin.

Huomattavasti helpompaa ja yksinkertaisempaahan elämä on yhden koiran kanssa - ehdottomasti. En edes muista, milloin viimeksi omissa näpeissä olisi pyörinyt kahta koiraa pienempi määrä. Syyslomalla mokomia oli kolme ja kuumeisilla päikkäreilläni niitä oli viisi (aiheuttivat melkoisen särkylääkkeen tarpeen : D). Plussaa on ehdottomasti myös se, että nyt pystyn suuntaamaan kaiken energiani pelkästään Juriin, joten toiveissa on, että alkaisi edistystä tapahtua kohinalla.

Tänään käväistiin Jurin kanssa projektitreeneissä tekemässä tottiksia. Yllättäen en käynyt ihan täydellä teholla ja jäi vähän paska maku suuhun näistä treeneistä. Neuvoja tuli ja näin ihan käytännössäkin, että ovat varmasti toimivia. Teoria käy siis järkeen, mutta se käytäntö omissa näpeissä on sitten toinen juttu - kuten aina. Seuraavat päivät kuluvatkin siis muuton lisäksi ankarassa uusien treenisuunnitelmien räknäämisessä ja kuivaharjoittelussa.

Kyllä tää tästä!

Lomatreenailua

2011-10-19T21:40:00.003+03:00

Ihan mieletön treeni-into päällä! Kerrassaan hieno fiilis, mutta tuntuu, että sellainen passeli koira milloin mihinkin puuttuu. Pitäisi varmaan väsätä jonkinmoista treenisuunnitelmaa itse kullekin, jos sitten saisi itselleen jonkinmoisen tavoitteen.

Eilen käytiin iltapimeässä jäljillä kummankin belgialaisen kanssa. Jurin kanssa kokeilin Outi Hermiöltä saamiani vinkkejä (oli muuten opettavainen koulutusviikonloppu kerrassaan!), todeten, että ehkä jotkut niistä eivät ole ihan meidän juttu. Jälki meni kuitenkin pikkuseikkoja lukuunottamatta hyvin. Harmittaa vaan, kun täällä on niin huonot mahdollisuudet tehdä jälkeä, joten on aika paljon mahdollista, että eiliset jäljet jäävät tämän lomaviikon ainokaisiksi.

Jurin jälkitreenit jatkossa:
- Jäljelle siirtymisiin parempaa kontrollia. Kokeilin pukea valjaat jo ennen jäljelle lähtöä ja kuljettaa Jurin pannasta, jotta jäljen alun häslääminen minimoituisi. Noh, lopputuloksena se, että koko matka oli yhtä kuurona häseltämistä, eikä se vaikuttanut kyllä mitenkään rauhoittavasti siihen alkuun. Eli ehkäpä ei näin ja jäljestystäkin voisi kokeilla pannan kanssa...
- Paljon pidempää jälkeä! Tähän mennessä ollaan päästy 250 askeleeseen ja eilen olikin tarkoitus tehä jo parilla sadalla askeleella pidempi jälki, mutta tila loppui kesken...
- Hermiön vinkin mukaan kokeilin jäljestää tosi lyhyellä liinalla, jotta koira olisi tarkempi. Koin tämän kuitenkin jotenkin hankalaksi, koska lyhyt liina jotenkin esti hukan tehneen koiran helpon paluun takaisin jäljelle. Ja Jurin hukat eivät mielestäni ole kovinkaan radikaaleja - muutamien sekuntien poistumisia jäljeltä ja johtuvat mielestäni lähinnä siitä ainaisesta häseltämisestä. Eli ei liian lyhyttä liinaa, muttei liian pitkääkään!
- Hermiön vinkin mukaisesti olen parille viime jäljelle laittanut loppuun melko näkyvän purkin. Ekalla kerralla Juri löysi purkin ruokineen puhtaasti hajuaistillaan, mutta eilisellä jäljellä se hoksasi purkin jo jonkin matkan päästä. Pysähdyin ja odottelin, että nokka painuu maahan. Painuihan se, mutta loppupätkä oli lähinnä nenällä maata kyntämistä ja kiirehdintää purkille... Siis pieniä purkkeja ja kannet päälle, josko tätä kautta saataisiin rakennettua myös esineilmaisua.

Vilman jälki oli täysi fiasko... Ilmeisesti olen kiirehtinyt sen kanssa liiaksi ja eilinen jälki oli sille liian vaikea. Nosteli jatkuvasti päätään, eikä lähtenyt ollenkaan innokkaana jatkamaan. Haisteli omiaan ja paineistui ihan kunnolla, kun estin pyörimisen. Lopputuloksena päästyämme 160 askelta pitkän jäljen puoliväliin Vilma päätti pitkän ympäristön tähystelyn jälkeen lyödä maate. Siinä vaiheessa mun Jurin ansiosta melkoisesti kasvanut kärsivällisyyteni loppui ja vein sitten vähin äänin koiran jäljeltä pois.

Vilman jälkitreenisuunnitelma on niinkin yksinkertainen kuin helpompaa jälkeä! Toisin sanoen ennen lumen tuloa taidamme tehdä vain suoraa jälkeä, superherkullisilla makupaloilla, joita ainakin parilla seuraavalla jäljellä on joka askeleella. Lisäksi oma "natsitus" pois, ei mitään tarkkoja jäljelle siirtymisiä, alkumakoilua tai mitään pilkuntarkkaa, vaan ihan mitä tahansa riekkumista, kunhan saadaan Vilmallekin motivaatio kuntoon. Vaikka Vilma nyt ei mun kanssa seuraavaa maastokautta näekään...

Ja se p*rkeleen lumi saa nyt pysyä siellä taivaalla vielä jonkin aikaa! ;)

Tänään toimin Kokemäen Koirakerhon tokon alkeisryhmän treenikauden päätöksen kunniaksi järjestetyn möllitokon tuomarina. Ennen ja jälkeen toimenpiteen häärästelin omieni parissa, myös Iippo pääsi mukaan ja voi, että se koira saa mun sormet syyhyämään! Talvikauden hallitokoiluja ajatellen oikein kutkuttelisi ajatus ottaa Iippo Kannukseen följyyn, mutta järki ennen tunteita. : D Tehtiin vähän sivulletuloja ja seuraamista, luoksetuloa ja kosketusalustaa. Naksutin oli ahkerassa käytössä (sekin kapistus pitäisi ottaa käyttöön noilla kahdella). Iipolla oli superhyvä fiilis ja se teki niiin innolla. ♥ Pitääpä tässä joku päivä ottaa oikein asiakseen tokohömppäillä Piipposen kanssa oikein olan takaa!

Jurin kanssa en suoraan sanottuna jaksanut koetella hermojani. Ympäristön hälinä, uusi paikka ja hirveä määrä hajuja + autossa hengailu saivat sen enemmän kuin kierroksille ja keskittymiskyky mihinkään taisi sitten unohtua treenikassista kotio. Käveleskeltiin rauhassa ympäriinsä, otettiin pikkuisen sivulle- ja eteentuloa. Jurin kanssa tarvitsisi melkeinpä päästä hallille reenailemaan, sieltä jäi viime kerralta niin hyvät fiilikset, että toivo elää. ;) Toivon mukaan sisätreenikaudella saadaan tottiksia vähän paremmalle tolalle. Ehkä siihen mennessä tuon legopalikatkin ovat yhdistyneet entistä enemmän ja hieman rauhoittunut olemus helpoittaa treenejä. Mielenkiinnolla odotan jatkoa, sillä jo parin viikon aikana, on Juri mennyt valtavasti eteenpäin!

Vilman kanssa tokotreenit meni mukavasti. Itse vain joudun keskittymään kovasti siihen, että joka jutusta hirveä hössötys, eikä mitään supertarkkoja juttuja tai muuten Vilma laamaantuu ja kiinnostus loppuu samantien. Tänään minä onnistuin -> koira onnistui. :) Ja hyvä fiilis jäi! Tehtiin sivulletuloja (tulee hyvin jo melko pienellä ohjauksella), eteentuloja (alkaneet tosiaan sujua, ei enää laamaannu ja ottaa jopa kontaktia, kun kädet roikkuvat sivuilla), pieni pätkä seuraamista, jossa käytin apuna naksutinta (alkaa hiljalleen tajuta, että käden ei tarvitse olla rintaa vasten ja käden roikkuessa sivulla kannattaa ottaa kontaktia. Paikka vain on hieman takana... Tarjosi seuraamista myös vapautettuna, josta palkkasin), luoksetuloja (ihan mahtavat!) sekä avoimen kaukokäskyjen pohjia ja liikkeestä maahanmenoa.

Huomenna ohjelmassa metsälenkkeilyä, mahdollisesti myös jäljestystä. Ikävä Kannukseen, onneksi sunnuntaina takaisin!

Kirjoitusvimma

2011-10-12T22:03:00.002+03:00

Olen hullun tavalla kirjoittanut koko päivän ja innostuin nyt sitten kirjailemaan vielä blogiinkin. Pitäisi (pitäisi) tännekin tehdä laajempi päivitys, vaihtaa esimerkiksi otsikkokuva ajankohtaisemmaksi (yhyy, Jaakkima ♥) ja, jos vaikka vihdoin ja viimein saisi aikaiseksi kirjoitella noista piskeistä (ja itsestäni) kunnon esittelyt. Tänään kirjailun kohteena ovat olleet treeni- ja terveyspäiväkirjat, sähköpostit koskien Vilmaa ja päättötyö (koskien Juria).

Niin muuten - Yazzystakin kuuluu! Yazzy on kotiutunut hyvin, "vaihtanut" nimensä Jaskaksi (: D) ja saanut uuden parhaan kaverin uuden perheensä rotikkapennusta. Lisäksi kaverini oli nähnyt Poliisikoiralaitoksella yhden Yazzyn koppatreenin ja hyvin oli mennyt. Hyvähyvä äitin pikku Jaakkima! ;)

Vilman kanssa ollaan edistytty huimasti. Ei nyt välttämättä lajeissa; toko hieman tökkii, jäljellä ollaan edetty namiruuduista jo 100 askeleen mittaiseen jälkeen kaarroksineen ja henkilöetsintään Vilmalla potentiaalia vaikka kuinka. Yazzyn lähdön ja Jurin saapumisen jälkeen olen oppinut arvostamaan Vilmaa enemmän, kun se ei ole enää Yazzyn varjossa ja Jurin kanssa puuhastelun jälkeen on Vilman kanssa touhuilu hermojen lepuuttamista. : D Vilma ei enää juurikaan jännitä missään tilanteissa ja rauhoittuu melkeinpä minne tahansa. Eroahdistus ja pieni pöhinä muille koirille ovat oikeastaan ainoita ongelmia tällä hetkellä. Ja sitten se, että se on edelleen niin pirun pehmeä, että mun on varmaan pakko vaihtaa kohta kättä jonkun kanssa, että saisin tuon sopimaan omaan handuun.

Juri nukkuu tuossa vieressä. Eikä siitä ole kauaa, kun se vielä vain pyöri ja pyöri ympyrää. Eihän se vielä täydellisen rauhallinen ole sisätiloissa ja ongelmia on ulkonakin edelleen, mutta edistystä on tapahtunut. Ehkei siis ihan toivoton tapaus ja painoakin on tullut jo parin kilon verran lisää. Sain Jurin rokotustodistuksen käsiini ja, jos sitä oikein tulkitsen, niin Suomeen lentäessään on miekkosella ollut painoa 28 kg. Siihen on vielä jonkun verran matkaa kuitenkin... Jurin kanssa parhaiten sujuu jäljestys ja se onkin yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin koiran saa rauhassa keskittymään johonkin. Mukavia reenejä takana, joista on hyvä lähteä rakentamaan lisää. :) Tuloksia tulisi varmasti nopeammin, jos olisin itse yhtään pitkäpinnaisempi, hyvähermoisempi ja kärsivällisempi. Noh, ainakin on taas käsissä koira, joka voi opettaa minulle jotakin.

Huomenna käytännön tunneilla mennään pitkästä aikaa hallille tokoilemaan ohjatusti. Sitä me varmaan eniten noiden koirien kanssa tarvitaan, kummallakin, kun tuntuu se puoli tökkivän. Vilmalla tuntuu loppuvan kiinnostus heti, kun ympärillä tapahtuu kaikkea ja ruokaa ei tungeta naamariin joka ikisestä asiasta. Esimerkiksi perusasento, jonka tuo koira jo pääpirteittäin osaa... On mielestäni kohtuullista lähteä pikkuhiljaa etenkin vielä vahvasti ohjatessa vaatimaan sitä, että ei ole ok, että perusasennossa istutaan lonkallaan ja nojataan minuun niin, että, jos otan sivuaskeleen, on koira kyljellään. Vilma on tästä erimieltä. :b Jurin kanssa lähinnä tuo häsellys on se, miksei pääse eteenpäin, mutta ehkä tässä vaiheessa ei vielä pidä huolestua. Vinkit ja neuvot ovat kuitenkin tervetulleita.

Harmittaa vaan niin kovasti, kun käväisin katselemassa tiistaina tokokokeita Kannuksessa ja iski sen sortin tokohimotus, ettei ole tosikaan. Siinä tulee ikävä koiraa (Yazzya...), jonka kanssa olisi helppo edetä. Mutta eihän siinä mitään opi, jos aina menee sieltä, missä aita on matalin, eikö? ;) Peukut nyt vaan pystyyn, että huomenna saisi käsiin sellaista tietotaitoa, että pääsisi etenemään. Ja ehkä ensi viikolla, kun on syysloma ja palailen taas kotikonnuille, lähden kokeilemaan, että vieläkö noiden palveluskoirien jälkeen saa mopsin takaperin puuhun. : D

Tässä viime päivinä onkin tullut pohdiskeltua sitä omaa kehityskaartaan. Joonas (kääpiösnautseri) ja Iivokki (eli "Iippa", mäyräkoira), Iippoa lukuunottamatta, opettivat lapsuudessani minulle sitä koiran omistamista. Iipon kanssa aloin sitten päästä mukaan koiraharrastamiseen ja opin niitä koiran kouluttamisen perusteita. Yazzyn kanssa pääsi pintaa syvemmälle harrastamisen ja kouluttamisen syövereihin ja Yazzy olikin varmasti se elämäni koira, joka loi sen isoimman pohjan ja antoi minulle paljon. Vilman ja Jurin kanssa haasteet ovatkin aivan erilaiset ja käsittelevät enemmän koiran luonnetta ja sen vaikutusta kaikkeen. Vilma on aivan erilainen treenattava kuin Iippo, Yazzy ja Juri; herkkä ja pehmeä. Jos tässä parin jäljellä olevan kuukauden aikana opin sen kanssa toimimaan, voin kyllä ylpeänä taputtaa itseäni olalle. Juri taasen on tehnyt selväksi muita selvemmin, että kärsivällisyys on se, mitä minulta puuttuu ja mitä todellakin pitää viimeistään nyt oppia. Jännä nähdä jatkossa, mihin tämä johtaa ja, mitä Jurin kanssa vielä oppii. Saati vielä kauempana tulevaisuudessa. ;)

Juri

2011-10-06T18:27:00.004+03:00

Pakollinen huumorikuva. : D

Juri 23 kg... :\

Jaakkima & Jörgen

2011-09-30T15:46:00.003+03:00

18.04.2010 otin junan Hämeenlinnaan.
"Sen nimi on Urho", kuulutti mies, jonka pinkin kissantaluttimen päässä kitisi viisikiloinen, yhdeksänviikkoinen sakemanni. Noh, loppujen lopuksi koira olikin viralliselta nimeltään Molars Usko, joka ristittiin kutsumanimeltään Yazzyksi.

Siitä alkoi yhteinen taipaleemme. En ollut koskaan omistanut koiranpentua, enkä mitään seurakoiraa kummoisempaa, joten opeteltavaa riitti. Yazzy oli kuitenkin aina helppo ja kuuliainen koira, eikä isompia ongelmia tullut vastaan. Pentuna päänvaivaa aiheutti se, että vaikka pissat tehtiinkin jo järjestelmällisesti pihalle, ei sen "isomman tavaran" tuottaminen samaan osoitteeseen tuntunut menevän kakaralle jakeluun. Jasti myös karkaili mielellään vanhoille jäljille, jonka vuoksi vapaana ulkoilu oli välillä melkoista piirileikkiä.
Kesän aikana Yazzysta kasvoi iso poika ja syksy reenailtiin ahkerasti, jos jonkinmoista. Ennen talven tuloa jälki tökki niin pahasti, että talven tuoma treenitauko sen lajin osalta oli enemmän kuin tervetullut. Nykyään poika ajelee jälkeä hyvällä motivaatiolla ja suunta on muutenkin koko ajan parempaan päin. Kesän aikana Yazzy hullaantui uimisesta täysin ja syksyllä kokeilimme myös vesipelastusta.
Puolen vuoden ikään ehdittyään alkoivat terveysongelmat... Yazzy on siitä asti kutissut kovasti. Kaikenlaisten pesukuurien ja eläinlääkärireissujen jälkeen Yazzy allergiatestattiin allergiseksi kahdelle pölypunkkilajikkeelle, varastopunkille ja jauhopunkille. Nykyisin Yazzy syö Royal Caninin Hypoallergeenista ruokaa ja aina märän kelin tullen tai ihon muuten punoittaessa, käy shampoopesulla. Ja voi oikein hyvin. :)
Viime kesän alussa vietimme Yazzyn kanssa viikon Poliisikoiralaitoksella treenaten, samaten viime viikonloppuna. Kesällä saavutimme myös kolme tokon alokasluokan ykköstulosta ja näin ollen Yazzysta tuli TK1 Molars Usko!

Viime maanantaina tosiaan opettajani kertoi minulle, että Yazzy lähtisi perjantaina...

Keskiviikkona kesken liikkeenohjaaja -tunnin opettajani huikkasi minut luokseen. Olin jo itku kurkussa, että no niin, nyt se sanoo, että Yazzy lähteekin jo tänään. Mutta kysymys kuuluikin:
"Kiinnostaako projekti?"
"Öö, joo?"
"Hyvä, se tulee huomenna puolen päivän jälkeen!"
"Eh, siis mikä projekti?" : D

Näin koitti torstai ja tapasin sekä Yazzyn uuden ohjaajan, että uuden tulevan projektikoirani, Jurin. Jurista hieman myöhemmin lisää...

Yazzyn ohjaaja vaikutti heti alkuunsa todella mukavalta ja pieni kivi siitä sydämen päälle juurtuneesta kalliosta vierähti alas. Lähdimme hallille ottamaan puruja ja myöhemmin samana päivänä Yazzyn uusi ohjaaja käytti Yazzyn pienellä kävelyllä. Kertoi kovasti tykänneensä koirasta. :)

Tänään kävimme aamulla jäljellä. Yazzyn uusi ohjaaja teki Yazzyn jäljen ja ajoi sen myös. Oli hieman haikeaa katsella sitä... Tämän jälkeen hallille ja suoritettiin sitten Yazzyn kanssa voimankäytön käyttöönottokoe - hyväksytysti! :)

Sitten koittikin haikeiden hyvästien aika. Olin mä jo tässä pitkin viikkoa vähän itkeskellyt, kun olin ajatellut Yazzyn lähtöä ja viime yönä en meinannut sitten enää itkulta saada nukutuksi. Pyysin Yazzyn viereeni nukkumaan ja oli jokseenkin koskettavaa, kun se siinä nuoli naamaani ja heilutteli häntäänsä. Eipä siinä kohtaa, kun Yazzyn kanssa vietin viime hetkiä paljon tullut kyyneleitä säästeltyä - eipä niiden tuloa oikein voinut estääkään. Yazzy tuntui kuitenkin tosiaan tykkäävän uudesta ohjaajastaan, mikä helpotti oloa hirveästi.

Kaikkein kamalinta oli käskeä Yazzy hyppäämään jonkun muun autoon, tietäen, ettei se enää koskaan hyppäisi mun autoon. Siinä Yazzyn maatessa boksissa jätin sille vielä hyvästejä ja juuri, kun luulin pahimman olevan ohi sanoessani sille vielä "heihei" ja vetäessäni takaluukkua kiinni, se kallisti päätään ja katsoi tyhmänä ja kysyvänä pää kallellaan suoraan silmiin. Se sattui ja sitä hetkeä en varmasti unohda koskaan...

Joka tapauksessa tiesin, että tämä päivä koittaisi... Joten ei muuta kuin onnea ja menestystä Yazzylle rosvojahtiin!

Belgianpaimenkoira malinoisuros Juri saapui samassa köörissä kuin Yazzyn uusi ohjaajakin. Kyseessä on puolivuotta sitten hollannista tuotu, 20 kk ikäinen, koira, joka oli kuitenkin häslännyt ja stressannut niin, ettei ruokakaan ole imeytynyt ja koira onkin tällä hetkellä pelkkää luuta ja nahkaa. Jörgen (eli Juri : D) on samaa koko luokkaa kuin Vilma, mutta painaa vain 23 kg (Vilma painoi tullessaan 26 kg). Tarkoitushan Jurista on tehdä poliisikoira ja tästä projektista aion tehdä myös päättötyöni.

Alku on sujunut suht mukavasti. Käytin torstaina Jurin kahdesti lenkillä: se kulkee nätisti ja on kuuliainen. Tottistelutkin onnistuvat hyvin kahdenkesken. Viime yön Juri vietti kentsulla, tänään toin sen kämpilleni ensimmäistä kertaa. Ongelmia aiheuttaa lähinnä se, ettei ole varmaa, onko koira ollut koskaan sisäkoirana ja ressaahan tuo koko ajan. Pidän Juria pentuaitauksessa, jotta ne eivät Vilman kanssa riehuisi jatkuvasti. Onhan se rauhoittunut sinne nukkumaankin pari kertaa, mutta lähes koko ajan se pyörii ja läähättää, välillä myös rapsuttelee itseään ja kolmet pissatkin on jo tarvinnut sisälle tehdä.

Katsotaan nyt mitä tästä seuraa. Yritetään nyt ensin saada koiraan hieman massaa ja saada tuota hieman rauhallisemmaksi. Mietitään sitten lisää.

Projektileiri

2011-09-26T17:53:00.002+03:00

Viikonloppu hurahti Hämeenlinnassa projektileirin merkeissä. Näin alkuun kiitokset kaikille mukavasti leiriviikonlopusta! :) Alkujaan Vimpun piti lähteä reissuun mukaan turistikoiraksi näkemään maailmaa, mutta luokkakaverini suunnaton rakkaus tätä halimalia kohtaan oli niin valtaisa, että suunnitelmiin tulikin muutos ja Vilma jäikin viikonlopuksi katselemaan jännää maailmaa vähän lähemmäs kotikontuja.

Loppupeleissähän ratkaisu oli hyvä, sillä Hämeenlinnassa "maailman katselu" olisi rajoittunut koirakärryssä kököttämiseen, tarhakoirana elämiseen, pieneen lenkkeilyyn ja ehkä vähäiseen tottisteluun. Toisin sanoen aika stressaavaa ja tylsää. Epsan matkassa Vilma tutustui kissaan, maistoi vähän yksinoloa (tullen lukitusta ovesta läpi, jei...), kävi junailemassa, näki miehiä, lapsia, toisia koiria ja paljonpaljonpaljon muuta. Hyvin oli kuulemma mennyt, suurkiitokset Epsalle! Melkein sai potea huonoa omatuntoa, kun haki Vilman tänään kotiin - kumpikin niin kiintynyt toisiinsa. : D Ainakin on Vilmalle ostaja, jos se ei syystä tai toisesta töihin pääsekään.

Koiramäellä Yazzylla oli ohjelmassa tottista, puruja ja jälkeä. Ekoissa tottiksissa mua jännitti niin kamalasti, etten saanut sitä oikein syttymään, mutta sunnuntain tottikset menivät ihan nappiin - kyllä tästä sakemannista draivia löytyy! ; D Purut ok, mutta hallinta kusee aika huolella edelleen ja kohteen vaihto ei ensimmäisellä kerralla oikein ottanut onnistuakseen, mutta toinen kerta oli jo parempi. Muutenkin oli hirveän mukavaa vaihtelua tehdä normitreeneistä poikkeavia, "työelämän" harjoituksia.

Ja se perjantain jälki! Voi pojat... Toinen ihminen teki puistoalueen nurmikentälle jäljen: Aika vähän ruokaa, esineitä + että juuri ennen jäljelle lähtöä joku random tyyppi käveli kuin suunnitellusti jäljen päältä. Jäljen ylösotto onnistui kuin vettä vaan ja jäljestys oli halukasta + suht tarkkaa. Häiriöjälki, hyväntuoksuinen puu jäljen varrella ja ohi kulkevat vieraat koirat aiheuttivat pientä töpeksintää, mutta kuten sanoin - pientä. Hyvinhyvin pientä. Lauantain jälki oli paljon haastavampi, lisäksi jäljelle lähtö tuli yllätyksenä, eikä mulla sitten ollu koiralle valjaita. Alku takkusi lähinnä oman törttöilyni ja huolimattomuuteni takia (ja kaninpaskakin maistui kesken jäljestyksen), mutta loppua kohden aina vain parani, eikä sen suurempaa moittimista ollut. :) Hyvä Jaakkima!

Hullua ajatella, että vasta vähän aikaa sitten sain "tukiopetusta" jäljen tekoon ja vielä puoli vuotta sitten motivaatiota ei koiralta tuntunut löytyvän ollenkaan. Ja nyt se on sitten mukamas puolivalmis jälkikoira. Mikä mulla on mennyt ohitse? : D

Viikonlopultahan löytyy kuva- ja videomateriaalia, vaikka muille jakaa ja eivätköhän ne eksy blogiinkin jahka saan ne ahkerilta kuvaajilta käsiini.

Pakko tähän väliin mainita viime viikon tiistain treeneistä. Teimme silloin pelastusetsintää. Yazzysta ei oikeastaan riitä kerrottavaa nimeksikään, se on mitä on - hyvä siinä mitä tekee. Mutta Vilman kanssa kokeiltiin tänään ekan kerran ihmisten etsintää, liekö koira tehnyt sitä koskaan elämässään? Vilma näki, kun tuttu ihminen poistui metsäplänttien välistä tietä ja huiskautti vielä sille kättään. Tämän jälkeen mentiin Vilman kanssa piiloon ja maalimies katosi metsään. Lähdettiin sitten metsään kuljeskelemaan, koira vapaana. Koitin sille vähän höpöttää, että "missä ukko on", mutta eihän se tietenkään mitään siitä käsittänyt. Aloimme olla jo melko lähellä maalimiestä, kun koiralla nousi nokka, se suunnisti tielle, löysi jäljen ja lähti sen perään kuin ammuttuna löytäen näin maalimiehen. Aluksi Vilma hieman säikähti metsässä makoilevaa ihmistä, mutta ruoka poisti pelon ja kohta oli maalimiehellä jo syli täynnä halimalia. :) Potkua löytyy siis tästäkin tapauksesta! Olishan tuosta vaikka mihin, mutta tehdään siitä nyt kuitenkin opas ensin ja laitetaan muut suunnitelmat mappi B:hen.

Tänään kuului sitten hyviähuonoja uutisia... Opettajani ilmoitti, että Yazzyn tuleva ohjaaja tulee katsomaan koiraa torstaina, tehdään vähän treenejä ja sen sellaista ja perjantaina koittaakin sitten lähdön paikka. Sinne lähtee mun pikkupoika, elämäni koira. ♥ :( On kyllä tosi mukavaa, että nään sen tulevan ohjaajan, niinhän mä pyysinkin, vaikka eipä mulla kai pahemmin ole oikeuksia sellaista vaatia (mutta vaadin silti! : D). Toivottavasti pääsee hyvään paikkaan, josta jaksetaan kuulutella kuulumisia tännekin!

Koiramessut 2011

2011-09-19T13:14:00.003+03:00

Mainosta tännekin. ;) Aikataulut, sisältötiedot ym. kivaa kitchiä täältä.

Ruutipussi Katti eli Vilma

2011-09-07T18:59:00.004+03:00

Pusu

Pullero ja kuikelo

Sivulla

Vimpula

Paimenet

Hullu belgialainen

Kieriskelyä

Jätkä matalaks!

Kuvista kiitokset Riikka Niinistölle!

TK1 Molars Usko

2011-09-06T10:42:00.008+03:00

Kyllä, se on nyt sitten saavutettu - TK1.

28.08. matkasimme Huittisiin tavoittelemaan kolmatta ALO1:stä. Heti ilmoittautumispisteelle päästyämme saimme hirveästi kehuja, kun Yazzyn ulkomuoto ja käyttäytyminen tuntuivat miellyttävän yhtä järjestäjistä:

"Kattokaa, näittekö? Näittekö miten se käveli tuolta? Ei vetäny yhtään, ei riekkunu, eikä pomppinu, eikä se ees kitise ja istuuki nyt niin nätisti tossa. Ja kattokaa tota kokoa ja rakennetta, ai että ja niin ihana värityskin ja nuo silmät, voi että.. Siis täydellinen rotunsa edustaja, lukuunottamatta tota korvaa."

Pienestä oli siis täydellisyys kiinni. : D Kasvatti kyllä pikkuisen paineita; kahdesta kokeesta viisaastuneena, kun tiesin, millaista tuon koiran koekäyttäytyminen on. Että viimeistään siinä vaiheessa loppuisi se ihannointikin.

Kerrankin mulla oli jopa personalvideokuvaaja matkassa, mutta valitettavasti tällä kertaa kamera teki tenän, eikä koko suoritusta saatu nauhalle. Jääköön siis mokoma pätkä kokonaan vain omille silmilleni suotavaksi. Paikalla oli Huittisten seudun koirayhdistyksen valokuvaaja, joka räpsäisi meistäkin muutaman otoksen. Toivottavasti saamme niitä kuvia joskus takaisinpäin!

Ennen kehään menoa Yazzy oli hyvässä vireessä. Tein ihan parit sivulla maahanmenot ja sieltä sivullenousut ja vähän seuraamista käännöksineen - toimi! Vaan eipä toiminut kehässä...

Sama tuomari kuin viimeksi eli Tiina Heino, mutta arvostelu tuntui olevan hieman tiukempi kuin edellisessä kokeessa. Huvittavinta sinänsä, että Yazzy on joka kerralla vain parantanut suorittamistaan kehässä ja silti pistemäärä sen kuin vain laskee kerta kerran jälkeen. :b

Yazzyn skarppius loppui siinä vaiheessa, kun kokoonnuimme kehän ulkopuolelle kuuntelemaan tuomarin ohjeistusta ja voi, että miten ihana nahkacollienarttu siinä meidän vieressä olikaan! Eikä auttanut, ettei nahka ollut numerojärjestyksessä edellämme, tilalle tuli auspainarttu, joka sekin oli aivan yhtä ihana ja kontakti siirtyi minun silmistäni tämän neitokaisen takapuoleen ja hihnakäytöskin unohtui. Eipä paljoa kiinnostanut lääppivä tuomari kehän laidalla, kun SE NARTTU MENEE TUOLLA JO, HERRANJUMALA

Luoksepäästävyydessä Yazzy teki ensimmäisen yllätyksensä. Eipä herunut kymppiä ei, kun yleensä sivulla välinpitämättömänä istunut saksalainen olikin nyt äärimmäisen kiinnostunut tuomarin crocseista. Tämän nuuhkuttelun seurauksena 9½

Paikalla makuussa meni mukavasti maahan, mutta vinoon asentoon, jonka kuitenkin korjasi poistuessani. Nuuhkutteli hyvin vähän, mutta nuuhkutteli kumminkin. Arvosana 8½, koska teki saman kuin viime kokeessa - ei noussut ensimmäisestä käskystä sivulle istumaan. Mikälie sitten siinäkin?

Seuraaminen kytkettynä ja ehkä paras koeseuraaminen tähän asti! Sain koiran jopa kontaktiin ja käännös oikealle oli oikeasti hyvä, täyskäännös sitten taas melko kömpelö, mutta parempi kuin edellisissä kokeissa. Arvosana 8.

Tämän vuoksi olin jo toiveikas vapaana seuraamisen suhteen, koska se on meillä mennyt aina paremmin kuin kytkettynä seuraaminen. Vaan eikö mitä, tästä arvosanaksi huikea 6½. Pysähdyttäessä perusasento ei ollut perusasentoa nähnytkään ja liikkeelle lähdettäessä koira jäi jälkeen. Lisäksi vasemmalle käännyttäessä jouduin suurinpiirtein potkimaan koiraa edestäni (jep, ihan täysillä mukana)...

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä meni hyvin, arvosana 9 jälleen kerran huonohkon seuraamisen takia.

Luoksetulosta arvosana 8. Muuten kiva suoritus, mutta törmäsi tullessaan eteen ja perusasento taisi jäädä pikkuisen vinoksi.

Seisominen seuraamisen yhteydessä meni vanhalla mallillaan eli loistavasti ja tässä kohtaa Yazzy oli jo skarpannut seuraamistaankin. Siitä kiitokseksi arvosana 10.

Estehypyllä Yazzy oli jo lähdössä hyppäämään, kun sanoin "valmis", mutta ei kuitenkaan koskenut esteeseen - huh! Koira takaisin sivulle ja jännityksestä sekaisin menin sitten sanomaan uudestaan "valmis", vaikka olin vakaasti päättänyt nyökätä. Onneksi Yazzy ei nyt liikahtanut mihinkään ennen kuin vasta oikealla käskyllä, lopputuloksena arvosana 10 (jaksan aina huvittua näistä kahden viimeisen liikkeen kympeistä. Nämä, kun kuitenkin ovat liikkeet, jotka parissa päivässä jotenkutenmitensattuu koiralle opetin ennen ensimmäisiä möllitokoja... ; D).

Kokonaisvaikutuksesta ei ollut tuomarilla motkottamista ja siitäkin arvosana 10.

Näin ollen siis yhteensä 169 pistettä (tähän astiset pohjalukemat), ALO1, 3. sija ja kolmannen ykköstuloksen johdosta TK1! :)

AVOon tuskin jatkamme, kun alkaa yhteinen aika käymään vähiin ennen kuin loppuu ja kieltämättä mulle alkaa hetkeksi riittää tämä tokohömpöttely. : D Pääpaino saakin nyt hetken olla BH -kokeen tottiksissa ja jäljessä, kun siitäkin pitäisi tässä syksyllä jonkinsortin tasot tehdä.

Perjantaina 02.09. matkasimme Yazzyn kanssa takaisin Kannukseen. Iippo sai tosiaan jäädä kotiin, vaikka kovin mieluusti se olisikin mukaan lähtenyt. Hetihän se oli hyppäämässä takaluukkuun, kun huomasi, että autoa pakattiin. Raasumopsipapparaiseni, ikävä on kova, mutta parempi sun on siellä kotosalla (ainakin, jos äitiin on luottaminen). Tässä vielä kuva Iiposta ja Yazzysta Kokemäen Koirakerhon mätsäreistä:

Lauantaina käväisimme koululla Epsan ja Neten kanssa vähän aksaamassa ja sunnuntaina Yazzy pääsi uiskentelemaan (ja kaivelemaan...) uuden kämppiksensä Pusun kanssa. Tässä hieman kuvasaldoa uintireissulta!

Ja jäipä tuolta reissulta käteen vielä koiriemme mahtavaa älykkyyttä kuvastava kaivelu -video. ;)

Maanantai olikin siinä mielessä jännittävä päivä, että laumamme sai yhden uuden jäsenen, kun uusi projektikoirani muutti taloon. Ruutipussi Katti, kutsumanimeltään Vilma, on iältään 10 kk ja tuli projektiksini Koirakoulu NouHaun kautta. Vilmasta on tarkoitus tulla opaskoira ja toivonkin oppivani Vilmalta paljon, kun koulutan sitä täysin erilaisiin tehtäviin kuin Yazzya. Vilma on lyhytaikainen projekti ja NouHaun Minnan kanssa sovimmekin, että Vilma lähtee takaisin koirakoululle jo joulukuussa. Vilman kanssa saa tehdä oikeastaan kaikkea, mutta se ei saa hyppiä, saalistaa eikä taistella. Tärkeintä olisi kuitenkin näyttää koiralle maailmaa ja saada sille lisää itsevarmuutta. Tottelevaisuus on kuitenkin aina plussaa. ;)

Tähän asti Vilma on vaikuttanut tosi ihanalta tapaukselta! Sähköpostissa maininta "hieman huonotapainen" sai mut pelkäämään pahinta, mutta tuohan kävelee hihnassakin paremmin kuin Yazzy! Muutenkin tosi rauhallinen ja kuuliainen tapaus, joka otti minut heti omakseen ja hakee kontaktia, minkä kerkeää. :) Yazzynkin kanssa tulevat loistavasti toimeen. Hiemanhan tuota jänskättää etenkin ulkona erinäiset asiat, mutta jo tänään on Vilma ollut eilistä reippaampi, joten eiköhän se tästä. Hieman on ehkä turhan pehmeä mun käteen, kun tuntuu, että pienelläkin komentamisella saa koiran vetäytymään korvat luimussa kuoreensa, menemään tavallaan vähän lukkoon. Ja voi sitä mielistelyn määrää. : D

Joka tapauksessa alku on mennyt hyvin. Vilma kävi tänään juoksentelemassa etsintäkokeen hakualueella ja esineruudussa, jonka jälkeen käväisimme koko porukalla Nemin ja Sarkin kanssa metsälenkillä. Riikka kävi eilen ottamassa rakeista kuvia, mutta näitä kuvia en ole vielä omiin käsiini saanut, joten joudun pitämään teitä jännityksessä vielä hetken aikaa. ;) Tässä kuitenkin yksikuva paimenraadoista päivän touhujen ja päiväruoan jälkeen:

Pientä kivaa kitchiä!

2011-08-21T00:10:00.015+03:00

Nyt tulee blogipäivitys, joka on pelkkää pientä kivaa kitchiä! Siis kuvia ja videoita! Perjantaina pojat innostuivat Porin vierailulla hieman leikkimään keskenään ja videolle ikuistunut leikkihetki innoitti minua purkamaan kesän aikana (ja aikaisemminkin) kertyneitä räpsyjä blogiin - ja ihan teidän lukijoiden iloksi (joita tuskin enää on, kunnei näistä teksteistä edes tykätä! : D Mutta siitä saan syyttää vain itseäni ja ajoittaista motivaationpuutetta)!

Huomatkaa Iipon epämääräinen kurina sen kovasti yrittäessä pureskella hurjaa sakemannia! ;)

Pahoittelen suuresti videoilla kuuluvaa höpötystä, kiherrystä ja tuhinaa. Raaskin ladata tähän koneelle muutaman kuvanmuokkausohjelman, mutta mitään videonkäsittelyssä jeesaavaa systeemiä ei ole, joten en kyennyt vaientamaan taustamökää. Kärsikää!

Yazzyn "tyttöystävä" Mimmi. :)

Yksi taidonnäyte koiravalokuvaamisesta. Kuvassa kaksi keskenään leikkivää sakemannia. ; D

Yazzy herkkä kesämies, pari onnellista koira ja.. Noh - Iippo. : D

Näin rennosti me otetaan, kun ootellaan kaveria kaupasta!

Tässä taas vähän vanhempaa tuotantoa, jossa Yazzy vähän rakastaa luokkakaverini Epsan kissaa, Tontoa. c: On ne sakemannit vaan hulluja ja vaarallisia!

Tällä videolla taasen näätte viimeisimmän heräteostokseni. Mustin ja Mirrin superaleista bongasin kaverin kissoille samanmoisen aktivointipelin ja, kun niitä oli halpaan hintaan kaksi, ostin sitten piskiiteille omansa. Yazzy ei vielä ole päässyt pelailemaan ja luulenkin mokoman olevan turhan hentoinen härveli Yazzyn pelihetkiin, mutta Iippo tykkäsi.

Sunnuntaina oltiin Iipon kanssa tosiaan Kokemäen Koirakerhon järjestämissä mätsäreissä ja olihan Yazzykin siellä turistina. Aluksi auteltiin vähän järjestelyissä ja sitten maksoimme 7€ punaisesta nauhasta ja purutikusta (jonka Iippo sai kerrankin syödä, koska se oli valmistettu naudan nahasta, yay!), vaikka Iippo esiintyikin edukseen. Ehkä pitäisi alkaa katselemaan mätsäreitä, joissa on veteraaniluokka, kun ei tuo papparainen enää taida pärjätä nuorille näyttelykonkareille.

Ennen mätsärin alkua käväistiin Yazzyn kanssa kehässä "mukamas-tokokokeessa" ottamassa vähän seuraamista ja sen sellaista. Paikalla oli vain pari ihmistä ja nekin minulle tuttuja, joten en voinut mitenkään jännittää. Tästä päätelmä, että Yazzy on kahden epävirallisen ja kahden virallisen kokeen jälkeen ottanut jo ihan kivasti itselleen sen asenteen, että "tämä on kehä, täällä ei tarvitse totella." Kivakiva. Noh, nyt vain muutama superkiva ja -helppo treenikerta ennen sunnuntain koetta ja sitten vaan toivotaan taas parasta. (Ja pelätään pahinta.)

Pikkuhiljaa on alkanut tuntua, että sitä p*skaa, jota taivaasta sataa niskaan on sittenkin rajallinen määrä ja elämä alkaa taas voittaa. Tänään työharjoittelupaikalla ollessani eräs tuttu treeneistä kyseli minua auttamaan koulutuksissa ihan yksityisesti, kun tykkää niin kovasti tavastani opettaa asioita. Tuli kyllä kerrassaan hyvä mieli ja sellainen turvallinen olo, että eipä tässä sittenkään työttömäksi opiskellakaan. ;)

Ehkäpä tämä riittää tällä kertaa,
adios!

Koekertomus

2011-08-18T23:11:00.009+03:00

Eilen suuntasimme Yazzyn, Sannan ja Titin kanssa Ulvilaan minun ja Yazzyn toisiin virallisiin tokokokeisiin ikinä. Tällä kertaa olin hermostuneempi kuin viimeksi. Edellisellä kerralla Yazzy päätti, että paikkamakuussa voi ihan hyvin nousta puoliksi istumaan, että yltää paremmin haistelemaan maata. Ja seuraaminen oli ihan paska juttu. Ja, kun sitten jännitin näitä asioita, huomasin erehtyneeni luottamaan siihen, että muut liikkeet olisivat ihan varmoja ja aloin sitten pelätä sitäkin, että nyt tapahtuisi se ekojen kokeiden pelko (joka oli turha, saimme liikkeestä kympin), joka tuli toisissa möllikisoissa esiin; ennakoiminen maahanmenolla liikkeestä seisomisessa. Ja sitten alkoikin jo jännittää hypylle ja koko kehästä karkaaminen... Kaikki! Eikä asiaa yhtään auttanut vieressä hermoileva Sanna. : D

Koe oli iltakoe ja alokasluokka viimeisenä. Kaiken lisäksi minä ja Yazzy olimme viimeinen koirakko. Hermoiluani ei yhtään auttanut se, että itikoita piisasi ja syysflunssa vaivasi - äänikin meinasi loppua kesken (ties kuinka suureen leikkausoperaatioon olisin voinut tuon kokeen takia joutua, kun niitä vinkuleluja ei saa siellä kehässä vinguttaa ;)). Lisäksi Yazzy jätti korvat kotiin ja liimasi nenänsä maahan heti autosta päästyään ja, jos sen kuonon sieltä väkipakolla irrotti, niin sitten haisteltiin tuulia. Jipii, koe menisi varmasti tosi hyvin...

Siinä vuoroani odotellessa tein pari harjoitusta, joilla yritin lähinnä sisäistää yhtä asiaa: "Tee nyt kivasti ilman palkkaa, niin ihan hetken päästä juostaan autolle ja saat superison patukan!" Epätoivo kasvoi, kun koiran joutui käskeä sivulle kolme kertaa ennen kuin se oli oikeassa kohdassa ja seuraamisen täyskäännös oli kuin ekoissa kokeissa - kuin koira ei olisi sellaisesta kuunaan kuullutkaan...

Koitti luoksepäästävyyden ja paikkamakuun aika. Nenä maassa kehään, ei toivoakaan kontaktista, eikä koira edes huomannut kyykistynyttä tuomaria kehän laidalla. Ensimmäinen perusasento oli ennen luoksepäästävyyttä oli Yazzyn mielestä hyvä hänen istuessaan poikittain edessäni... Meinasi jo itku päästä, kun en meinannut koiraa saada sivulle ollenkaan ja, kun vihdoin sain, niin sitten piti jo tavoitella nenällä maata. Itse luoksepäästävyys meni hyvin; Yazzy ei tavalliseen tapaansa ollut tuomarista moksiskaan, eikä liikahtanut paikaltaan minnekään. Arvosana 10.

Kauan kauhulla odotettu paikkamakuu. Melko hidas maahanmeno, mutta asento oli hyvä ja suora (kerrankin). Tällä kertaa en enää ajatellut, etten tuijota koiraa, etten vahingossakaan paineista sitä, vaan melkeinpä koko elämäni pisimpien kahden minuutin ajan tuijotin koiraa herkeämättä ja ehkä jopa hivenen tuimasti ja se ehkä jopa auttoi! Vähän sillä asentovetelöityi, itikat kiusasivat, joten niitä piti tassuilla huiskia ja johan siitä vierestä löytyi se joku hajukin, jota piti ihan pikkaisen nuuskaista (ja tämä on se kohta, jossa vahtaaminen auttoi!). Juuri ennen kuin aika tuli täyteen, painoi Yazzy päänsä ristittyjen tassujensa päälle ja, kun palasin sen viereen, ei koira noteerannut sitä mitenkään eikä näin ollen kuullut myöskään ensimmäistä sivu -käskyä... Arvosana 8½. Kehästä poistuttaessa otin pienet pätkät seuraamista ja meni ihan kivasti. Koira oli kontaktissa ja sillä oli tekemisen meininki. Sitten kipin kapin autolle patukkapalkan luo. :)

Yhdeksän suorituksen jälkeen koitti meidän vuoromme. Noustessani nurmikolta valmistautumaan Yazzy oli selvästi innostunut ja sillä oli tekemisen meininki. Sivullekin tultiin ripeästi ja riemusta kitisten. Tein pari pikkujuttua ja palkkasin huolella. Ja ei muuta kuin kehään!

Ennen seuraamista kytkettynä sain hetken hakea kontaktia ennen kuin olin valmis. Pakko sanoa, että arvosanan mukaista seuraamista. Ehdottomasti parempaa kuin viime kerralla, mutta silti jotain sellaista, jota ei voi seuraamiseksi kyllä edes luokitella.. Paikka oli suht ok, juoksuosuudella juoksenteli kuin lenkillä ja vähän edisti. Kontakti välillä ihan kiva, mutta sitten sitä ei taas ollut ollenkaan. Vasemmalle käännöksessä tönäisin koiraa, oikealle käännöksessä irtosi "vähän" ja nuuhkutteli ohimennen maata... Täyskäännös hidas ja kömpelö. 1/4 perusasennoista onnistui, loput olivatkin sitten liian edessä ja vinossa ja ties miten. Kummastakin seuraamisliikkeestä arvosana 7½.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä. Seuraaminen taas kökköä. En voi ymmärtää, miten seuraamisen oikeasti hyvin osaava koira voi joka ainoassa koetilaisuudessa edes näyttää niin huonoa seuraamista? Maahanmeno ripeä, mutta mitäpä löysin, kun käännyin ympäri - maata haistelevan koiran tietysti! Siinä vaiheessa alkoi jo ärsyttää moinen nuuhkuttelu, se on ensi kokeessa sitten pumpulia nenävärkki täyteen, jos ei muuten lopu! Ja heti, kun selkänsä käännät... Lopetti kyllä niin nöyrän näköisenä heti, kun lähdin tulemaan kohti. Sai ainakin melkein anteeksi noustessaan näpsäkästi sivulle. : D Arvosana 8½.

Luoksetulo - jipii, ei seuraamista, ei mahdollisuutta haistella (ja, jos olisi siinä istualtaan alkanut nuuhkia, niin minä olisin heittänyt pyyhkeen kehään ja mennyt näyttämään pojalle kaapin paikan ja sen jälkeen tehny jotain äärimmäisen radikaalia mokoman äijän miehisyydelle : D)! Jäi istumaan, tuli vauhdikkaasti eteen, mutta törmäsi hieman. Perusasento suht hyvä. Arvosana 9½.

Seisominen seuraamisen yhteydessä. Tässä meni jälleen pieleen vain se seuraaminen. Seisahtui kuin seinään ja siinä pysyi, kunnes käskin sivulle. Hieno jätkä! Arvosana 9½.

Estehyppy meni yhtä mallikkaasti kuin ennenkin. Ei karannut, istui sivulla, kunnes käsky kävi, jolloin hyppäsi ja seisahtui välittömästi käskystä. Ja siinä oltiin, kunnes käskin istua sivulle. Itse meinasin tässä kämmätä, kun huojahdin eteenpäin ollen jo lähdössä koiran sivulle ennen liikkeenohjaajan käskyä. :b Arvosana 10.

Kovin kummoisesti ei tuomari kommentoinut kokonaisvaikutusta, kai silläkin oli jo kova halu pois, Yazzy oli kuitenkin viimeinen koira. Arvosana 10 saatiin kuitenkin. :)

Seurauksena tästä kaikesta siis yhteensä 174 pistettä (5½ pistettä vähemmän kuin viime kokeesta, vaikka koira teki paljon paremmin monessakin suhteessa) eli uramme toinen ALO1 ja lisäksi 2. sija! Tuomarina toimi Tiina Heino.

Enää siis vain yksi ykköstulos ja näin on TK1:n kasassa! Ja sehän me totellaan 28. päivä Huittisissa! ;)

Vaikka paljon on parannettavaa ja, vaikka pisteitä tulikin vähemmän kuin edellisestä kokeesta, olen silti tyytyväinen ainakin muutamaan juttuun:

- Yazzy ei sentään nuuskutellut koko paikkallamakuuaikaa, eikä noussut istumaan sen takia, kuten ensimmäisessä kokeessa. Lisäksi makuuasento oli ainakin aluksi hyvä!
- Seuraaminen oli paljon halukkaampaa kuin viime kerralla.
- Ei ennakoinut liikkeestä seisomaan jäämisessä.

Huh, jokohan tuli kaikki ja vähän ylimääräistäkin siitä kokeesta raportoitua? Pahoittelen kuvien "keskeneräisyyttä". Tässä taloudessa ei kerta kaikkiaan ole ainuttakaan kuvien muokkausohjelmaa, jolla voisi edes pikkuisen säädellä kontrasteja sun muita, mitä niitä nyt on. "Kirotushäröjäkin" saattaa tekstistä löytyä, sillä visio tällekin kirjelmälle syntyi tietenkin öiseen aikaan.

Iipon kuulumisista mainittakoon sen verran, että Iippo on nyt päässyt maistelemaan oikein kunnon pöperöitä! Kiitos 1st Choicen, joka päätti muuttaa nappulansa koostumusta ja vaihtaa maissin ohraksi, jolle Iippo on, ylläripylläri, allerginen. Ja markkinoilta ei yksinkertaisesti ainuttakaan nappulaa löydy, jossa ei jotain "kiellettyä" olisi. Jos ei muuta, niin sitten lohiöljy (ilmeisesti joku trendi?). Sitähän myydään erillisissä pulloissa, niin miksi ihmeessä sitä täytyy tunkea joka ruokaan? Noh, Iippoa ei harmita ollenkaan, että tällä hetkellä ruokakuppi täyttyy kahdesti päivässä NEUfraun VogelPeruna -pakasteella. Kai tämä nyt sitten on sitä BARFfaamista? O.o Ruoan kylkiäisiksi ostin sitten vielä papparaiselle vähän TeräsRekkua, että saa sitten varmasti kaikki tarpeelliset vitamiinit ja hivenaineet. Seuraavaksi shoppailen sille kai broilerinsiipiä ja rustoluita! Ja Yazzy-parka se vaan vetelee Royalin nappuloita ja vettä. : D

Tulee, menee ja jää tulematta

2011-08-15T15:29:00.004+03:00

Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että elämäni koirat vaihtuvat useammin kuin sukat! Toisin sanoen, koirien meno-tulo -listalla on runsaasti muutoksia.

Aivan ensiksi mietityttää edelleen hirveästi Iipon lopullinen kotiosoite. On se kuitenkin kaikkine harmeineen niin rakas elukka ja etenkin täällä kotopuolessa huomaa, miten kiinni se on minussa. Kynnyskysymys onkin, että onko Iipon elämä Kannuksessa yhtä mukavaa ja harmitonta kuin täällä..?

Oman pennun hankinta -projekti on nyt jäädytetty. Pennun piti aluksi tulla nyt syksyllä, mutta isäehdokas number uno ei sitten narttua astunut ja varaisin kanssa jäi touhut ilmeisesti niin myöhäiselle, ettei narttu tullut kantavaksi. Aluksihan narttu piti astuttaa seuraavista juoksuista uudestaan, mutta kasvattajan mukaan pentuja on alkuvuodelle tulossa niin runsaasti ja kiinnostus juuri tätä pentuetta kohtaan laskenut kohisten, ettei pentuetta tule välttämättä ollenkaan tai aikaisintaan vuoden päästä. Harmittaa kovasti, mutta aivan ymmärrettäviä järkisyitähän nuo ovat. Ja itseäni sekä omaa vaativuuttani saan syyttää; kuten sanottu, pentueita kyllä olisi tarjolla, mutta yksikään niistä ei tunnu sopivalta juuri minulle. Toki käyttöbelgi.infon listalla on jokunen narttu, joiden kohdalla urosvalinta on vielä avoin. Jää nähtäväksi, josko valittu uros saisikin aikaan jotain mieltä hivelevää. ;)

Kasvattajan lähettämän pentueen peruuntumis -sähköpostin lisäksi sähköpostista löytyi onneksi jotain kivaakin! Koululta oli lähtenyt opiskelijoille viesti, jossa oli tyrkyllään 9 kk ikäinen malinois narttu, josta olisi tarkoitus tehdä opaskoira ja, joka lähtisi eteenpäin jo joulun tienoilla. Ei muuta kuin härkää sarvista; ilmoitin heti, että olen kiinnostunut ja tässä sitä nyt odotellaan lisäinformaatiota - jännittävää! Hieman mietityttää tutustuminen nartun sielunelämään, voi olla, että saisi mun taloudessa samanlaisen äijän kohtalon kuin nuo mun pojatkin. : D Jos se koira nyt mun käsiin eksyy, niin ei voi muuta todeta kuin, että kyllä on nyt "virkamiehiä" talo täynnä: Poliisi, opas ja siviili-järjestysmies. : D Ja sitten yksi natsi-eläintenhoitaja koko porukkaa ojentamassa.

Tällaista touhua tällä kertaa. Tänään tuli viestiä, että ylihuomenna olisi Yazzyn kanssa taas tokokokeet ja 28.08. seuraavat. Toivottavasti menevät hyvin, niin saadaan puolet kesän tavoitteesta toteutettua eli TK1:n plakkariin. Sitten voidaankin heittää tokolle ainakin hetkelliset hyvästit ja sännätä vielä suorittamaan BH-koe ennen kuin Yazzy lopettaa tällaisen typeränpuoleisen harrastelun ja suuntaa isona poikana suureen maailmaan virkakoiran tehtäviin. :)

Tiivistelmä

2011-08-02T14:53:00.013+03:00

(Jospa se nyt tästä lähtisi se ahkerampi bloggaaminen...)

Iippo on viettänyt toukokuusta alkaen letkeää kesälomaa vanhempieni luona Kokemäellä ja jää todennäköisesti sinne myös syksyn tullen rentouttaville eläkepäiville ilman stressin häivääkään.

Yazzy testattu allergiseksi muutamalle pölypunkkilajille sekä jauho-, että varastopunkille. :\

Yazzy kuvattu: 0/0, C/B . Lähtö poliisisetien matkaan häämöttää syksymmällä (tarkempaa ajankohtaa ei vielä tiedetä).

Kesäkuussa vietimme Yazzyn kanssa viisi päivää Hämeenlinnan poliisikoiralaitoksella työharjoittelun merkeissä - hauskaa oli! :)

Samoihin aikoihin sain tietää, ettei yhdistelmästä Dubion La Bamba X Kutinan Mojova tulekaan sitä kauan varrottua pentua, eikä toista yhtä sopivaa pentuetta ole tiedossa. :c Tulen siis viettämään melko koiratonta syksyä (ellen sitten täytä sitä uudella projektilla)..

Yazzylla on takana kahdet möllitokot: Ensimmäisestä 180p. toisista 183p.

Möllitokotulosten innoittamana korkkasimme 20.07. Yazzyn kanssa meidän kummankin ekat viralliset tokokokeet Ulvilassa, Tuomarina Juha Kurtti, jolle kiitokset lepsusta arvioinnista ja tätä myöten ALO1:stä! : D Luoksepäästävyys 10, paikallamakuu 8, seuraaminen kytkettynä 7,5, seuraaminen taluttimetta 8, liikkeestä maahanmeno 10, luoksetulo 9,5, liikkeestä seisominen 10, estehyppy 10 ja kokonaisvaikutus 10. Pisteitä yhteensä 179,5.

Tavoitteena ennen Yazzyn lähtöä TK1 ja BH.

Hauskaa loppukesää ja alkavaa syksyä kaikille! (:

Tassumurheita

2011-04-14T17:29:00.006+03:00

Vastahan sitä saatiin Yazzyn tassut kuntoon reilun 10 päivän Fuciderm ja Hexocil kuurilla ja nyt tänään treeneissä huomasin, että tilanne on taas räjähtänyt. :c Onneksi nyt alkaa kelit kuivua, jos sekin sitten hiukan helpottaisi asiaa.

Kummankin etutassun anturoissa on samoissa kohdissa "reiät" ja kaikki tassut punoittavat, oikea etutassu ja vasen takatassu reippaammin. Not nice... Eihän tässä nyt muu auta kuin ruveta taas joka päivä pesemään Hexocililla. Kennelvastaavan kanssa sovittiin, ettei toista Fuciderm -kuuria välttämättä tarvita, pistetään niihin pahempiin kohtiin Bacipact -voidetta.

Treenit meni tänään hyvin. Tehtiin seuraamista, paikallamakuu, liikkeestä maahanmenoa ja luoksetuloa, luoksepäästävyyttä ja opeteltiin seisomaan. Mutta eipä paljoa lohduta onnistuneet treenit, kun koira on kipeä... On oikeasti tosi kurjaa käydä lenkillä, kun toinen varoo askeleitaan niin, ettei juokse edes pehmeällä. Nopealla ravilla mennään, vaikka itse huitoisin kauemmas ehtineenä palloa ja innostaisin. :\ Noh, ehkä tämä tästä sitten joskus.

Viikolla 18 on reissuviikko, jolloin käväistään Yazzyn kanssa poliisikoirien omaeläinlääkärillä. Pysyis nyt vielä siihen asti edes jonkinmoisessa kunnossa tuo koira ja, jos sieltä vielä saataisiin jotain ratkaisevaa, niin olisin enemmän kuin kiitollinen. Kovasti nyt vaan toivoo, ettei olisi mitään sellaista, joka estäisi töihin lähtemisen... Kennelvastaava jo uhkaili, ettei poliiseista ole tassuja pesemään ja hoitamaan superallergista koiraa, eikä se ole valtiolle kannattavaakaan. Ja, että kukapa nyt sairasta koiraa ostaisi. Monttuun menee kuulemma, ellen minä sitä osta.

Olenhan minä jo (ainakin melkein) päättänyt, että Yazzyn pidän, jos se ei töihin mene, mutta mikä onkaan sitten kiintymisen hinta? Kuinka paljon tuo koira tulee minulle kustantamaan, jos tassujen kuntoa joutuu jatkuvasti pitämään yllä ja ravaamaan eläinlääkärillä? Eivät Iiponkaan laskut mitään kovin pieniä ole ja suoraan sanottuna Iipon tilanne on tällä hetkellä huomattavasti parempi kuin Yazzyn.

Sekin vielä, että mitä loppujen lopuksi teen jatkuvalla lääkityksellä olevalla koiralla - no en ainakaan kisaa. Toisaalta päämäärätön treenaaminen on tähän asti ollut ainakin jokseenkin toinen nimeni. : D Lisäksi harmittaa se vielä edes alulle laittamaton malikkapentu, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Jos Yazzy jää, on sekin unelma sitten sivuutettava.

Huoh, elämä on vaikeaa...

Pikaraportti

2011-04-11T18:47:00.008+03:00

Eipä ole kaiken tämän kennelvuorokiireen ja synttärihumun keskellä pahemmin ehtinyt päivittelemään blogia (saati tekemään muutakaan). Viime päivityksen jälkeen on kevätkin ehtinyt jo pitkälle. Tässä nyt vihdoin ja viimein kuitenkin päivitys pikaraportin muodossa. (:

Yazzy kävi eläinlääkärissä kuvauksissa päivää ennen synttäreitäni. Ennen reissua käväistiin vaa'alla, joka näytti 33,6 kg. Tuosta on tosin paino varmasti pudonnut runsaasti, koska tämänhetkinen ruoka on niin köyhää... Alustava arvio Yazzysta oli 0/0, oikea lonkka B ja vasen B tai C. Odotellaan nyt vielä, mitä Kennelliitosta tulee takaisin... Kutinat ovat jokseenkin ennallaan - samojen asioiden kanssa painitaan siis.

Iipolla kaikki ok, samalla linjalla kuin ennenkin. Vasen korva tosin on jokseenkin vaivannut viime aikoina...

Jaakkiman kanssa ollaan otettu uusia aluevaltauksia viime aikoina. Yazzy on päässyt vetämään ahkiota, puremaan kokopukuun ja pyöräilemään. (: Tänään tuli ilmoitus opettajilta, että meidät on ilmoitettu ensi viikolla olevaan BH-kokeeseen, mutta aion kyllä pistää kapuloita rattaisiin. Tänäänkin treenattiin ja.. noh, eipä ole kehumista.

Viime viikonloppu kului tottisseminaarissa, jossa olimme Yazzyn kanssa sunnuntaina harjoituskoirakkona. Voin kertoa, että kunnioitukseni PK-ihmisiä kohtaan romuttui aika reippaasti tuona viikonloppuna, etenkin sunnuntaina. Pakotteita pakotteiden perään. Yazzyn kanssa haimme neuvoja siihen iänikuiseen seuraamiseen. Mielestäni on typerää, että ei aluksi voida kokeilla mitään kivaa, vaan on heti pakko lähteä tekemään pakotteita (joista ainakin Yazzy latistuu). Ja ylipäätänsä pakotteet tuntuvat mielestäni jotenkin vanhanaikaisilta. Ongelma seuraamisessa on kuulemma pään paikka ja korjaukseksi tähän käskettiin vetää koiran vasemmasta korvasta pään asento oikeaksi. Voin kertoa; jos se on viimeinen keino, niin seuratkoon miten seuraa. Minä en ala koiraani nyppimään, tuuppimaan, hakkaamaan enkä mitään muutakaan.

Tosiaan, pikaraportti. Tämä taitaa nyt siis olla tässä. Mutta lupaan ja vannon, että seuraavaa päivitystä ei tarvitse odotella läheskään näin kauaa. : D

Ei niin erikoinen viikko

2011-03-20T16:21:00.007+02:00

Kuten otsikkokin kertoo, tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa. Treenit ovat painottuneet aika vahvasti tokoon, mitä nyt Iipon kanssa yksi päivä tehtiin pihalla vähän ruoan etsintää. Eipä ole vanhan mopsin hajuaistissa kehumista, kun ei meinaa nappula löytyä, vaikka sormella näyttää. :\

Viereisessä huoneessa kököttää hoitotolleri Olli, joka on ihastuttanut ja vihastuttanut tänä aurinkoisena sunnuntaina. Olli on ollut kiltti poika (Marskille terveisiä!), mutta tottahan portin läpi uhoavalle mopsille on pakko jotain sanoa, eikä iholle tunkeva sakemannikakarakaan ole kauhean kiva juttu. Hyvin menee siis niin kauan kuin koirat eivät ole nokakkain. : D

Tässä nyt niitä kuvia, mistä viime päivityksessä puhuin. Laitan nyt vain muutaman (koulutehtävät kutsuvat jälleen...), kun en ole ehtinyt käymään kaikkia edes kunnolla läpi (hienoja kuvia oli valtavasti, kiitos Riikka N. !). Myöhemmin lisää - tai sitten ei. Arvoisat Facebook -kaverit toki saavat käyttöönsä paljon laajemman gallerian. ;)

Hiihtolomailua

2011-03-13T15:40:00.006+02:00

Hiihtoloma ja sen mukanaan tuoma turhan pitkä bloginpäivitystauko on ajat sitten lusittu, joten eiköhän ole aika palata taas bloginkin suhteen takaisin arkeen! Suurimman osan hiihtolomasta vietimme Kokemäellä, mutta yhdeksi viikonlopuksi suuntasimme Pyhtäälle ennen pitkää matkaa takaisin Kannukseen. Yazzylle määrättiin hiihtolomaksi treenitauko (jotta voidaan varmuudella sulkea pois myös se mahdollisuus, että kutina johtuukin ahkeran treenaamisen aiheuttamasta stressistä. Noh, selväksi tuli; treenaamisesta se ei johdu), mutta onneksi kotipuolesta löytyi innokas pojankloppi, jota myös pikkuveljeksi kutsutaan, eikä lumileikeille ollut tulla loppua. ;) Muutamia kivoja talvisia otoksiakin tuli Yazzysta räpsittyä ja niitä seuraavaksi! Iiposta ei riemukkaita lumileikkikuvia saatu - sattuneesta syystä. : D

Selvää urheilutarvikemainos ainesta !

Pari huonohkoa seisomiskuvaa...

Iippo-faneille voin lohdutukseksi kertoa, että eilen hyödynsimme hienon, aurinkoisen sään heti aamupäivästä ja kävimme Riikan kanssa räpsimässä kuvia kummastakin karvatollosta. Huomenissa saan toivon mukaan nämä kuvat käsiini - kuvapäivitys siis luvassa!

28.02. "tuhlasin" reilut 90€, kun Iippo kävi eläinlääkärissä Porissa jatkuvien tassu-, korva- ja nenävekkitulehdusten sun muiden märkimisten ja kutinoiden vuoksi. Sattumalta juuri sinä päivänä ei mikään paikka koirasta oireillut sen kummemmin eli eipä näihin vaivoihin juuri muuta vinkkiä saatu kuin Canofite -pullo kouraan. Ihan hyvähän se sinänsä oli käydä kuulemassa, että sydänäänetkin ovat ok ja kehaisipa lekuri Iippoa ikäisekseen hyväkuntoiseksi mopsiksi. :) Painoa Iipolla oli 7,6 kg, joka on mielestäni vielä ehkä turhan vähän. En tosin tajua, että mihin ihmeeseen tuo kaiken ruokansa kuluttaa. Silloin, kun aloitin Kannuksessa opiskelun, oli Iipon aktiivisuustaso huomattavasti korkeampi ja silti pärjättiin 75 grammalla kahdesti päivässä. Nyt menee 250g päivässä ja silti tuo on tuollainen rimpula.

No mutta, tulihan sieltä eläinlääkäriltä huonojakin uutisia... Kahdesti päivässä käytettävästä Optimmune -hoidosta huolimatta pigmentti sarveiskalvolla oli levinnyt jälleen melko huimasti ja nyt tämä alkaa jo selvästi näkyä Iipon elämää haittaavana osatekijänä. Voisi kuvitella, että Iipon näkökyky olisi tällä hetkellä kutakuinkin sama kuin itse katselisit ruskean lasipullon pohjan läpi. Toki Iipon autojen jahtailu ja raivokas käytös jalankulkijoita ja koiria kohtaan menee osittain myös käytösongelmien piikkiin, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että huonontunut näkökyky alkaa vaikuttaa aika hallitsevasti. "Mörköjä" näkyy myös valoisassa ja etenkin pimeällä kaikki ohi kulkevat ihmiset (ennen vain osa) täytyy haukkua ja pyrkiä luokse. Eikä sekään mielestäni ole tervettä, että ikkusta näkyvällä autotiellä olevat autot pitää sängyllä seisoen haukkua, vaikka missään ei liiku äänestä päätellen ketään ja verhotkin ovat kiinni...

Täytyy sanoa, että sääliksi käy, mutta tällä hetkellä voimavarani eikä oikeastaan aikakaan riitä kahden koiran erikseen lenkittämiseen niin, että kummankin liikunnantarve tulisi perusteellisesti tyydytettyä. Ulkoillessani taas kummankin kanssa joudun väkisinkin keskittymään Yazzyyn, kun Iipon pitää pelkällä remmillä hallinnassa riekkumisesta huolimatta. Olenkin ajatellut, josko Iippo muuttaisi pysyvästi Kokemäelle vanhempieni luokse, koska siellä näitä ohikulkijoita olisi vähemmän ja ympäristökin varmasti vähemmän stressaavampi. Pitäisi vain saada varma vakuus siitä, että vanhemmat hoitaisivat Iipon silmiä, tassuja ja kynsiä päivittäin niiden vaatimalla tavalla. Tämäkin päätös harmittaa erityisesti etenkin nyt hiihtoloman jälkeen: Ennen Iippo on ollut selvästi äidin perään, nukkunut kotosalla tämän vieressä ja kulkenut perässä. Olihan Iippo toki nytkin tosi iloinen, kun näki äidin pitkästä aikaa, mutta nukkui yönsä minun kanssani ja minä olin selvästikin sille se ykköshenkilö. Täytyy nyt katsoa tätäkin asiaa. Joka tapauksessa Iippo lähtee huhtikuussa Kokemäelle, kun porukat tulevat Lapista, eikä näin ollen päädy kentsulle reissuviikon ajaksi. Ja kesänhän vietän minäkin suurimmaksi osaksi kotosalla. Olisi toki hauskaa pitää Iippoa ainakin hetki vielä syksymmällä, kun talouden valloittaa uusi pentu, jotta pentu tottuisi tuollaiseen omituiseen, kuonottomaan korisijaan.

Kyllä, luitte juuri äsken sanan pentu. Kävin hiihtolomalla tapaamassa Toimiva-kennelnimen takana häärivää malinois -kasvattaja Suvia ja sunnitellun pentueen emää, Hilmaa. Hilma - koira, johon rakastuin välittömästi. Joka tapauksessa Hilmaa ei ole vielä astutettukaan ja, jos kaikki menee niin kuin pitää, niin pennut syntyvät vasta syys/lokakuussa, joten ei pennuista sen enempää tähän väliin. (;

Okei, pentu on tulossa - entäs Yazzy?
Yazzy aiotaan kuvata 22.03. ja samalla reissulla eläinlääkäri vilkaisee kutinoita ja nyt me kaikki kovasti toivomme, että saksalaislapsi on rakenteellisesti kaikinpuolin ok, eivätkä kutinatkaan ole sen erityisemmin työuraa rajoittavia tekijöitä. Juurikin yksi päivä Pipa koulussa kysyi milloin "haluan koirasta eroon" ja kertoi, että yhdeltä poliisilta on koira kuollut ja Yazzylle olisi siis paikka avoinna. :) Harmi, etten tohkeissani huomannut kysyä, että minnepäin Yazzy olisi menossa... Kerroin, että oma pentu minulle tulee vasta ensi vuonna, joten Yazzyn lähdöllä ei tosiaan olisi kiire. Nyt on kuitenkin sovittuna jo kaikenlaisia rientojakin - reissuviikko ja työharjoittelu poliisikoiralaitoksella. Päädyimme siis ratkaisuun, että Yazzy jää minulle nyt vielä ainakin joksikin aikaa ja saan mahdollisesti tehdä sen kanssa poliisikoirien tasokokeetkin. Saa nähdä, että hautaanko nyt BH-treenit melkein kokonaan ja aloitan ankaran haku-, esine-, jälki- ja purutreenaamisen.

Huhuh, jokohan olisin muistanut mainita taas kaikki maailman asiat samaan tekstinpätkään?

Ei ! : D Tässä Ice Age 2:sta puolella silmällä seuratessani tuli tuosta syömis-laulusta mieleen sangen "ihana" tapahtuma ensimmäisenä yönä Kokemäellä:
Koska Yazzy oli ensimmäisenä iltana kovin rauhaton, otin sen huoneeseeni ja estin pääsyn rallattamaan ympäri taloa. Siinä puolen yön jälkeen herään armottomaan läähätykseen, kun on niin tylsää, eikä pääse minnekään ja ressaa ja voi ei.. Läähätystä seurasi hikka, hikkausta seurasi röyhy, röyhy toi kilon puoliksi sulanutta, raakaa lohta varpailleni. Ja kuinka Iippo reagoi tähän kaikkeen?
"Syyyön, vihdoinkin syyyön !"
Jipii, pala koiraihmisen ihanaa arkea...

Eikä ihanuus lopu vielä siihen:
Yazzykin äijistyy entisestään: Jalka nousee useammin, pissoja on kiva nuolla ja aivan uusi harrastus - hajuissa kierittely.

No niin, näihin herkkuhetkiin päättyy tämä päivitys. : D

Paitsi, että vielä P.S. Yazzylla on taas ruoka vaihtunut. Tällä kertaa suolistoissa kiertelee Royal Caninin hypoallergenic -nappula.

Liikaa kaikkea

2011-02-23T19:10:00.007+02:00

Viikonloppu turkulaisvahvistuksen kanssa sujui mukavasti ja Yazzy oli aivan myyty tälle ihmiselle. Ja taisi olla myös toisinpäin. : D Sunnuntaina kävimme yhdessä treenaamassa ja saatiin kuviakin, kiitos Jasminin!

Yazzy ja Jasmin huilailee kotosalla.

Iippo odottelee vuoroaan agilityradalle. :)

Yazzy kepeillä.

Palloilutauko. : D

Naksuttelua Iipon kanssa.

Yazzyn koppatreeniä. Ja onhan tuolta treenikerralta videoitakin !

Iippo treenaa hyppyä. Ensimmäisellä kerralla annan suullisen käskyn ja käsimerkin yhtä aikaa. (Huomatkaa ennen toista hyppyä koiran valpastuminen palatessani sen luo. : D) Toisella kerralla vihjasin kädellä koiraa ensin katsomaan hypylle ja annoin vasta sitten suullisen käskyn, sillä katsekontaktista käskyttäminen tuskin saisi tuota hyppäämään. Seuraavaksi videotiedostoistani löytyy Yazzyn BH luoksetulo, jota en kaikessa seuraamisen rumuudessaan kehtaa täällä julkaista. : D Siitä korvauksena kuitenkin samalta päivältä agilityvideota, jossa siinäkään ei meno kauheasti silmää hivele. Pistetään tokoväsymyksen piikkiin. (;

Alkoipa kieltämättä huvittaa, kun ihan randomilla heitin Movie Makeriin ihan vain jonkun biisin ja sattui sopivan menevä, mutta kuitenkin juurikin niin laiskahko kuin meininki videolla. : D Ja seuraavassa pätkässä Iipon versio samasta radanpätkästä !

Iipon kanssa jätimme suosiolla alun renkaan pois ja ohjauskuviota piti hieman putkiongelmien vuoksi muuttaa. Jännä sinänsä, että Iipon suoritus agilityradalla oli ehkä tuon päivän reippain. : D

Loppuun vielä siltä päivältä hieman vauhdikkaampi suoritus eli Yazzy ja Jasmin kepeillä!

Eikä tässä vielä kaikki ! Tämän jälkeen vielä "vähän" vauhdikkaampi pätkä maanantain agilitytreeneistä, joissa emme Yazzyn kanssa saaneet koko rataa tehtyä muuta kuin osissa, johtuen siitä, että hävisin koiralle nopeudessa 6-0, joten ohjaus oli aina myöhässä. Tässä kuitenkin koosteena:

Ja kaiken tämän takautumisen jälkeen voimme siirtyä jälleen tähän päivään. Yazzylla otettiin tänään puruja ja voinko muuta sanoa kuin, että meni aivan nappiin! Maalimiehellä oli käytössä hiha (johon Yazzy on saanut purra vain pari kertaa ja viime kerralla keitti aika reippaasti..) ja ensimmäistä kertaa otimme aika vaativaa hallintaa kesken suorituksen emmekä vain ennen sitä. Irrotukset sujuivat entistä paremmin, samoin istuminen hiljaa ja voitteko uskoa - Yazzy jopa seurasi kontaktissa, vaikka maalimies seisoi sen vasemmalla puolella! Hallintatreeneistä tyynyllä on siis oikeasti ollut hyötyä ja aika reippaasti onkin. (;

Ensimmäistä kertaa otettiin tänään myös kunnon haukutukset kopan kanssa. Vähän arvelutti, että kun kierrokset nousee, niin nouseeko myös tassu repimään koppaa päästä, mutta eipä tuntunut koppa haittaavan haukkua ollenkaan, jes!

Ja sitten surkeampiin uutisiin. Kyllä, niitäkin on ja valitettavasti koskien kummankin koiran terveyttä.. Ma-ti välisenä yönä Iipon vasen korva alkoi taas märkiä. Nyt se on jo parempi, mutta nyt vaivaa taas kerran vasen takatassu. Töttörö päässä eteenpäin. Onneksi ensi maanantaina on eläinlääkäri.

Yazzylla ei ole kutina helpottunut, tuntuu, että jopa pahentunut ja luulen koiran rauhattomuuden ja läähättelyn johtuvan siitäkin. Tänään saatiin asia vihdoin jälleen kerran kunnolla käsittelyyn ja hiihtoloman jälkeen Yazzylla vaihtuu taas ruoka. Tällä kertaa ilmeisesti jotain hypo-allergista, lammas-perunasta taisi olla puhetta. Ja hiihtolomaksi meille annettiin treenikielto - ihan vain siksi, jos onkin stressiperäistä, vaikka en kyllä usko, kun Jepen ruoka tuon silloin aikanaan laukaisi. Noh, ei kai se auta kuin lenkkeillä hulluna, leikkiä ja pelata. Onneksi treenikielto määriteltiin tarkemmin "tokohinkkaamiseksi", joten ehkä saan kuitenkin tehdä vähän jotain kevyttä. (:

Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.. Mutta nyt lopetan tämän kirjoittamisen, kuvien ja videoiden latailun ja päästän teidät pahasta siirtyen itsekin TV:n ääreen koirat kainalossa. (:

Hiomaton timantti

2011-02-18T18:07:00.004+02:00

Tässä odotellessani, että juna tuo Turusta kaverini tänne "perämetsiin", ehdin mukavasti hehkuttaa, kuinka hyvin meillä meni treenit tänään!

Lähdettiin siis koulun jälkeen hallille Sarkin ja Nemin kanssa ja Marskikin tollereineen saapui paalupaikalle myöhemmin. Olin aiemmin tunneilla perehtynyt jälleen kerran BH-kokeen maailmaan teoriassa ja intoa oli taas vaikka muille jakaa. Ja voiko olla mitään hienompaa kuin huomata, että koiralla on edes yksi liike enää pikkuhiomista vaille valmis?

Kyseessä siis BH-kokeen luoksetulo. Treenasin aluksi osissa: Liikkeestä maahanmenoa, vauhtiluoksetuloa, eteentuloa ja edestä sivullemenoa. Sitten tempaisin ja otin riskin: kokeilin suoritusta kokonaisuudessaan ja tässä tulos:

Koira sivulle ja vähän seuraamista. Kuten aina, poikittaen tietenkin. Yazzy meni tosi nopeasti maahan, mutta poikittavasta seuraamisesta johtuen vinoon. Jatkoin matkaani yksin ja jonkin aikaa kuljettuani käännyin ja hetken päästä kutsuin koiraa, joka tuli todella hienosti eteen! Okei, se koskee eteen tullessan, mutta tämä on ihan oma mokani, kun olen sen niin opettanut. Kehuja ollaan kuitenkin saatu vauhdista ja todella tyylikkäästä jarrutuksesta, ettei törmäystä tule. Tästä sivulletuloon annoin käsiavun, koska muuten Yazzyn pyörähdys jää liian pieneksi ja perusasento on vino.

Onnistuneen suorituksen jälkeen Yazzy sai mennä tauolle ja Iippo pääsi kehään. Temppuilimme aluksi hieman agiesteiden parissa ja Iippokin on ilmeisesti päässyt mutkaputki kammostaan, kun meni putkeen niin reippaasti. Tokopuolella teimme muutaman luoksetulon, paikkamakuun ja seuraamista käännöksineen. Meni mopsimaisen hyvin eli ei läheskään kisavalmiisti, mutta tämä riittänee meille. c: Teimme myös hyppyä ja tässäkin on Iippo edistynyt unissaan, kun nyt pystyi jo hyppäämään pelkällä käskyllä, eikä käsiapua enää tarvittu ollenkaan.

Yazzyn kanssa treenattiin sitten Marskin avulla vielä seuraamista. Marski naksutteli meille seuraamista ja kiitos hänen, teimme havainnon, että Yazzyn poikittaminen vähenee ja seuraaminen terävöityy, kun en enää itse koko ajan killittele koiraa silmiin. : D Ehkä me joskus saadaan se seuraaminenkin vielä hyväksi. Yksikseni teinkin sitten vähän pidempää seuraamista ja vähän harjoittelimme käännöksiä (joita minun pitää ehdottomasti ruveta harjoittelemaan ilman koiraa..) ja hyvin meni!

Ennen agiliitelyä vielä paikallamakuu, jossa BH-kokeen mukaisesti seisoin selin koiraan, mutten silti voinut vastustaa kiusausta kurkistella välillä. Lonkalleenhan se kellahti, mutta, kun emme ole täysien pisteiden tokosuoritusta hakemassakaan, niin väliäkös tuolla sitten. Sarkin ja Marskin kanssa harjoittelimme myös yhtäaikaa käskyttämistä maahanmenon ja sivulletulon merkeissä. Hyvin meni, ei ainakaan Yazzya hämännyt yhtään.

Aksaamisetkin menivät kummankin koiran kanssa kivasti!
Voi että, kun olikin kivat treenit! Seuraavia odotellessa ja kiitokset Sarkille ja Marskille seurasta ja treeniavusta!

Pilaan hyvän tunnelman kuitenkin vielä sillä, että Yazzylla on nyt ilmestynyt näppyjä vatsaan ja vasen etutassu punoittaa pahasti.. Tämähän tietää tassuhoitojonoon yhden koiran lisää, "jes".. Kaippa tuolle koiralle aletaan pikkuhiljaa varailemaan aikaa kuvauksiin, samalla varmaan sitten kysellään eläinlääkäriltä tuomiota tuohonkin tuskaan.

Jaakkima 1v.

2011-02-16T20:35:00.006+02:00

Niin se aika vain kuluu. Ei tunnu olevan kauaakaan, kun hain nykyisestä koostaan lähinnä vain pään kokoisen, pissalta haiskahtavan, 9 viikkoisen sakemannin kakaran Hämeenlinnan rautatieasemalta.

Ruotsista laivalla juuri saapunut pentele sininen merkki selässään ja korvat lurpallaan kitisi kovasti ja sai vain aikuisia koiria omistaneen ihmisen kovin hämmentyneeksi: Vaikka tiesinkin teoriassa, että eihän se pentu tiedä nimeään saati mitään maailmanmenosta, oli käytännössä silti surkuhupaisaa hengailla "koiran" kanssa, joka ei reagoi oikeastaan mihinkään.

"Sen nimi on Urho."
Siinä ensimmäinen asia, jonka Yazzysta kuulin ja papereita tutkittuani selvisikin, että Uskohan se tässä on, eikä mikään Urho. Ei tuolta koiralta ole kyllä urhoollisuutta puuttunut, vaikka onkin luokkakavereilta saanut liikanimen Nössö-Yazzy. : D

Tässä vaiheessa voi olla vain kiitollinen, että tähän asti on päästy. Kuinka vaikeaa olikaan saada kutakuinkin muuten sisäsiisti koiranpentu tajuamaan, että myös paska kuuluu tehdä pihalle? Ei paperille myöhemmin syötäväksi.. Joka päivä oli karkkipäivä - niin kauan kuin pihalla riitti keppejä, kiviä, kakkaa, lunta ja jäätä. Ja montako kertaa sitä pitikään karata pienen matkan päähän tutkimaan aiemmin tehtyjä jälkiä? Virkaintoinen pienestä pitäen. ü

Tässä nostalgian pyörityksessä ehdin vilkaista rauhassa kyljellään köllöttelevää kolmenkymmenen kilon karvamötkälettä ja muistaa, miten kämppikseni edellisessä solukämpässä jo ehtivät kuvitella minun kurittavan pentuparkaa pahemman kerran, vaikka meillä olikin menossa vain (ainakin minun mielestäni) viaton rauhoittumisharjoitus.

Kivisen tien kivemme ovat olleet melko kevyttä luokkaa, eikä tie ole ollut pitkä. Aika Yazzyn kanssa on ollut ihanaa ja rasittavaa, mutta ennen kaikkea äärimmäisen antoisaa ja opettavaista, enkä muuttaisi mitään, jos saisin palata menneeseen ja minulta kysyttäisiin uudestaan nuo sanat: "Haluaisitko projektikoiran?"

1v. kuvia en ole ehtinyt vielä napsimaan - kaikki ajallaan. Laitetaan tähänkin kirjoitelmaan nyt kuitenkin kuva Yazzysta yhdeksän kuukauden takaa. (:

P.S. Yazzyn pala julkisuutta: Sotakoira 4/2010 s. 24-25 ja Kymppi Sanomat Nro 19 05.10.2010 etusivun pikkukuva ja s. 4.

P.P.S. Iippokin on hengissä. : D

Sokeita mopseja ja kovia pakkasia

2011-02-13T10:27:00.004+02:00

Heti aluksi voisin kirota tuota ulkoilmaa. Miksi noin ihanaan auringonpaisteeseen pitää liittyä kolmenkymmenen asteen pakkanen? Itselläni jäätyvät sormet toppahanskoista huolimatta jo kahdessakymmenessä asteessa, Iippo ei tahdo poistua sisätiloista viidentoista asteen pakkaseenkaan ja Yazzynkin jalannosto -projekti kärsii, kun se ei enää tiedä, mitä jalkaa nostelisi ja milloin. Tuo kieromielinen aurinko oikein huutaa pihalle lenkkeilemään, mutta mieli muuttuu jo ovensuussa, kun pelkkä ulko-oven aukaisu saa naaman syväjäähän. Hallikin on juuri sopivan ajankohdan aikaan varattu, eikä tuossa pakkasessa kyllä totta puhuakseni huvita suorittaa jalan pisteestä koti pisteeseen halli. Joten hyvin todennäköisesti tämä sunnuntai vietetään nimenomaan sunnuntaina - löhöten.

Yazzy on ollut kumman rauhaton viimeiset kaksi päivää. En usko sen johtuvan yhden päivän sairastelustani, jolloin en pahemmin treenannut, kun eivät tuota kuitenkaan ole koskaan pitkään parin päivän treenivapaat muutenkaan haitannut. Aamuisin olen saanut herätä koiran pyörimiseen ja läähättelyyn, joka on vain pahentunut noustessani ylös. Normaalit, rutiininomaiset, mutta kuitenkin hieman kiihdyttävät tilanteet, kuten uloslähdöt ja ruokinnat ovat saaneet tuon aivan hulluuden partaalle ja yksinjäämisestä on seurannut melkoinen piipitys. Eilen illalla Yazzy kuitenkin rauhoittui ja tuossa se nytkin köllöttelee kyljellään ilman hösötyksen häivääkään. Enkä tosiaan keksi muuta syytä tälle kuin Sarkin ja Nemin kotiinpaluun, sillä nimenomaan viimeiset pari päivää he ovat olleet täällä taas pitkästä aikaa. Tiedä sitten saavatko Nemin hajut tuon jo nyt pyörälle päästään vai eikö se vain tiedä, että jos minä rauhoitun, mutta Sarki häärää omiaan, pitääkö hänenkin silloin rauhoittua?

Perjantaina meillä oli pitkästä aikaa käytännöntunti, jolloin teimme agilitya ja esine-etsintää. Agilityssa harjoittelimme pitkästä aikaa esteitä ja ohjauksia erikseen. Me painimme keppien parissa ja pitkän treenitauon takia päätin aloittaa alusta ja vähensin verkkoja vähitellen, lopettaen siihen, kun neljä verkkoa oli poistettu. Ohjauksena harjoittelimme poispäinkäännöstä, josta ei suoraan sanottuna tullut yhtään mitään. Yazzy ei yksinkertaisesti ymmärtänyt mitään oikealta ohjauksesta, vaikka tätäkin on erikseen harjoiteltu, eikä käännöksistä. Koiran sai kutakuinkin tekemään oikean asian, kun ohjaajamme piti palkkapalloa itsellään, mutta silloin suoritus ei ollut enää yhteistyötä, vaan molemmat teimme yksilösuorituksen, jossa koira toimi minulle lähinnä häiriönä harjoitellessani ohjausta itsenäisesti. Noh, etsinnät sentään menivät ok.

Eilen lähdimme täydellä kokoonpanolla hallille treenaamaan Jutan ja Silvan kanssa. Suoraan sanottuna melko kököt treenit meidän osalta. Yazzyn kanssa väkerrettiin alkuun kopan kanssa ja sen jälkeen otettiin paikallaolo, johon hain myös Iipon hyvin lyhyeksi ajaksi, sillä Iipolla ei tuntunut tänään olevan pienintäkään käsitystä siitä, mitä maassa makaaminen tarkoittaa. Yazzy taas teki huippusuorituksen, pysymällä hienosti paikallaan ja vielä hyvässä asennossa ainakin kolme minuuttia. (:

Yazzyn kanssa otettiin vielä tyynyllä hallintaa, ja yksi haku + liikkeestä maahanmenoa, johon sitten lopetettiin, kun koiran innokkuus loppui. Iipon kanssa otettiin seuraamista käännöksineen ja vähän temppuilua + luoksetulo, joka kertoi, että Iipon näkö on varmasti huonontunut. Jätin Iipon melko pitkän matkan päähän istumaan. Kun käännyin, Iippo istui yhä, mutta käänteli vähän huolestuneen näköisenä päätään. Ajattelin sen vain katselevan muiden koirien touhuja ja päätin kutsua sitä pikaisesti ennen kuin se päättää hermostua jollekulle jostakin.

Kutsu -> terästäytyminen, mutta ei liikettä.
Uusi kutsu -> hidas liikkeelle lähtö, haahuilua puoliväliin, jossa pysähtyminen ja hätääntynyt pälyily ympäriinsä.

Kun sitten vähän lähestyin koiraa ja pidin meteliä itsestäni, sain vihdoin luokseni syvästi helpottuneen oloisen mopsin. Raukka ei selvästi ollut enää nähnyt minua ja onnistui parinkymmenen metrin suoralla matkalla eksyttämään itsensä totaalisesti.

Lohdutukseksi otin sitten vielä yhden luoksetulon lyhyemmällä matkalla ja tämä sujui jo paremmin.

Kuumeen kourissa

2011-02-09T09:17:00.006+02:00

Ei, älkää huolestuko otsikosta. Koirat ovat elämänsä kunnossa, jokseenkin hieman hämmentyneitä poikkeavasta aamurutiinista keskellä viikkoa, kun omistaja käyttää vain pienellä lenkillä ja jää vielä itse kotiin, vaikka onkin herännyt tavalliseen tapaansa ennen seitsemää. Eilen illalla minulle siis nousi kuume, enkä sen vuoksi pääse tänään kouluun. Kyllä, pääse. Äärimmäisen kurjaa, kun jakso vaihtuu ja tänään oltaisiin oltu koko päivä hallilla kiinnostavien aiheiden parissa. Hienoa pudota kärryiltä heti alkuunsa.

Vielä maanantaina vointini oli oikein loistava, joten hyödynsin aikaisin päättyneen koulupäivän Sarkin, Epsan ja koirien parissa hallilla treenaten. Ja näistä treeneistä syntyi jälleen kerran kivaa pientä matskua ihan blogiinkin asti!

(Ennen treeneihin lähtöä kävin tietysti hakemassa koirat kämpiltä, vaan mikä olikaan vastassa? Yazzyn kuono heti koiraportilla, what? Ja pentuaitaus kaatuneena lattialla - jes.. Kaipa sitä oli joku kismittänyt tai sitten vahingossa kaatanut riehuessan, ei voi tietää. Onhan tuo aika heppoinen kapistus pitelemään melkein vuotiasta sakemannia. Noh, loppujen lopuksi Iippoa ei oltu leikitetty (kiusattu) kappaleiksi, eikä mitään oltu rikottu, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Eikä tuolle ollut ilmeisesti syntynyt mitään "pois häkistä" -syndroomaa, kun on se siellä nyt taas ihan kiltisti pysynyt.)

Nauttikaa!

Videossa siis Yazzyn (huonoa) seuraamista ja luoksetulo. Kuten jo aiemmissa blogimerkinnöissä olen todennut, seuraamisessa tosiaan kaksi askelta kymmenestä on niitä huippuhetkiä ja nekään eivät tule peräjälkeen. Onhan tuo kaikkine poikittamisineen ruman näköistä, mutta jospa nyt vain keskityn matkan lisäämiseen, ettei mene ihan näpertelyksi.

Apulannan sanoin:
"Toiset sanoo mulle, että musta ei oo mihinkään.
Ei mua paljon haittaa, enkä edes tahdo miellyttää."(;

Ainakin palkkausta pitää seuraamisissa alkaa miettiä, sillä palkka kainalossa selvästi lisää poikittamista, kun taas palkka lattialla lisää milloin edistämistä, milloin jätättämistä ja milloin erkanemista. Ehkä palkka piiloon hetken riehumisen jälkeen?

Luoksetulot sujuvat hyvin, myös videolla. Olisi ehkä pitänyt hidastaa tuota videonpätkää, niin olisi saanut vähän tarkemmin syynätä tuota eteentulohetkeä. Nopea palkkaus estää aika kiitettävästi analysoinnin. Mielestäni on muuten kummallista, ettei Yazzy juuri koskaan törmää luoksetuloissa, jos matkaa on enemmän, kun sitten taas hyvin lyhyellä matkalla törmäys saattaa olla kovakin. Mahtaako se sitten vaan nostaa aina vauhtia samaksi ja lyhyellä matkalla jää sitten jarrutusmatkakin lyhyemmäksi?

Noh, se Yazzysta, siirrytään Iippoon, sillä tänään on tarjolla kuva- ja videomateriaalia myös Iiposta. Tähän alkuun voisinkin heittää hauskan (ja huonosti muokatun) kuvakollaasin Iipon perusasennosta, jotka on kuvannut Epsa (joka kuvasi muuten myös kummatkin tässä merkinnässä olevat videot, kiitoksia).

Ja sitten on vielä se video, jossa esittelemme seuraamista ja peruuttamista:

Iipossakin taitaa elää pientä linssiluteen poikasta, sillä ennen videon kuvausta tehty seuraaminen oli taas sitä perussähellystä, mutta tämä videolla näkyvä oli Iipolta autokoulun opettajaani lainatakseni; huippuluokan suoritus. : D

Naksuttelulla saa muuten ihmeitä aikaan. Jonkin aikaa sitten kaivoin treeniliivin taskusta naksuttimen Iippoa treenatessani ja jäin odottamaan toimintoja. Siinä tarjotessaan kaivamista ja nenän pyyhkimistä (jota muuten näkyy videollakin, vaikka tarkoitus on peruuttaa : D) Iippo sattui peruuttamaan aina välillä ja aloin sitten naksutella siitä. Olisinko kolmannella harjoituskerralla (ja nyt puhutaan kuitenkin todella harvakseltaan treenaamisesta) lisännyt käskyn ja nyt peruutellaan jo ihan sujuvasti käskystä. Tässä kohtaa sietääkin nostaa hattua mopseille, ei Yazzyn kanssa vaan onnistu tällaiset temput. ; D

Loppuun vielä kuva koko konkkaronkan (tai no lähinnä koirien) paikkallaistumisista ja -makuista.

P.S. Nyt, kun olen innostunut puuhailemaan Movie Makerin ja treenivideoiden parissa, on tullut huomattua kuinka hankalaa on valita musiikkeja videoihin peittämään omaa, kameran vääristämää ääntään ym. taustahälyä.

Muutama kuva metsälenkiltä

2011-02-05T17:40:00.004+02:00

Innostuimme Sarkin kanssa lähtemään lenkille ja sainpa otetuksi kamerankin mukaan. Oli vielä niin valoisaa, että kuvien laatukin pysyi kohtalaisena. Kamera meinasikin kokea karmean kohtalon lennähtäessään lumihankeen Yazzyn juostessa täysiä kättäni päin, mutta selvisi onneksi vaurioitta. : D

Parisen tuntia siellä tuli talsittua ja karvaiset kakaratkin käyttäytyivät suurimmaksi osaksi nätisti, vaikka Yazzylle en löytänytkään suun täytteeksi tennispalloa estämään Nemin pureskelua. Ehkä se on kuitenkin jo niin iso poika, että on päässyt sen "vaiheen" ohi.

Ja niistä tennispalloista tulikin mieleeni, että tosissani ihmettelen, mihin ne kaikki ostamani neljä ovat kadonneet? Etenkin tuo viimeisin, joka kaivettiin piilostaan vasta edellispäivänä, joka hajosi osittain eilen ja, jonka näin viimeksi aamulla. Toivon tosiaan, ettei niistä yksikään löydy erään saksalaisvalmisteisen mahalaukusta..

Mutta nyt ne muutamat kuvat!

Kämppikset.

Liitelyä valkokankaalla

2011-02-04T18:34:00.006+02:00

Koulun ja välttämättömien hengissäselviämistoimien jälkeen suunnistimme Sarkin ja koirien kanssa Dogness -hallille treenaamaan. Teimme etsintöjä, tokoa ja agilitya ja, vaikka etsinnät menivät melko ala-arvoisesti, oli silti aivan huiput treenit ja oli erikivaa treenata oikeasti kunnolla yhdessä jonkun kanssa, eikä vain yksin toisen häärätessä vieressä. Suurkiitokset siis Sarkille loistavasta treeniseurasta! (:

Sarki piilotti Yazzylle kolme esinettä (3 palikkaa, joista yksi metallinen) hallilla olevaan huonekalukasaan. Kuten jo mainitsin, suoritus oli melko lattea. Koiran ohjattavuus oli hyvä ja Yazzy hyppäsi reippaasti pöydälle ja etsi kyllä melko kattavasti. Hajun paikannus tuntui kuitenkin olevan hankalaa, eivätkä nenä ja häntäkään käyneet samaan iloiseen tahtiin kuin yleensä.

Tokossa teimme Yazzyn kanssa seuraamista, pari luoksetuloa ja paikallamakuun Iipon (kyllä, ohjasin kahta koiraa yhtä aikaa paikkamakuussa : D) ja Nemin kanssa. Luoksetulossa ensimmäisen eteentulon paikka oli hieman huono, toinen parempi. Seuraamisessa paikka kutakuinkin ok, mutta poikittaa enemmän tai vähemmän ja ehkä jopa kahdella askelella kymmenestä on suora. Alan kuitenkin hieman luopua toivosta tuon poikittamisen suhteen, joka tapauksessa poliisit tuskin tarvitsevat kymmenen pisteen tokoseuraamista ja BH-kokeesta mennään kyllä varmasti läpi poikittamisesta huolimatta, kun Yazzylla on kuitenkin hyvä kontakti. Eli jospa sitä rupeaisi rakentamaan kestävyyttä ja opettamaan jääviä.

Iipon kanssa vähän seurailtiin, tultiin luokse ja temppuiltiin (kieppumista sinnetänne ja peruuttamista, nenän pyyhkimistä ym.) + sitten se paikkamakuu.

Paikkamakuu meni kaikkien kolmen osalta hyvin, Yazzykin oli suht suorassa, eikä edes heittänyt lonkalleen, johtuen varmaankin häiriöksi paiskituista palloista ja patukoista, jotka pitivät vireyttä yllä, ja Iippo nyt on muuten vaan paras. (: Yazzyakaan ei juuri häirinnyt Iipon ohjaamiseni vieressä eikä toisin päin. Ainoa kämmi tuli siinä, kun en meinannut saada Iippoa maasta sivulle (ensin ennakoi ja korjattuani kerran palasi aina takaisin maahan, kun kumarruin antamaan namia) ja tuli sitten hoettua sitä sivu -käskyä Yazzyn istuessa vieressä. Ihan oma mokani siis tämäkin.

Onnistuneen tokoilun jälkeen koottiin sitten lonkalta jonkin sortin agilityrata. Osittain ehkä turhan helppo, mutta oli siinä pari harjoittelua ja ankaraa aivotyötä vaativaa kohtaakin. Eipähän tullut kuitenkaan liikaa harmaita hiuksia. : D Oltiin jo lopettelemassa, Yazzy ja Nemi olivat jo radasta suoriutuneet, kun innostuin kuvaamaan Sarkin treenailua Iipon kanssa. Siitä sitten vielä innostuttiin ja käytettiin vielä Yazzy ja Nemikin radalla kieppumassa ja täytyy sanoa, että kannatti! Taisi kamera saada Yazzyssa linssiluteen piirteet taas esille ja omalla kohdallani saattoi pieni ramppikuume vain parantaa suoritusta, sillä alla olevalla videolla näkyvä kahden vierekkäisen hypyn pyöritys onnistui ensimmäistä kertaa sujuvasti vasta kyseessä olevalla hetkellä. (;

Jos joku jossain joskus järjestää mopsien mölliagilityn, niin ilmoitan Iipon välittömästi sinne Sarkin kanssa (sitä ennen pitää tuo mopsinpentele tosin saada putkeen, josta se on vasta jonkin aikaa sitten keksinyt olla pitämättä)! Itse en osaa ohjata Iippoa enää ollenkaan, johtuu varmaan siitä, että on tottunut touhuamaan enemmän Yazzyn kanssa, mutta Sarkilla on taito hallussa tai sitten se on jonkin sortin mopsikuiskaaja. : D

Se siitä treenaamisesta sitten, siirrytään pissailuun (kyllä, luitte oikein)!
Jälleen kerran koirani leikittelevät ääripäillä. Tällä kertaa Yazzyssa on ylpeydenaihetta, sillä se on nostanut tänään reippaasti jalkaa melkein joka kerta pissalla käydessään - iso poika. (:

Iippo sen sijaan..
Joskus aikaisemmin tultuani Yazzyn kanssa koulusta, löytyi Yazzyn pentuaitauksesta (jossa siis portti auki) pissattu pikkusakemannin peti. Noh, ei muuta kuin peti pesuun. Tänään oli ilmeisesti Iipolla ollut samankaltaiset aikeet, mutta "valitettavasti" sihti oli osunutkin viereiseen ruokakuppiin. Ota nyt tuostakin sitten taas selvää, että miksi täytyy kaverin kamppeille kusta.

Loppuun vielä ruokintaa!
Yazzylla tällä hetkellä nappulamäärä nostettu yhdeksään desiin ja lohen määrä nostetaan puolikkaasta pötköstä kokonaiseen. Ja, jos ei rasva lakkaa koirasta pakenemasta, niin kohta se ruokamäärä onkin sitten jo litra nappulaa ja kilo lohta päivässä. Ihan kivoja määriä..

Rumat rimpulat

2011-01-30T17:41:00.004+02:00

Kuvat on ottanut Riikka N.

Aurinkoista viikonloppua!

2011-01-30T12:29:00.004+02:00

Rankka treeniviikko Yazzyn osalta takana, joten nyt ollaan otettu viikonloppuna vähän rennommin. Torstainakin oli koko päivä (eli 8 tuntia) käytäntöä, mikä nyt on hieman liikaa 11 kuukautiselle etenkin, kun koko viikko ollaan muutenkin tehty joka päivä jotakin. Torstaina eivät sitten koiraa jaksaneet etsinnätkään enää kiinnostaa juuri yhtään. Hakuakin tehtiin pitkästä aikaa, niin eikö tuo sitten keksinyt kajauttaa ilmoille elämänsä ensimmäisen valeilmaisun, jee..

Tulipa tuosta yhdestätoista kuukaudesta mieleeni: Synttärionnittelut vuoden ikään ehtineelle Harmi-mudille ja 2-vuotiaalle Aatu-rotikalle. Facebookista katselin, että aika moni muukin koiranpeijakas on tässä vietellyt synttäreitään. Yazzyn 1v. synttärit juhlitaankin parin viikon kuluttua ja Iipon veteraanipäiviä vietetään sitten vappuna.

Jotenkin todella ironista muuten viime päivitystäni ajatellen. Iipolla nimittäin nyt silmät ja korvat parantuneet, mutta kas kummaa: Nyt ne tassut sitten vaivaavat oikein olan takaa. Etenkin vasen takatassu tuntuu kutisevan aivan mahdottomasti. Surkuhupaisinta on, että meidän Vetridermin Intensive Spray on loppu, eikä äiti ole ilmeisesti vieläkään saanut aikaseksi lähetettyä sitä jo aikoja sitten ostettua uutta.

Täällä on ulkoilukelit vaihdelleeet taas ihan miten sattuu. Eilen oli suoraan sanottuna helvetillistä käydä lenkillä, kun ensin lämpötilat olivat plussan puolella ja sitten taas pakastui. Eipä paljoa auttaneet ne hiekoitukset siinä loskalla, kun siellä ne nyt ovat painuneena jäähän. Yazzyllakin vauhti ehkä aavistuksen verran hidastunut, mutta edelleen saa pelätä, että milloin se liukastuu tuolla pahemman kerran. Nyt on mittarit taas kymmenen astetta miinuksen puolella ja ulkona ihana auringonpaiste! Tänään varmaankin Riikan kanssa lähdetään metsään lenkkeilemään, kamerat mukaan ja sehän tarkoittaa, että luvassa on kuvia! (:

Ja lopun jäniskevennys:
Tulin eilen siihen tulokseen, että voisin huoletta ottaa hiiren, gerbiilin tai vastaavan pienen vipeltäjän, jos haluaisin. Eilen lähtiessämme lenkille yhdessä lumikasassa nimittäin vipelsi päästäinen. Yazzylla ensin hirveä hönkä päästä katsomaan ja voi pojat, että oli se päästäinen sitten tuon mielestä ihana! Nätisti vähän nuuskittiin se, mitä kerittiin, sitten piti vähän heiluttaa häntää ja kutsua leikkiin ja voi harmistus, kun ei kaveri oikein tahtonut tajuta, että leikkiä piti, niin piti siinä sitten vähän turhautuneena haukahdellakin. Päästäinen siis selvisi sakemanni -välikohtauksestaan ehkä ylimääräisillä sydämentykytyksillä, Yazzyn sydän taas taisi kärsiä kolauksen, kun joutui jälleen torjutuksi.

Kuka rakastaisi Yazzya?

Aliravittuja ja sairaita koiria

2011-01-25T21:47:00.005+02:00

Jo on taas, jos saan sanoa..

Jonkin aikaa sitten Iipolle iski vasempaan korvaan korvatulehdus, johon onneksi löytyi kaapista troppia. Tulehduksesta päästiin nopeasti, mutta eikös sitten vasen silmä ottanut itseensä kovasta vastatuulesta ja lumisateesta eikä toinenkaan ollut oikein entisensä. Nyt, kun silmät alkaa olla taas kutakuinkin ok, niin eikö tuo korva taas vaivaa ja vielä ilman mitään järkevää syytä!

Eli, jos lasketaan 1+1, niin vastaus on joko tai:
Joko Iippo kulkee 24/7 pönttö päässä tassujen jatkuvan nuoleskelun takia tai sitten on silmä ärtynyt tai korvatulehtunut. Molempi pahempi, mutta kai se sitten niin on, että elämä vaan on..

Saksan rintamallakin sujuu ja ei suju (tai sitten vain maalailen kauhukuvia ja nään asiat vähän huonomassa valossa, vaikka totuushan on, että huonoon suuntaan ollaan menossa).

Kiitos jälleen uuden ruoan, on Jakki-makupalan kutinat hieman hellittäneet. Tosin joko sen kuonoa kutittaa niin valtavasti, että sitä on pakko antaumuksella hinkata mattoihin tai sitten sekin on jokin uusi leikki - en ihmettelisi yhtään. Tästä olenkin helpottunut, mutta voitte kuvitella, mitä 30 rasvaprosentin pudotus kolmeentoista saa aikaan. Jep, luita! Iltalenkillä juurikin katselin (ja se siitä kutinan helpottumisesta, tuolla taas kova kirputtelu menossa) ja olin näkevinäni selvästi kylkiluut. Mutta, kuten mainitsin, saatan toki kuvitella, mutta väistämätön totuushan on, että siihen ollaan menossa!

Kolme huonoa vaihtoehtoa:
1) Koira kuihtuu olemattomiin
2) Ruokamäärää nostetaan mahdottomiin lukemiin
3) Taas uusi ruoanvaihdosruljanssi (ja sen myötä mahdollisesti kutinan pahentuminen)

Oli miten oli, saan kai heittää hyvästit vankan näköiselle kaverilleni ja toivottaa tervetulleeksi aliravitun rimpulan. Ja minä, kun kuvittelin vielä vuosien päästä näkeväni kuvissa yhtä komean näköisen möhkäleen, mitä tuon isä oli, tsekatkaapas tätä!

Ja, jos seuraava koira on yhtään samanlainen kirppusäkki, mitä nuo, niin voin olla aika varma, etten sen jälkeen enää yhtään allergiapesäkettä, joita myös koiriksi kutsutaan, itselleni hanki.

..ainakaan vähään aikaan.

Kaupunkikäyttäytyjä

2011-01-21T21:27:00.004+02:00

Jopas onkin ihanaa, kun on vihdoin viikonloppu! Tässähän onkin jo toista viikkoa menty kuin tuuliviiri, koulun, autokoulun, treenien, siivoamisen sun muun parissa, niin että voiko olla ihanampaa vain hengähtää hetkeksi? Y-jakson suomien ETÄ-tuntien ansiosta kouluunkin tarvitsee mennä vasta tiistaina ennen puoltapäivää, joten jos viikonloppu menee makoiluksi, niin ainakin maanantaina voisi reipastua ja käväistä taas vaikka hallilla treenaamassa. Saiskohan sinne jopa jonkun seuraksikin?

Iipon kanssa ei ole tällä viikolla tapahtunut kummempia, kun käytännöntunnit ja projektitreenit ovat tarjonneet Yazzylle treenihetket koulupäivän aikana, ei ole enää koulun jälkeen ollut tarvetta lontia porukalla hallille. Onphana Iippo saanut huilia, alkuviikosta kun kovaa tuulta terävöitti vielä lumisade, otti Iipon vasen silmä nokkiinsa ja on ollut hieman ärtynyt. Nyt alkaa kuitenkin jo näyttää paremmalta ilman, että on mitään troppeja tarvittu.

Yazzyn kanssa on ollut aivan huippuviikko treenien osalta! Tiistaina käväisimme Kokkolan poliisilaitoksella tekemässä etsintöjä väestönsuojassa ja aiemmin sinä päivänä + keskiviikkona oli purutreenit. Torstaina käytännöntunnilla pyörimme keskustassa ja harjoittelimme BH-kokeen kaupunkiosuutta varten.

Kehuja on tullut valtavasti, joten voin ylpeänä todeta, että taloudessani asustelee kahdessa suhteessa puolivalmis nuorimies! Poliisikoiran ura on enää kiinni siitä, että Yazzy on terve ja ehjä ja pikku Jakki-makupalasta saadaan vielä BH Molars Usko, jahka saadaan seuraaminen kuntoon ja sen myötä loput liikkeet hiottua. Harjoitus-kaupunkiosuus meni nimittäin ihan nappiin! (;

Terveyttä ja tasoja

2011-01-15T12:08:00.005+02:00

Torstainen koulupäivä kului puuduttavasti tietokoneen ääressä. Voin kertoa, että kahdeksan tuntia ATK:ta aiheena Wordin käyttö ei ole mitään kevyttä opiskeltavaa. Iippo vietti tämän ajan poikkeuksellisesti koululla asuvan luokkakaverini kämpällä, sillä suunnitelmissa oli suunnata heti koulun jälkeen hallille reenailemaan kumpaakin karvakasaa. Luojan kiitos pääsimme tunneilta normaalia aikaisemmin, joten saavuimme hallille jo hieman yli neljäksi.

Aloitin Yazzyn kanssa ja, kun Yazzylla alkoi keskittyminen herpaantua, sai ruotsalais-saksalainen kakara mennä hetkeksi huilimaan, kun itse käytin tämän ajan tehokkaasti Iipon kanssa. Teimme ihan perusjuttuja; luoksetuloja (ensimmäinen meni tosi hyvin, vauhtikin oli normaalia nopeampi), seuraamista ja lyhyen paikallaolon.

Verrattuna Yazzyyn on Iipon paikallamakuuttaminen yhtä helppoa kuin tikkarin vieminen vauvalta; koiran saa käskyllä maahan hyvään asentoon, eikä koskaan tarvitse lähteä korjaamaan lonkka-asentoa.

Vakavamielisemmän tokoilun jälkeen tasapainoilimme tasapainolaudalla, joka on yksi Iipon suosikeista, laatikkoleikin ohella. Naksuttelin myös peruuttamista, johon aloin lisäämään tällä kertaa myös käskysanaa. Naksuttelukin on Iipon kanssa paljon rattoisampaa puuhaa kuin Yazzyn, sillä sohvachamppionilta löytyy laaja kirjo tarjottavia toimintoja, kun Yazzyn kekseliäisyys rajoittuu tuijottamisen, istumisen, maahanmenon ja haukkumisen kautta passivoitumiseen. Ja vaikka kuinka aluksi ohjaisit ja kertoisit, mitä haluat, ei tämä tuleva virkavallan vahvistu tunnu osaavan ajatella itse. : D

Eilenkin kipsuttelimme lähes heti koulun jälkeen hallille, näyttämään opettajille, missä Yazzyn kanssa ollaan menossa ja samalla katsottiin vähän terveyspuolta. Yazzylla oli hieman töhkää korvissa, iho punoitti sieltä täältä, karvaa oli katkeillut paikoittain ja anturat olivat kuivahkot. Poskihampaissa oli hieman hammaskiveä ja kynnetkin arvioitiin pehmeiksi. Kehuja saatiin kuitenkin hyvästä käytöksestä tutkittavana ollessa, sekä hyvästä lihaskunnosta. Yazzy onkin melko jytky ollakseen tuollainen persejalka. : D Karvaakin kehaistiin tiheäksi ja paksuksi.

Koulutustason arviointi jäi ainakin itseäni harmittamaan. Olisin halunnut näyttää seuraamisen lisäksi luoksetulon, tokon hypyn ja liikkeestä maahanmenon, mutta kas kummaa - opettajamme olivat jälleen kovin kiireisiä, joten näyttämisemme jäikin siihen iänikuiseen huonohkoon seuraamiseen, johon toki saimme kosolti uusia vinkkejä.

Samaan aikaan kanssamme hallilla oli luokkamme toinen poliisivahvistus, jolla oli ongelmana turhan kova hinku päästä lenkeilläkin toisten koirien luo. Iippo pääsi vieraana koirana ensin häiriökoiraksi ohitusharjoitukseen, jonka alettua sujua, nostimme tasoa ottamalla häiriökoiran osaan Yazzyn, jota tämä harjoituksia tekevä koira on aina jostain kumman syystä ihannoinut kovasti.

Tarkastuksen loputtua ja porukan poistuttua paikalta tehtiin vielä hieman tokojuttuja kummankin kanssa, jonka jälkeen kahden viikon tokopainotteinen treenaaminen sai riittää ainakin minulle ja kyhäsin halliin pienehkön agilityradan pätkän, jossa sitten hyppyytin Yazzya hetken, jos toisenkin. Iipon kanssa en radalle lähtenyt, viime kertojen hankaluus naputtaa edelleen takaraivossa, eikä mopsin väkisin houkuttelu hypyille ja putkeen oikein napannut sillä hetkellä. Jotenka Yazzyn uuvuttua esteet kerättiin pois ja lähdimme kohti kotia.

Eilen aamulla pakkanen oli noussut kymmeneen ja nousi päivän mittaa koko ajan lisää niin, että illalla lähestyttiin jo kahtakymmentä. Iippo ei taas suostunut iltalenkillä tekemään tarpeitaan, joten pieni ärtymys pissakakka -rallista on siitä asti naputtanut takaraivossa. Tänään aamulla lähes kolmenkymmenen asteen pakkasesta huolimatta malttoi Iippokin pysähtyä hetkeksi hoitamaan hommansa ja minä sain lähteä hyvillä mielin autokouluun. Palattuani ei lattialla odottanut lätäkön lätäkköä, sen sijaan pentuaitauksessa makasi viattoman näköinen sakemanni, superkestävän lelunsa täytteiden ympäröimänä.

Seuraavaksi ohjelmassa olisikin Yazzyn nappuloiden pakastaminen. Tuolle, kun vaihdetaan nyt taas uusi ruoka (tällä kertaa Brit Caren lohi-peruna) ja pakastamisella suljetaan pois myös varastopunkkiallergian mahdollisuus.

Yazzykin on jo iso poika, tänään 11 kk !

Uusia tuulia ja kevättä rinnassa

2011-01-10T10:53:00.004+02:00

Hei ja myöhäiset uuden vuoden toivotukset kaikille!

Tosiaan; nyt on viime vuosi, loma ja juhlapyhät vietetty ja on aika nostaa nokka kohti uusia tuulia! Tarkoitus olisikin alkaa oikeasti edes hitusen ahkerammin päivittelemään tätäkin höskää ja jahka aika tämän takaisin arkeen paluun kiireiden keskellä riittää, voisi tuota ulkoasuakin hieman päivitellä. Mahdollisesti Iipon henkilökohtaista aluetta ahdistetaan lisää, saattaapi tuo ruotsalais-saksalainenkin saada osansa julkisuutta internetin ihmeellisessä maailmassa.

Viime aikoina, kun on ollut kovat pakkaset, ei ole oikein tiennyt kumman koiran puolia pitäisi. Yazzy rakastaa ja väsyttää itse itsensä mukavasti hyppimällä lumikinoksissa, Iipon taas saa vetää väkisin ovesta ulos, eikä mopsivanhus kovin mielissään kävele mukana myöhemminkään. Jokaisesta tienhaarasta ollaan kääntymässä takaisin kohti kotia. Koira se on vähästä tyytyväinen ja ihminenhän ei tunnetusti tyydy yhtään mihinkään. Itseäni eivät nämä suvilumikelit märkyydessään pahemmin miellytä, mutta Yazzy on edelleen riemuissaan lumesta ja aina vain paranee, kun nyt siitä saa paiskittavia pallojakin. Iippoa taas miellyttää lauhtuneet pakkaset, huomaa, että puskee se kevät tuonkin rintaan, kun rupeaa se jalkakin nousemaan lenkeillä useammin ja haistelukin kiinnostaa taas. (;

Iipolla kutinat helpottuneet, tassutkaan eivät oikeastaan enää punoita. Viime viikonlopun hoidimme korvatulehdusta - onneksi kotoa löytyi vielä Canofitea ja nyt korva on taas kunnossa. Noh, toisen suru, toisen onni - Yazzy tässä taloudessa on tällä hetkellä se, jota enemmän kutittaa. :\

Mutta.. Tämä riittää tällä erää. Me lähdemme nyt Yazzyn kanssa suunnistamaan kohti koulua, pääsee Yazzykin pitkästä aikaa ulkotarhaan ja Iippo saa nukkua (haukkua ohi ajavia autoja) koko päivän ihan rauhassa.

Treeniä ja puunausta

2010-11-23T19:43:00.008+02:00

Sunnuntaina käpsyteltiin kummankin koiranpenteleen kanssa aamupäivällä Dogness -hallille treenaamaan hetkiseksi ennen kuin paikalla saapui jonkinsortin agilityryhmä.

Iipon kanssa ei tehty mitään erityisen vakavaa, puuhasteltiin vain huvin vuoksi. Vanhasta muistista kokeiltiin, että miten tokon hyppy sujuu ja kokeilin lisätä siihen myös hypyn taakse seisahtumista.

Hypyssä itsessään ei ollut mitään ongelmaa, sama vika kuin viimeksi eli Iippo ei irtoa hypylle pelkällä käskyllä vaan vaatii edes sen pienen käsimerkin. Hypyn toisella puolella odotti namialusta, jonka tyhjentämisen jälkeen annoin Iipolle "paikka" -käskyn. Käskyn noudatus oli hyvää luokkaa, mutta ilmeisesti paikalleen seisahtuminen oli ylivoimaista ja istahtaminen Iipon mielestä parempi idea. Tästä siis lähdetään, jos joskus innostutaan hinkkaamaan !

Hyppelyjen jälkeen otimme muutaman luoksetulon. Jää hyvin paikoilleen istumaan ja tulee innokkaasti luokse. Iippo tosin kaartaa hassusti kohti oikeaa puoltani, vaikka olen aina opettanut sen tulemaan sivulle ja palkannut vasemmalla. Tässä kohtaa tarvitaan siis käsiapua.

Loppuun vielä jonkin verran seuraamista, jossa Iipolla innokkuuden vuoksi välillä hieman edistämistä alussa. Kun mopsi saa keskittymiskykynsä taas takaisin, sujuu seuraaminen mielestäni ihan kivasti. Suorien pätkien lisäksi tein pysähtymisiä ja oikealle käännöksiä.

Iipon kanssa on kyllä kieltämättä ihana treenata, kun treenaamista ei tarvitse ottaa mitenkään erityisen vakavasti ja, kun koiran kanssa ei joka päivä tee pitkää treeniä, on sillä aina hirveästi intoa tehdä silloin, kun tehdään. Ja on aina suuri helpotus, jos Yazzylla meinaa olla inspiraationpuutetta, voi aina vaihtaa koiraa ja rauhoitella hermojaan höseltävän ruttunaaman kanssa. ;)

Samana iltana sain inspiraation koirien puunaukseen. Iipolta oikein putsaamalla putsattiin, silmät, korvat ja nenävekki. Kynnet leikattiin, tassupesu Malasebilla ja muualta koira pestiin Epi-Soothella. Ja kyllä nyt on pojat pehmeä turkki ! Tänään olikin taas piikkipäivä, niin kyllä nyt on mopsiparkaa rääkätty taas oikein olan takaa. : D

Tänään saatiin tähän talveen myös astetta kovemmat pakkaset, kun mittari näytti aamulla viittätoista astetta pakkasta. Taitaa kohta siis olla aihetta vaihtaa heijastinliivi lämpöliiviin. Ja, jos tuo mokoma osaisi kävellä tossut jalassa, voisin investoida myös niihin. Eipä tuolla tarvitse kävellä kuin kilometri, niin Iippo jo jarruttelee ja nostelee raukka tassujaan. Myös Yazzy klenkkailee kylmyyttään aina välillä. Voi voi, kuinkahan käy, jos "saadaan" vielä ne 30 miinusasteet?

Mutta nyt niitä kuvia !

Hyvää talvea ja joulunodotusta toivottelevat;
Essi, Yazzy ja tietenkin Iippo-mopsi

Perhepotretti, bongaa naamanvääntelijä !

Kaverukset; Iippo, Riikan koira Ässä ja Yazzy.

Elämäni miehet.

Kumpikaan EI katsonut kädessä olevaa makupalaa, eihän?

Heil Hitler !

Voi aktiivisuuden määrää..

2010-11-20T17:23:00.005+02:00

Järkyttävää.. Siis todella järkyttävää ! Viimeinen kirjoitus kesäkuulta.. No huh huh, jos saan todeta. Toisaalta, yksinkertaisesti saksanpaimenen sivuuttaman mopsivanhuksen elämästä ei paljoa riitä kertomista, mutta voisihan sitä joskus ihan kohteliaisuussyistäkin ilmoittaa, että kyllä tuossa pienessä mopsin turvassa vielä henki pihisee !

Lisäksi voin vain kuvitella kuinka tylsää luettavaa on lukea monta riviä kahden (ja tässä kohtaa vähän useammankin) kuukauden takaisia kuulumisia, vieläpä ilman kuvan kuvaa.

Tällä hetkellä kirjoitan kaverini koneella, joten, olen pahoillani, jälleen kerran on luvassa melko tylsähköä tekstiä.

Kohtahan on kuitenkin uusivuosi ja uudet kujeet, joten ehkä yritän sen kunniaksi parantaa tapani myöskin tämän blogin suhteen. Jos oikein innostun, voisin laajentaa blogia käsittelemään myös Yazzya, mutta ainakin tähän asti ovat Yazzyn osalta riittäneet viikoittain palautettavat treenipäiväkirjat sekä kuukausittain palautettava terveyspäiväkirja. Joka tapauksessa sen voin luvata, että seuraava blogipäivitys tulee sisältämään kuvia (ja todennäköisesti pelkästään niitä, jos piankin innostun käymään taas täälläkin).

Mutta nyt asiaan ! Viimeisimmät maininnanarvoiset tapahtumat sijoittuvatkin syyslomalle eli viikolle 42, jonka vietimme osittain Kokemäellä porukoiden luona. Kyseisen viikon maanantaille oli Iipolle varattu eläinlääkäriaika, minkähän muunkaan takia kuin niiden ainaisten kutisevien tassujen. Tassuista otettiin teippinäytteet ja, kun hiivaa ei löytynyt, lätkäistiin Iipolle 10 päivän antibioottikuuri (Kefavet). Samalla reissulla tarkistettiin Iipon silmät, joiden sarveiskalvolle siis kertyy pigmenttiä. Lääkevoiteen käytöstä huolimatta tilanne oli päässyt huonontumaan, joten entinen "kerran päivässä" korvattiin "kahdesti päivässä". Ei siis kovin hyviä uutisia. Vielä surkeampaa on, että tassujen kutina tuntuu aina vain pahenevan - tämänkin viikonlopun Iippo on viettänyt suurimmaksi osaksi pönttö päässä..

Tällä hetkellä Iipon allergiaoireden hoito koostuu siis seuraavista toimenpiteistä:
Optimmune 2x / pvä
Malaseb -tassupesu 1x / vko
Vetriderm -suihke 1-2x / vko
Siedätyshoito 1x / kk

Lisäksi tuntuu, että tuohon vanhaan höppänään alkaa nimenomaan vanhuuden höppänyys iskeä. Nykyään, kun en voi oikeastaan pitää oman huoneeni verhojakaan auki, ellen halua olla koko ajan komentamassa milloin mitäkin ohikulkijaa haukkuvaa mopsia. Ja välistä tuntuu, ettei edes kaihdinten sulkeminen saa tuota hiljaiseksi - kyttää vain ikkunaa ja haukkuu. Ei kai tuon raukan näkökään nyt (pigmentistä huolimatta) voi noin huono olla?

Kutinoista ja rähinöistä huolimatta meillä sujuu muuten mukavasti. Iippo ja Yazzy tulevat hyvin toimeen, painivatkin välillä, eikä Yazzy ole onneksi ottanut mallia Iipon vähemmän-parhaista piirteistä.

Iipon kanssa treenaamme nykyään melko vähän, kun koulun tunneilla minulla on Yazzy mukana ja vapaa-aikanaan sitä haluaa välistä tehdä muutakin kuin treenata. Silloin tällöin kuitenkin hassuttelemme joidenkin yksinkertaisten tehtävien parissa ja pariin kertaan olen ottanut Iipon mukaani hallille tekemään agilitya ja vähän tokoakin. Ja hyvinhän tuo mopsin papparainen liiteleekin !

Päivärutiinimme etenee pienestä aamulenkistä ja aamupalasta iltapäivään, jolloin koulusta palattuani käymme keskipitkällä lenkillä ja mahdollisesti puuhastelemme yhdessä jotain muuta. Illalla taas iltaruoka ja yhteinen, pidempi, iltalenkki koko köörin kanssa. Vietämme siis Iipon kanssa jonkin verran aikaa myös kahden. Viikonloput kuluvat joko Lampilla vieraillessa tai sitten pitkillä metsälenkeillä.

Ai niin ! Kaikkien surullisten ell -uutisten jälkeen on minulla tähän talviseen pimeyteen vielä hieman valoakin ! Syyslomalla piipahdimme Sannan ja kumppanien kera Sastamalassa mätsäröimässä. Yazzy ei sijoittunut pennuissa, mutta Iippo oli hienosti BIS4 ! Palkinnot olivat melko kehnot, mutta saatiin sentään hieno, pieni pokaali.

Hyvää talvea kaikille toivotteleepi Iippo vilunväreissään !

Comeback

2010-06-21T15:19:00.005+03:00

Viikolla 19 oli minulla ja karvanaamoilla edessä muutto uuteen kämppään. Vanhempani tulivat viikonloppuna auttamaan muutossa ja apu olikin tarpeen. Samaisena viikonloppuna eli noin kolme viikkoa ennen oman kesälomani alkamista, lähti Iippo vanhempieni mukana kohti Kokemäkeä, viettämään kesälomaa ja ansaittua hermolomaa Yazzysta.

Annoin tietenkin vanhemmilleni tarkat hoito-ohjeet, sillä tuossa samaisessa taloudessahan Iippo on joskus muinoin ollut 15 kiloinen, punatassuinen, käppyräkyntinen, kutiseva, apaattinen harmaasilmä, jonka päiväohjelma koostuu lähinnä nukkumisesta ja syömisestä. Eihän se mopsina mitään ihmeellisempää aktivointia vaadi, mutta Kannuksessa tutuksi tullut aktiivinen elämäntyyli vaatisi kyllä veronsa.

Silloin tällöin saadut tekstiviestit ja puhelut kertoivat, että kaikki sujui kotopuolessa vallan mukavasti. Isä laittoi joka sunnuntai viestiä, että Iipon kynnet oli leikattu ja Iippo oli suostunut operaatioon ilman suurempia kommervenkkejä. Veljeni oli kuulemma kuljettanut Iippoa mukana riennoissaan eli lenkkiäkin on koira saanut ilmeisesti iltapäivisinkin, äidin tekemien ilta- ja satunnaisten pidempien aamulenkkien lisäksi. Kaikkein positiivisimmin yllätti tieto siitä, että äitini kantoi lenkeillä mukanaan namipussia, eikä antanut Iipon vetää hihnassa tai jahdata autoja.

Päästyäni kotiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla, oli jälleennäkeminen Iipon kanssa melko järkytys; tassut ja silmänaluset olivat koiralla melko punertavat ja kynnet pitkät. Silmänaluset ymmärrän, sillä löytyyhän Iipolta melkoinen litania allergioita erilaisiin puihin, kasveihin ja jopa ruohoihin, mutta tassujen punoitus kieli siitä, että useampikin tassukylpy oli jäänyt välistä. Kynsien kohdalla taas yritys on varmasti ollut hyvä kymmenen ja papukaijamerkki, mutta pelkkä millinmittainen pala kärkeä kerran viikossa ei ole riittänyt pitämään kynsiä lyhyenä ja, kun itse aloin kynsiä lyhentelemään, tuli huomattua, että ydinkin oli taas päässyt kasvamaan... Myös korvissa oli jokseenkin töhkää ja toisessa korvassa ilmeisesti pieni tulehdus, mutta se ongelma hoitui helposti kolmen päivän ankaralla putsauksella ja Canofitellä.

Suurin järkytys ja myös ensimmäinen riidanaihe oli kuitenkin Iipon pyöristynyt olemus. Kylkiluut tuntuivat vielä, mutta koira näytti joka suunnasta tasapaksulta, turvonneelta pötkylältä, eikä kauniista alalinjasta ollut tietoakaan. Jo samana iltana kiikutin Iipon vaa'alle, joka näyttikin tasaa kymmentä kiloa. Vajaassa kolmessa viikossa oli mopsivanhukselle kertynyt siis 1,7 kiloa.

Uskon kyllä Iipon saaneen tarpeeksi liikuntaa ja syy lihomiseen selvisikin myöhemmin; First Choicen ruoan mukana tulleen mitan (jonka unohdin omalle kämpälleni) 75 g (jonka verran Iippo syö kahdesti päivässä) ei tosiaankaan vastaa ruokavaa'an 75 g eli näin ollen Iipon päiväannos kuivamuonaa on ollut huikeat 3 dl! Sen lisäksi olen saanut antaa porukoilleni useampaan otteeseen noottia Iipon lenkkiporkkanoiden koosta. Sanotaanko noin -arvona, että porukoideni mittapuulla Iippo söi päivässä kaksi reilumman kokoista porkkanaa, joka näkyi kyllä ulosteen laadussa, kun itse taas annan Iipolle kerrallaan noin 2 cm paksun palan. Porkkanakaan, kun ei oikein ole koiralle suurina annoksina hyväksi.

Nyt vietettyäni pari viikkoa kotosalla Iippo silmieni alla, on mopsi ruvennut taas hoikistumaan ja näyttämään terveemmältä. Tottelevaisuuspuoli onkin sitten vähän enemmän hakusessa. Hihnakäytöksessä ei sentään ole otettu takapakkia, mutta maahanmeno ja paikallaolo ovat Iipon pääkopasta kyllä tyystin hävinneet. Tästä huolimatta olemme tehneet comebackin show -kehiin ja menestyneetkin paremmin kuin koskaan ennen!

16.06. osallistuimme koirien kanssa Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston järjestämään mätsäriin, joissa Yazzy oli isojen pentujen PUN3 ja Iippo taas pienten koirien PUN3

Viime lauantaina ihastutimme ja vihastutimme oman koirakerhomme järjestämää match show'ta, jossa Yazzy oli pentujen PUN3 ja Iippo pienten koirien PUN4. Perushyviä suorituksia siis, etenkin Yazzylta, joka ei ole koskaan mätsäreissä käynytkään ja, jonka kanssa ei ole minkäänlaista esiintymistä harjoiteltu pätkääkään.

Kokemäen mätsäreissä pisti kyllä tuomareiden juttujen kuunteleminen vihaksi... Toinen tuomareista tokaisi heti aluksi, että taisi jo nähdä voittajan. Myöhemmin tuomarit keskustelivat yhdessä siitä, miten vaikeaa mätsäreissä tuomaroiminen on, kun kehässä ei saman rodun edustajia ole, eikä kaikkia rotuja voi tuntea niin hyvin, että voisi kunnolla arvostella. En ole katkera, mutta BIS -kehän koiria katsellessa huomasi kyllä, minkä rotuisista ja näköisistä koirista mikäkin tuomari oli pitänyt, kun sitten taas käytöspuoli ja esiintyminen olivat olleet ilmeisesti sivuseikka.

Tuskailinkin Sannalle, että eikö missään enää järjestetä leikkimielisiä mätsäreitä, joissa tärkeintä on se koirakon yhteispeli, ei suinkaan tuomarin lempirotu tai koiran rodunomaisuus. Sunnuntaina järjestetty mätsäri Porin Ulasoorissa yllätti kuitenkin positiivisesti:

Kun astelin Yazzyn kanssa isojen pentujen kehään ja kuulin tuomarin ensimmäiseksi sanovan "no niin, nyt kaikki laittavat koiransa näyttelyseisontaan", ajattelin, että jaha, tämä taisikin olla tässä. Mutta kuinka ollakaan, olimme pentujen kakkosia!

Iippoa arvostellut tuomari pienten koirien kehässä oli kyllä ehdottomasti paras mätsärituomari, johon olen koskaan törmännyt. Kehässä kuuli sellaisia ilmauksia kuin "menepä vielä toinen kierros ympäri, pystyt parempaan". Pariarvostelussa kanssamme oli jonkinsortin mäyräkoira, jonka suoritusta en kuitenkaan ehtinyt sen paremmin seuraamaan, mutta sen käsityksen sain, että olimme melko tasavertaisia. Lopuksi tuomari totesi: "Näin ei sais tehdä, mutta mun on nyt pakko kysyä sulta. Haluatko sä sinisen vai punaisen nauhan?" Valitsin sinisen, sillä kokemuksesta tiesin, että punaisissa en pärjäisi varmasti. Tuomari sanoikin, että hyvä valinta, sillä sinisissä pääset varmasti pitkälle.

Niin me sitten marssimme Iipon kanssa sinisten kehään. Jännitys tiivistyi, kun tuomari alkoi sijoitella koiria ja kolme jäisivät ilman sijoitusta. Kun SIN2:kin oli jo valittu, alkoi mieleni huutaa "valehtelija, joopa joo, pääsette pitkälle, pyh", mutta kuinka ollakaan - sijoituimme ensimmäisiksi.

En ollut uskoa sitä. Paras saavutuksemme Iipon kanssa siihen asti, on ollut PUN2 ja sekin Kokemäen mätsäristä, jossa osallistujia oli niin vähän, että kaikki sijoittuivat. Olen aiemmin pitänyt itseäni surkeana handlerina, mutta ehkä totuus onkin se, ettei mopsi useinkaan miellytä lähinnä lempirotuaan suosivaa tuomaria? Harvemmin on tullut nähtyä mopseja mätsäreiden BIS -kehissä.

Noh, tiemme vei siis BIS -kehään. Kanssakilpailijoinamme oli jokseenkin innokas, tietääkseni spanieli, tuomaria arasteleva vesikoira sekä Sannan kettuterrieri. Arka vesikoira sijoittui neljänneksi, kuten olin aavistellutkin ja jäin odottamaan päätyväni kolmannelle sijalle, vaan ei - kolmoseksi sijoitettiinkin spanieli. Tuomari kierrätti meitä jäljellä olevaa kahta paria vielä pari kertaa kehää ympäri ja tuli lopulta kättelemään minua. Ennen tuomarin saapumista luokseni ajattelin "BIS2, uskomatonta..!", mutta tuomari kuuluttikin "ja tänään mopsi on voittaja!"

Se oli järkytys. BIS1? BIS1, kun BIS -kehässä hääri myös Sanna Tällin kanssa, joka oli jo ainakin parin maan muotovalio ja ollut vielä useammin mätsärivoittaja. BIS1, kun olemme ylipäätään ensimmäistä kertaa BIS -kehässä? Huh huh.

Mutta niin siinä vain kävi! Osaa se vanhakin vielä yllättää ja niin se vanha päätti yllättää vielä päivän päätteeksikin, kun pisti leikin pystyyn Yazzyn voittamalla karvalankapallolla.

Vaan eipä se elo ole pelkäksi showkoirailuksi mennyt, sillä viime torstaina käväisimme vielä koirakerhomme järjestämissä tokotreeneissä, joissa harjoittelimme paikallamakuuta, luoksetuloa, merkkiä, seuraamista ja käännöksiä, sekä noutoa.

Paikallamakuussa Iippo nousi muutaman kerran ja luoksetulossa se poikkesi välillä tervehtimään matkan varrella seisonutta ohjaajaamme. Merkkiä emme ole koskaan ottaneet, mutta totta kai käskystä irtaantuminen rasialle, jonka päällä on nameja, onnistuu Iipolta leikiten! Seuraaminen meni hyvin, mutta käännökset tuottivat todellakin ongelmia, vaikka nekin on meillä joskus hallittu. Noudossa olemme vieläkin ihan alkutekijöissä, Iippo tosin otti yhä innokkaasti kapulan suuhun, joskin sen pitäminen siellä tai sen ottaminen maasta tuotti hankaluuksia. Saimme kuitenkin tähän hyviä neuvoja ja jo samojen treenien aikana Iippo piti kapulaa suussaan ainakin huikeat 30 sekuntia!

Tällaista tällä kertaa. Valitettavan pitkä ja kuvaton postaus, mutta niin harmillista kuin se onkin, en saa kamerastani kuvia näille vanhempieni koneille. Iipon voitokkaasta mätsäristä näkee kyllä varmasti kuvia myöhemmin Kivat Koirat ry:n sivuilta.

Hauskaa kesää kaikille mopsinmielisille!

7v. ja risat

2010-05-10T18:45:00.005+03:00

01.05. -10 Iippo sitten otti ja täytti huimat seitsemän vuotta. Mopsipoikahan on yhä ja edelleen elämänsä kunnossa, ei ainakaan vanhuuden merkit ole vielä kolkutelleet oven takana, eikä eläkeikä ollut kovin odotettu ja toivottu, sillä pennun tultua ja Iipon treenaamisen vähennyttyä siten roimasti, on mopsivanhuksen treeni-into niinä harvoina kertoina aivan huipussaan!

Tänään treenattiin iltapäivälenkin jälkeen ihan sellainen pikkupätkä. Panostin kerrankin kunnolla seuraamiseen. Iippo on melko vauhdikas ja yleensä olenkin itse pysytellyt koiran vauhdissa. Tänään kuitenkin kokeilin itse kävellä hitaanpaa ja seuraaminen sujui heti paremmin! Kokeilunhaluisena kokeilin vielä nopeaa seuraamista ja sekin meni hyvin.

Olen myös iloisesti yllättynyt, miten Iippo on ihan yhtäkkiä tajunnut, että luoksetulossa tullaan suoraan sivulle. Vielä vähän aikaa sitten sitä joutui kauheasti kädellä ohjaamaan sivulle ja jostain kumman syystä se tähtäsi aina luoksetulossa oikeallepuolelleni, vaikka kuinka olisin asettunut niin, että suorintie on suoraan siihen vasemmalle, enkä ole koskaan opettanut sitä tulemaan sivulle takaa kiertäen.

Näiden lisäksi teimme vielä istu-maahan-seiso -harjoituksia ja nimenomaan seisominen yllätti positiivisesti; sekin tuntuu iskostuneen tuon paksuun kalloon kuin itsestään!

Nyt, kun on treenannut tuon pennun kanssa, on hauska huomata, miten eri tavalla aikuinen seurakoira ja pikkuinen työkoiranalku toimivat! Iipolla tuntuu olevan vähemmäs keskittymiskykyä, se enemmänkin höslää, mutta yrittää siitä huolimatta aina parhaansa. Yazzy taas ajattelee oikein viimeisen päälle, tekee hitaasti ja varmasti. Raksutuksen saattaa ihan kuulla!

Vaikka Iiposta saattaakin nyt olla vähemmän kirjoitettavaa, aion pitää tämän Iipon blogina ja Yazzyn kaukana siitä. Yazzylle en ole aikonut blogia tehdä, projektikoira kun on, niin saan ihan kyllästymiseen asti täytellä treeni- ja terveyspäiviksiä muutenkin.

Pojat ovat kuitenkin tulleet loistavasti toimeen. Aluksi eivät oikeastaan välittäneet toisistaan, mutta nyt ovat alkaneet jopa leikkiä yhdessä. Vähän tuon pennun leikit näyttävät välillä turhan rajuilta, kun nappaa Iippoa nahoista ja ravistelee, mutta elän siinä toivossa, että Iippo osaa sanoa, kun menee yli (niin kuin se on muutaman kerran tehnytkin). Kiltisti nukkuvat samalla pedillä ja Yazzykin oppi kerrasta, ettei Iipon ruoille mennä, haha! Ongelmaa Iipon puolelta ei ole aiheuttanut Yazzyn syömisetkään, Iippo jättää myös Yazzyn luut rauhaan, fiksu poika!

Ajattelin laittaa tähän pojista jonkinmoisen yhteiskuvan, mutta ilmeisesti multa näitä kuvia löytyykin vain puhelimesta, joten se saa jäädä toiseen kertaan.

Hyvää loppukevättä kaikille mopsinmielisille!

Eläkeikä saavutettu

2010-04-17T15:06:00.007+03:00

Viime keskiviikkona oli ainakin toistaiseksi Iipon viimeinen käytännöntunti, tervetullut eläkeikä pääsee siis alkamaan, kun talon valtaa pieni saksalainen ystävä. Kyllä, opiskeluihini liittyvä projektikoira, rodultaan sakemanni saapuu taloutemme piristeeksi jo peräti huomenna!

Viime viikkojen aikana Iippo on saanut runsaasti harjoitusta pennun tuloa varten, milloin se on viettänyt aikaansa Kingin kanssa ulkotarhassa, milloin on ollut Nemi hoidossa ja eilen Nuutti vietti iltansa meidän seurassamme.

Iippo ei ole erityisen leikkisää tyyppiä, mutta onhan se noiden kaikkien kanssa toimeen tullut ja intoutunut välillä leikkimäänkin. Nuutin kanssa Iippo otti asiakseen opettaa hieman sukupuolivalistusta, hahah! Saa nyt nähdä kuinka tuo suhtautuu, kun pentu tuleekin jäädäkseen. Tai no, sittenhän se lähtee, kun on vihdoin oppinut tavoille...

Iipon viimeiset käytännöntunnit ovat sujuneet mallikkaasti. Olemme tehneet viime aikoina enimmäkseen tokoa ja agilitya. Etenkin viime agilitytunnilla sitä taas huomasi, kuinka koira ei siinä lajissa tarvitse koulutusta ollenkaan - ohjaaja tarvitsee! Tokossa olemme tehneet sivulletuloja, kontakteja ja seuraamisia ihan kyllästymiseen asti.

Olen kyllä onnellinen pennun saapumisesta. Muutamat tunnit, jotka olemme käyttäneet esine-etsintään, ovat olleet minulle melko tylsiä, kun Iippo ei kanna eikä hae esineitä, eikä tässä lajissa juuri tarvita avustajiakaan. Hieman kyllä mietityttää, että miten Iippo siihen suhtautuu, kun ei enää pääse käytännöntunneille ja, jos en pennun kanssa touhuamisen rinnalla jaksa enää tuota mopsinpentelettä aktivoida. Noh, eiköhän tästä selvitä! On muuten melkoinen pytinki tuo pentuaitaus, jonka kentsulta pennulle sain. Iippokin siellä ihan mielellään otti pienet päikkärit, vaikkei erityisemmin häkeistä piittaakaan.

Parempia aikoja

2010-03-28T13:02:00.005+03:00

Tilanne on parantunut viime postauksesta hieman. Olen alkanut tehdä Iipon kanssa enemmän katsekontakti -harjoituksia ja nyt Iippo ottaa kontaktia jopa lenkillä (saattaa tosin johtua vain siitä, että tasku on täynnä koiranruokaa). Käytän lenkillä lyhyempää hihnaa, jotta Iipolle ei tule kiusausta kulkea yli metrin päässä minusta, jolloin kontaktin hakeminen puolin, jos toisin olisi hankalampaa, eikä tämäkään ole aiheuttanut ongelmia - Iippo kulkee mielellään vetämättä vierellä. Suurin takapakki on kyllä nämä ohitustilanteet, ihan itseä hävettää kulkea takapuoli pystyssä autojen ja ihmisten ohi, namilla imuttaen koiraa, joka piakoin täyttää 7v. Mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi... Apua tästä kaikesta on siis ollut, mutta tiedä häntä voinko koskaan lopettaa imuttamista - tätä on kokeiltu ennenkin ja kuinka ollakaan, sama ongelma meillä on edelleen.

Torstaina, peruskoulutuksen kokeen (joka meni aivan reisille) jälkeen, luokkamme yllätettiin parin tunnin mittaisella käytännöntunnilla, joka pidettiin koulun alueella. Sillä välin, kun muut tekivät esine-etsintää ja / tai hakua, muut saivat tokoilla vapaasti ja Iippo toimi yllättävän hyvin siihen nähden, että ympärillä oli oman ryhmämme lisäksi toisen ryhmän vieraampia koiria ja, että treenit olivat ulkosalla. Positiivisimmin yllätti se, että Iippo suostui jopa istumaan ja menemään maahan, vaikka maa oli kylmä ja märkä. Myös haku meni hyvin, vaikka vähän epäilytti pitää Iippoa vapaana koulun alueella, jossa kuitenkin kulkee autoja. Tunti lopetettiin luoksepäästävyys ja kontakti -harjoituksiin.

Perjantaina meillä oli koko päivä käytäntöä, lähinnä itsenäisen tottistelun muodossa. Teimme taas kerran paljolti kontakti -harjoituksia, seuraamista jne. Iippo on muuten oppinut jo melko hyvin seisomaan käskystä. Ainoa, että kaukokäskyissä istu, maahan ja seiso -käskyt eivät oikein pure, sillä koira tykkää liikkua paikaltaan ainakin metrin joka suuntaan asentoa vaihtaessaan.

Neljän tunnin treenirupeamaa kevensi ohjaajien askartelutuokio, punottavien narulelujen muodossa. Näiden parissa kuluikin hetkinen, jonka jälkeen koiratkin jaksoivat taas treenata paremmin. Melkein jokaisella pidemmällä käytännöntunnilla pitäisi olla tämmöinen pidepi tauko, siinä säilyisivät niin omat kuin koirankin hermot.

Käytännöntunti oli ollut siihenkin asti erittäin onnistunut, mutta loppua kohden parani vain. Aivan loppumetreillä otimme ryhmäpaikallamakuun ja mielialani nousi taas, kun Iippo tuntui osaavan keskivertoa paremmin. Myös luoksetuloharjoitus koirien ja ihmisten muodostaman kujan läpi oli jymymenestys! Odotellessamme vuoroamme kujalla, ei Iippo aikonut ollenkaan rynnätä ohi pyyhältävien koirien luo, vaan keskittyi minuun (lue: nameihin) ja istui tai makasi kauniisti sivulla. Omalla vuorollamme Iippo tuli loistavasti sivulle, meni maahan, ei ennakoinut käskyä, tuli vauhdikkaasti luo ja vielä täysin moitteettomaan asentoon sivulle - hyvä Iippo!

Nyt viikonloppuna on ollut aika kurjat kelit, taivaskaan ei tiedä, että sataisiko vettä vai lunta vai sataisiko sittenkään ollenkaan. Lenkkeily onkin nyt melko hankalaa, kun mopsi väistelee loskaa ja vesilätäköitä minkä kerkeää ja välillä koko tienkin vallannut loska saa Iiposta irtoamaan melkoisia extreme -suorituksia, kun poika kiipeilee poikittain pientareen upottavassa lumikinoksessa ja ties mitä muuta.

Vielä tänään ajattelimme poiketa yhdessä kaupassa, niin saa mopsikin kunnon lenkkiä tälle päivälle ja sen lisäksi pitäisi leikata kynsiä ja hoitaa jalkakylvyt alta pois. Ensi viikolla alkaisi taas kerran kennelvuoro - voi ei! Noh, onneksi porukka on hyvä ja jahka tästäkin vuorosta taas selvitään, niin seuraava vuoro onkin vasta juhannuksen jälkeen ja kesävuorojen aikana, saa Iippo lomailla porukoideni luona kotosalla. Sitä odotellessa!

Umpikuja

2010-03-22T21:32:00.003+02:00

Voi surua ja murhetta! Tuntuu, että yhtäkkiä kaikki romahti.

Ei siitä ole kauaakaan, kun luokkakaveritkin kehuivat "en olisi uskonut teidän menevän edityneempien tokoilijoiden ryhmään, mutta tehän olettekin aivan loistavia", "Iippo on aivan mahtava, yksi luokan parhaista" jne. Olen ollut koirastani todella ylpeä aina, mutta suhtautunut siihen myös hieman vähättelevästi, joten olen kai pitänyt jalkani tukevasti maassa. Ilmeisesti kuitenkin liian tukevasti, sillä olen uponnut siihen maahan polviani myöten, enkä voi uskoa koskaan kuulleeni moisia kehuja.

Ehkä mulla on ollut vain huono päivä, ehkä stressaan jälleen kerran edessä häämöttävää kennelvuoroa ja tulevia kokeita, mutta joka tapauksessa tänään mieleeni iskeytyi luodin lailla, että jotain on tapahtunut.

En enää alkuunkaan nauti lenkkeilystä Iipon kanssa. Se kulkee hihnassa missä mielii, yleensä keskellä tietä, se jahtaa kaikkea mikä liikkuu ja myös kaikkea sellaista, mitä minä en pysty silmin näkemään - ei enää pelkästään autoja. Hihnassa vetäminenkin on lisääntynyt. Eikä koira osaa ottaa kontaktia enää alkuunkaan! Kun tänään pysähdyin hihnan kiristyessä ja päätin vakaasti seisoa siinä, kunnes kontakti tulee, jouduin lopulta luovuttamaan, kun olimme seisoskelleet paikallamme jo iäisyyksiä ja, kun ohitsemme kulki jatkuvasti autoja, jotka veivät homman taas lähtöpisteeseen. Ja, jos ei kulkenut autoja, Iippo keskitti energiansa ympäristön tarkkailuun, pörisi, hyökki ja haukkuui milloin mihinkin suuntaan, nähtyään linnun tai liikennemerkin...

Sisätiloissa Iippo haukkuu lähes koko ajan. Lähtiessäni huoneesta käymään alakerrassa, Iippo paukautti ensimmäisen räksyn heti, kun olin oven ulkopuolella, vaikka olin jättänyt oveni auki - pelkään, että se on kehittänyt itselleen jonkinsortin eroahdistuksen. Normaalisti Iippo on haukkunut vain ulkoa kuuluvia ääniä, ikkunamme alla olevassa koiratarhassa silloin tällöin majailevat luokkakaverini ja silloin tällöin myös haukkuvat karvanaamat ovat olleet ykköskohde Iipon haukulle. Tänään Iippo sai kuitenkin samanlaisen kiukkukohtauksen kuin normaalisti silloin, kun tolleripojat ovat nostaneet äläkän. Noh, tällä kertaa pojat eivät olleet siellä, enkä minä ollut kuullut yhtään mitään muutakaan ääntä.

Lisäksi nuoleminen on lisääntynyt, enkä pysty uskottelemaan itselleni, että se johtuu vain vuodenajasta, kun alkaa taas olla siitepölyä kohta joka paikassa, sillä Iippo nuolee jatkuvasti ranteitaan ja takaraivossa naputtaa, että entä, jos sillä onkin jaloissa kipua? Noh, mitä olen tarkkaillut, ei se kipeältä vaikuta, ehkä sittenkin stressi? Ei, en tosiaan tiedä.

Olen ihan solmussa näiden asioiden kanssa, en keksi ratkaisua yhteen ainoaan ongelmaan, enkä tiedä mitä tehdä. En halua turvautua netin keskustelupalstoihin, koska sen tietää, mitä siellä kuulee: "Käytä kolinapurkkia. Ai ei muka toimi? No se on sitten sinussa vika!"

Olin toki puoliviikkoa kipeänä, eikä Iippo päässyt silloin juurikaan kunnolla edes lenkille. Melkein toivon, että Riikka, joka totesi, että ehkä Iippo purkaa vain turhautumistaan, se kun on tottunut kuitenkin tekemään niin paljon, olisi oikeassa.

Sen kuitenkin tiedän, että näihin ohitusongelmiin ei rankaisut tai kolinapurkit auta. Ainoa vaihtoehto on siis palkkailu, mutten tiedä kuinka sitä käyttäisin, sillä Iippo oppii turhan helposti kunnioittamaan vain ruokaa - se on huomattu ennenkin. Entä sitten sinä kauniina päivänä, kun namit jäävätkin keittiön pöydälle? Olemme taas lähtöpisteessä... Tahtoisin Iipon oppivan vastaantulijan tarkoittavan sitä, että nyt kannattaa mennä Essin luo, siltä voi saada vaikka namia, en sitä, että "hmm, vastaantulija, mutta tuolla ei ole jo namia valmiina kädessä, eikä se ole houkutellut minua luokseen, taidankin siis jahdata."

Huoh, ehkä tämä tästä... Jos tuo koira joskus on yhdyskuntakelpoinen, silloin voin pitää itseäni jo aika etevänä.

Suolaa ja suklaata

2010-03-20T10:15:00.006+02:00

Flunssa se vei lopulta minusta voiton. Vointini vuoksi ei mopsi ole sitten tiistain päässyt kovinkaan kummoisille lenkeille, eikä rään täyttämässä päässäni ole tilaa keskittymiskyvylle tai johdonmukaisuudelle, jotta voisin treenailla sisätiloissa edes jotain pikkujuttuja. Melkein jokaisena iltana olen laittanut Iipon iltaruoan jonkinmoiseen aktivointileluun, mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka Iippo onkin seurakoiraksi jalostettu sohvatyyny, kyllä siitä huomaa, että se on jo tottunut huomattavasti suurempaan aktiviteetin määrään, koiraparallahan on nuppi aivan sekaisin!

Sisätiloissa ollessamme Iippo haukkuu, murisee ja poksuu milloin millekin pikkuäänelle, joskus ihan olemattomillekin asioille. Ja auta armias, jos Marskin tolleripojat Olli ja Riki ovat ikkunamme alla tarhassa ja vähän avaavat suutaan, niin johan on meidän puolelta kämppä täynnä meteliä... Ja lenkille kun mennään, niin kaikkea pitää haukkua ja kaikkea pitää jahdata, huoh, voi luoja... Kun tästä joskus selviän, alan taas tosissani miettimään ratkaisuja kaikkiin tuon koiran käytösongelmiin. Siinä sitä riittääkin tekemistä hetkeksi aikaa ja, kun vielä olisi rästissä kaikki viikon koulutehtävätkin. Sairastaminen se vaan ei ole kivaa.

Eilen kävin koululla syömässä aamupalaa. Sen puolituntisen aikana oli Iippo päättänyt tyhjentää roskiksen - ja vähän muutakin...

...nimittäin pöydällä olleen suklaalevyn puolikkaan!

Saavuttuani kämpille oli ensimmäinen reaktio järkytys, jonka jälkeen tilanteesta piti ottaa huumori irti ja ei muuta kuin kuvia räpsimään blogia varten. Vasta sitten alkoi tylsin osuus - roskien siivoaminen. Mielialani pysyi jokseenkin neutraalina, kunnes pöydän alta löytyy suklaalevyn käreet, joiden sisällä olisi vielä pitänyt olla suklaata! Siinä vaiheessa oli jo itku herkässä.

Järjettömintä oli, että miten Iippo oli tuon levyn pöydältä saanut. Pöydän ääressä ei ollut tuolia, joten ainoa reitti pöydälle oli lehtiä sisältävien pahvilaatikoiden kautta. Toisessa pahvilaatikossa ei ollut kantta ja roskiskin oli nostettu sinne kaatamisen välttämiseksi. Jyrkkä nousu laatikosta pöydälle näyttää silminnähden mahdottomalta mopsin suoritettavaksi. Suklaalevyn lisäksi pöydällä oli vaikka ja mitä: mehulasi ja -pullo, kaukosäätimiä, kirjoja vino pino, monisteita, laukku, mynthoneita ja särkylääkepaketti. Kaikki oli hyvässä järjestyksessä, vaikka olisi voinut olettaa mopsin räpeltävän kaiken lattialle. Luojan kiitos mopsi ei enää suklaan jälkeen ollut kiinnostunut niistä kurkkupastilleista tai särkylääkkeistä.

Havaintoni jälkeen suolan kanssa jälleen suihkutiloihin oksentelemaan. Kyllähän tuo sitten vähän oksensikin, mutta hyvin vähän suklaata, vaikkei aikaa syömisestäkään ollut voinut kulua pidempään. Soitin sitten hädissäni kennelvastaavalle, tarkkaillen koko ajan Iipon pulssia, jota suklaa tuppaa kiihdyttämään. Kennelvastaavalta sain ohjeistuksen soittaa ensin eläinlääkärille eli melkoista puhelinruljanssia sain käydä.

Saatuani eläinlääkärin kiinni ja selitettyäni tilannetta ja kysyttyäni neuvoja, ei kukaan tuntunut enää muistavan omasta mielestäni hälyttävintä seikkaa eli sitä suklaata, vaan lekurin mielestä ongelma olikin se suola, jota olin aivan varmasti antanut liikaa ja, että, jos mopsi nyt kuolee, niin mopsi kuoleekin suolamyrkytykseen. Ohjeistukseksi sain antaa koiralle jotakin makeaa, kuten sokeria, jäätelöä tai hunajaa ja koiran tulisi juoda paljon.

Ensimmäisenä kaapista löytyi hunajaa, joten sillä mentiin. Olin puhelimessa ollut sen verran paniikissa, eikä eläinlääkärin puheestakaan oikein ottanut selvää, joten en ollut päässyt perille siitä paljonko hunajaa koiralle pitäisi antaa. Maalaisjärkeilin Iipolle noin teelusikkalisen annoksen, jonka jälkeen aloin tuskailla juomapuolen kanssa, että pitäisikö rynnätä kentsulta jonkinsortin juottoruisku, mutta ilmeisesti koirani osaa juoda käskystä, huh.

Hengissähän tuo näyttäisi vielä olevan, joten säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Mitä tästä opimme? Koirallasi voi olla piileviä ninjakykyjä ja taipumusta itsetuhoiseen toimintaan.

Vastalauseita

2010-03-16T17:45:00.006+02:00

Eilen käytiin taas Sarkin ja Nemin kanssa metsässä lenkillä. Valitettavasti tuli tehtyä kuvaton reissu, jää kovin lyhyeksi siis kertomukset siitä reissusta.

Tänään oli vihdoin sitä käytäntöä, hallilla tietysti. Alkuunsa otettiin vähän agilityä, hypyt ja pussi kuin myös kepit sujuivat Iipolta hyvin, mutta putken kanssa on alkanut olla ongelmia. Koira, kun tykkää juosta putken puoliväliin ja palata sieltä samaa reittiä takaisin. Ei auttanut kuin palata lähtöpisteeseen ja suoristaa putki. Aluksi pyysin Heidiä pitelemään Iippoa ja, kun koiralla ei ollut pantaa (häiritsee yleensä treeneissä), piteli Heidi kiinni lähinnä itse koirasta. Tähänpä löytyi Iipolta vastalause ja ensimmäistä kertaa aikoja sitten suoritetun kynsienleikkuu -session jälkeen, Iippo meinasi vähän maistella Heidiä. Noh, pahemmin ei sattunut, kun itse olin siinä vieressä ja nappasin kuritonta mopsia nahoista kiinni. Enpä sen jälkeen pahemmin viitsinyt Heidiä pistää Iippoa pitelemään, vaan käskin sen putken toiseen päähän paikalleen ja kutsuin toisesta päästä. Ja näillä mentiin.

Aksan jälkeen oli vuorossa seuraaminen, jota opettajamme oikein filmasi. Siinä hermoilu itse niin paljon, että teki tyhmiä virheitä (mm. koira jäi liian kauas sivulle ja korjasin sen menemällä itse lähemmäs koiraa). Kyllä meillä seuraaminen loppujen lopuksi ihan hyvin meni, kehujakin saatiin. Saadaan varmaan myöhemmin itselle ne filmatut pätkät, voin niitä sitten tänne tunkea, jos vain suinkin kehtaan.

Katsottuamme koko porukan seuraamisvideot, tokoilimme vielä jonkin aikaa ja lopuksi rauhoituimme. Itsellä meinaa flunssa iskeä, joten oli vähän veto poissa, eikä Iippokaan tuntunut enää jaksavan keskittyä. Kyllä kai se ihan hyvin meni, mutta hermo kireällä tulin ehkä vaatineeksi liikaa (toinen on kuitenkin mopsi ja vanhanpuoleinenkin jo), enkä tyytynyt mihinkään. Huono makuhan niistä treeneistä sitten jäi. Vähän päästelin höyryjä, kun päätin kävellä hallilta kämpille ja nyt loppupäivän aionkin vain rentoutua mopsipoika kainalossa!

Paluu arkeen

2010-03-14T15:22:00.008+02:00

Baf Baf pitkästä aikaa!

Havaittavissa on ollut kiireisiä päiviä, kennelvuoroviikko, letkeä loma sekä yleistä saamattomuutta, joiden vuoksi helmikuun postaussaldo on jäänyt kovin pieneksi ja maaliskuukin on jo pitkällä eikä päivityksen päivitystä näy. Eiköhän nyt siis ole jo korkea aika ottaa itseään niskasta kiinni ja palata arkeen! Minä ja Iippo olemme siis kummatkin yhä maailman kartalla, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ja, jos suinkaan saan pidettyä rimaa korkealla, ehkäpä alatte kuulla meistä hieman useammin.

Ensi viikon tiistaina olisi käytännöntunnit, viime kerrasta onkin jo aikaa ja meillä onkin treenailu ollut tauolla. Pari päivää sitten, kun temppuilin Iipon kanssa ja tarkoitus oli saada koira pujottelemaan jalkojen välissä, löivät aivot pidemmän aikaa tyhjää, kun meinasi itsellä olla käskysana vallan hukassa. Hiihtolomalla opetin Iippoa seisomaan melko huonolla menestyksellä, mutta keksin myös alkaa opettamaan Iippoa ilmaisemaan raapimalla ja se sujuukin paremmin. Ja siinä ne meidän treenailut taisivat ollakin. Luojan kiitos kyseessä on sentään "vain mopsi", niin ei tarvitse sen huonompaa omatuntoa asiasta kantaa.

Emme me sentään aivan lahnoiksi olla heittäydytty, treenaamisen sijaan on tullut useampaan otteeseen käytyä pidemmillä metsälenkeillä, useimmiten Sarkin kanssa, mutta viimeisimmällä reissulla mukana olivat myös Marski, Olli & Riki, Niina & Nasti sekä Noora & Mila. Valitettavasti sille reissulle en huomannut ottaa omaa kameraani mukaan ja Marskin kuvakokoelmassa esiintyivät lähinnä muut koirat, jotka iloisesti painivat keskenään, kun taas Iippo kulki oman arvonsa tuntevana lähinnä itsekseen.

Tähän loppuun muutamia otoksia kuluneilta viikoilta.

Taisi mopsiparan varpaita lenkillä vähän palella: Sarki, kun hieman kyykistyi, niin johan oli tyypillä syli täynnä mopsia!

Innostuipa Iippokin kerran leikkimään, liekö sitten ollut kyse pelkästä mustasukkaisuudesta lempilelua kohtaan. Leikin lopputuloksena nenätön kisu.

Pikaisiin kuulumisiin!

Kaamea viikonloppu

2010-02-21T15:13:00.003+02:00

Iippo on vasta tänään alkanut toipua kaameasta viikonlopustaan, ei ole varmaan torstain jälkeen koira edes häntäänsä heilutellut!

Kärsimysten putki alkoi perjantaina, kun ulkona käydessäni, oli Iippo sillä välin löytänyt Nemin ruokasäkin, kaatanut sen ja alkanut omin lupineen napostelemaan nappuloita, tiedostamatta tietenkään ollenkaan kuinka allerginen kyseiselle tavaralle oli. Maha ei ollut onnettomuuden jälkeen erityisen piukea, mutta ajatus siitä, että joutuisin pitämään Iipolla kauluria alvariinsa tai heräämään yöllä tassujen nuoleskeluun, ei erityisemmin houkutellut, joten Riikan avustuksella yritin mopsiani oksennuttaa.

Ei siis muuta kuin suolaa mukaan ja suunta kohti pesuhuonetta. Mopsille suolapallo kitusiin ja ei kun odottelemaan. Kun hetkeen ei mitään tapahtunut, joutui mopsi-parka maistelemaan vielä toista suola-annosta, jonka jälkeen se yökkäsi pienen määrän pelkkää vaahtoa. En usko, että Iippo olisi kauheasti ehtinyt niitä nappuloita syömään, kun emme saaneet sitä oksentamaan mitään, eikä kutinatkaan ole tavallista enempää vaivanneet. Jonkin verran kuitenkin - tai ehkä syy oli suolan - sillä melkoista pörinää on tuolta mopsipojan peräpäästä kuulunut koko viikonlopun.

Lauantaina heräsimme aikaisin, sillä olin lähdössä Kokkolaan. Iippo aamulenkille ja kohta menoksi. Vaikka en ollut poissa edes niin pitkää aikaa kuin esimerkiksi arkena koulussa, oli minua kotona vastassa koiran lisäksi melkoinen kasa sontaa, vaikka tarpeet tulivatkin aamulenkillä tehtyä. Raukalla varmaan vatsa sekaisin perjantaista... Noh, saipahan sentään taas kerran tuliaisia, tällä kertaa naudannakkeja!

Tänään meinasi itsellä vähän kävyt palaa, kun ei Iippo tahtonut lenkkiporkkanaa odottaessaan malttaa keskittyä edes sivulle tuloon. Ja vielä olisi edessä vähän kynsien leikkuuta ja jalkakylpyjä! Senkin lisäksi Iippo pääsee koko ensi viikoksi (ainakin toivottavasti) tekemään tuttavuutta kentsun häkkien kanssa.

Voi mopsi-parkaa!

Laskiaista ystäville!

2010-02-15T11:03:00.011+02:00

Huh huh, johan on laiskottanut tämän kirjoittamisen saralla! Noh, tänään saatte vihdoinkin luettavaksenne tuoreimpia ja vähemmän tuoreita kuulumisia.

Ulkona suorastaan sataa reippautta ja pirteyttä! Iippo ja minä olemme molemmat täynnä energiaa ja tuntuu kuin olisi tiedossa hyvä viikko. Aina vain parempi, ensi viikko lusitaankin kennelvuorossa.

Aamumme alkoi jo vähän jälkeen yhdeksän, piakoin sen jälkeen läksimme lenkille. Ensin tarkoituksena oli kiertää vain Eskonlenkki, mutta kuinka ollakaan, jalat vain veivät sen risteyksen ohi ja niinpä taisimme tepastella noin puolisen tuntia pidempään, mitä tarkoitus oli.

Viime viikolla meillä oli peräti kolme käytännön tuntia. Maanantain tunti oli aivan vertaansa vailla! Aluksi tokoilimme melko itsenäisesti. Aloin opettaa Iipolle seisomista ja jääviä liikkeitä, otin seuraamista ja muutaman luoksetulon. Enkä varmaan koskaan ennen ole nähnyt Iipolta niin riemukasta luoksetuloa kuin silloin näin!

Lopputunnista liitelimme agilityesteillä - taas kerran hyvin tuloksin. Harmittaa oikein, kun en täällä ole pahemmin saanut opastusta koiran ohjaamiseen tässä kyseisessä lajissa. Jos osaisin ohjata, olisi agility ehdottomasti harrastuslistamme kärkisijoilla, Iippo nimittäin rakastaa sitä, eivätkä esteet ole tuottaneet ongelmia. Ehkä, jos täällä vielä järjestetään agility -kurssi, voisin ilmoittautua sinne Iipon kanssa...

Torstain tunti ei mennytkään yhtä mallikkaasti... Homma alkoi paikkamakuulla, mikä taisikin olla ainoa, mikä sinä päivänä onnistui melko hyvin. Sen jälkeen tokoilimme jälleen itsenäisesti ja väliin teimme pari esine-etsintää, joissa Iipolla alkoi jo olla liiaksi haastetta. Koirat saivat vähän taukoa, kun meille ihmisopiskelijoille jäi tehtäväksi seurata aikuisopiskelijoiden taidonnäytteitä. Osittain näiden aikuisopiskelijoiden takia meidän lopputunti menikin vähän häseltämiseksi, kun hallissa olikin yllättäen Iipolle vieraita, isoja koiria, niin täytyihän niillekin sitten vähän räyskiä.

Viimeiseksi otimme agilitya, josta olin jokseenkin täpinöissäni. Homma ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti... Aloitimme Iipon kanssa keinusta, joka varmaan pilasikin lopputreenit. Ennen Iippo on mennyt keinun ilman ongelmia, sitä ei ole tarvinnut pehmentää, eikä koira ole säikkynyt kolahdusta - tänään oli toisin. Keinulle mennessään Iippo oli innoissaan, ehkä vähän turhan vauhdikas ja, kun keinu sitten yllättäen kolahtikin maahan, hyppäsi mopsiparka hädissään alas. Kyllä sen jälkeen sai melkoisesti houkutella, että koiraa edes keinulle sai.

Hyppyjen kanssa kokeilimme vallan uutta systeemiä - kolme hyppyä peräkkäin. Aikamoista vääntöä se alkuunsa oli, että sain Iipon hyppäämään kaikkien kolmen esteen yli, eikä vain kahden ja kiertämään viimeistä. Tämä olikin hyvä esimerkki sen tueksi, etten osaa ohjata.

Mutta sitten pussit ja putket... Olimme kuitenkin treenanneet jo pitkään, joten epäilen, ettei Iippo vain jaksanut keskittyä enää. Viime kerralla Iippo oli mennyt pusseihin ja putkiin ilman ongelmia ja innokkaasti ja suorittanut esteet vauhdikkaasti. Nyt koira kuitenkin teki äkkikäännöksen esteen suulla ja seurasi minua. Tai putken kanssa; juoksi putken keskelle ja kääntyi sieltä takaisin.

Kepit sentään onnistuivat ja niiden jälkeen siirryimme suosiolla tauolle. En innostunut yhtään, kun treenailujen jälkeen opettajamme kasasi meille radan, jonka jokaisen oli suoritettava vuorotellen. Rata koostui pelkistä hypyistä ja putkesta, mutta oli silti kova koitos väsyneelle mopsille ja huonolle ohjaajalle.

Homma meni puihin jo ensimmäisen kahden hypyn jälkeen, kun olisi pitänyt kääntyä ja hypätä toiseen suuntaan. Opettajamme ehdotti, että heittäisin koiralle herkkua esteen yli. Yritin sanoa, että toiset namit olivat liian pieniä ja porkkanaa Iippo jäisi kuitenkin syömään. Opettajan kommentti oli, että otetaan koiralta se porkkana pois esteen ylityksen jälkeen. Ja ei, kun kokeilemaan ja metsään meni. Porkkana tykkäsi lentää vähän turhan kauas. Iippo kyllä meni esteen yli, mutta ei löytänyt putken juurelle vierinyttä porkkananpalaa. Ja, vaikka kuinka näytin kädestäni, että "tässä se on, ei tarvitse hakea enää, menehän nyt putkeen, niin jatketaan", niin ei. Lopulta saimme opettajan kanssa yhteistuumin koiran putkeen ja radan suoritettua loppuun.

Perjantain tunnit olivat luojan kiitos lyhyet, kun itseltäkin tuntui olevan treeni-into kateissa. Kävimme koirien kanssa pyörimässä verstaalla, tutustumassa erilaisiin ääniin ja pintoihin, mikä on suhteellisen rentoa ainakin meille, koska Iippo ei kovasti ole moksiskaan juuri mistään. Lopuksi teimme vielä muutaman haun, Iippo haki kerran minua ja kaksi kertaa Emmaa ja kaikilla kerroilla maalimies löytyi hetken etsintöjen jälkeen. Mielestäni onkin äärimmäisen mukavaa tehdä hakua sisätiloissa, sillä metsässä Iippo herkästi nirsoilee etsimisen suhteen, kun pitäisi pomppia sammalten ja saniaisten seassa. Huvittavaa kuitenkin oli, kuinka Iippo löysi minut! Olin kyykyssä pimeän huoneen nurkassa, porkkananpala kädessäni. Iippo kävi kääntymässä luonani, mutta poistuessaan se pysähtyi ja siitä oikein huomasi, että se oli haistanut jotain. Nokka korkealla se tuli suoraan eteeni ja löysi...

...porkkanan kädestäni! Eikä koira osoittanut pienintäkään elettä siitä, että se olisi varsinaisesti löytänyt minut. Noh, saipahan suun makeaksi!

Loppupäivän Iippo saikin torkkua huoneessaan, kun minä suuntasin Epsan kanssa Kokkolaan ostoksille. Tuliaisina Iipolle mukaan tarttui kosketuskeppi -tarvikkeet ja naudan kuivattua ulkofilettä, nam!

Lauantaina piipahdimme paikallisessa mätsärissä ja tosiaan vain piipahdimme. Maksoimme nimittäin 5€ vain saadaksemme sinisen muovinauhan. En sinänsä ole katkera, sillä olen Iiposta hyvinkin ylpeä! Iippo seisoi ja käveli mielestäni hienosti (lukuunottamatta paria peitsausta...) ottaen huomioon, että viimeksi taisimme show -koiralla joskus alkusyksystä. Eniten pisti kuitenkin ärsyttämään se, miten vakaviksi mätsärit ovat menneet! Mistähän artikkelista joskus luin, että mätsärin tarkoitus on olla leikkimielinen ja hauska tapahtuma kaikille koirien ystäville, jossa palkitaan parhain yhteispeli ja antelian namikäsi? Se, että BIS -kehissä pyörii neljä MVA tipsua, joiden omisjilla on jakkupuku ja karstat kädessä, on mielestäni täydellinen vastakohta jo pelkästään sanalle leikkimielinen... Noh, onneksi sentään kavereiden koirat saivat hyvät sijoitukset, onnentoivotukset vielä heille!

Loppuun vielä suuri kuvapostaus!

Itsellänihän on nykyään sänky päivät pitkät ja yötkin vielä kaiken lisäksi täysin tyhjillään, kun Iiponkin mielestä tyynyllinen nojatuoli on paljon mukavampi nukkumapaikka kuin minun kainaloni!

Äärimmäisen suloinen kuva kavereistani Epsasta ja Emmasta ja ajasta, jolloin Iippo vielä sängyssäni nukkui.

Lopuksi mätsärikuvia. Myönnettäköön, että ensimmäisessä Iippo seisoo oudosti, mutta kyseessä olikin vain harjoitus!

Hauskaa helmikuuta!

2010-02-01T10:43:00.006+02:00

Viime kirjoituskerrasta onkin vierähtänyt jo tovi. Päätin siis heti viikon alkajaisiksi ja uuden kuukaudenkin kunniaksi postata pienen pätkän viimeisimpiä tapahtumia, kun tuleva viikko kaikkinen navettavuoroineen lupaa Iipolle melkoista hiljaiseloa. Viikonloppuna lähdetäänkin taas reissuun - sitä odotellessa...

Viime käytännöntunnilla eli torstaina vietimme aikaa taas hallilla. Treenit onnistuivat meidän osaltamme loistavasti, mutta silti itselle jäi jokseenkin lattea fiilis, kohta selvinnee teillekin, miksi.

Aloitimme tunnin sivulletulo ja seuraamis -harjoituksilla. Tunnustettakoon, että en ole mielestäni koskaan opettanut Iippoa seuraamaan kunnolla, silti se jostain ihmeen syystä tuntuu sen osaavan. Ainakin sillä tunnilla koiraton luokkakaverini totesi näin. Opettaja kävi seuraamassa ja kommentoimassa jokaisen suorituksia, vaan kuinka käykään meidän kohdalla?
"Ota niitä sivulletuloja myös niin, että koira joutuu tulemaan viistosti."
Noh, saimme uuden vinkin, eikä meitä haukuttukaan, mutta missä kehut?

Homma eteni esine-etsintöihin. Yhdessä huoneessa oli sellainen puinen rakennelma, missä oli purkkeja. Yhteen näistä purkeista piilotettiin sukka, johon olin laittanut Iipon nameja. Iipolla kesti hetki tajuta jutun juju, se kysyi monta kertaa neuvoa, mutta hoksattuaan homman idean, se löysikin sukan nopeasti ja otti sen jopa suuhun (eikä meinannut irtikään päästää)! Kyllä siitä huomasi, että se etsi enemmän silmillään kuin kuonollaan, mutta tekipä sentään edes jotain. Teimme viisi etsintää ja lopuksi opettaja vain totesi:
"Ota ensi kerralla koiralta panta pois, se häiritsee sitä, kun se kolisee tuohon reunaan."
Ja jälleen kerran meinasin pudottaa leukani. Teimme viisi etsintää, miksei opettaja voinut mainita tästä panta -asiasta jo muutaman ensimmäisen jälkeen? Vai oliko tämä jokin kouluttajan tyhmyystesti eikä koirakoulu ollenkaan?

Sillä välin, kun joku teki näitä etsintöjä, muut saivat tehdä koirineen tasapainoharjoituksia ja laatikkoleikkiä (joka on muuten ihan Iipon suosikki) toisessa huoneessa. Tasapainolauta oli Iipon mielestä kyllä ihan huippu, se astui sille muitta mutkitta, oli siinä rauhassa, vaikka lauta keinuikin ympäriinsä ja heilutteli jopa itse itseään, eikä seisonut peloissaan paskajäykkänä. Ei meinannut millään tulla laudalta poiskaan ja, kun tuli, niin oli siellä hetken päästä uudestaan. Helppoa ruokaa, niin mikäs siinä!

Viimeisenä suoritimme rauniokoira -esteitä, tässä vaiheessa olin menettää hermoni opettajaamme kokonaan. Ensimmäisenä esteenä oli kahden pyöreän palkin päällä oleva lauta, joka ei ollut erityisen vakaa kävellä. Ennen ja jälkeen esteen tulee koira ottaa sivulle, otin siis Iipon sivulle ja olin jo käskemässä sitä hyppäämään esteelle, kun opettajamme erittäin halveeraavalla äänensävyllä ilmoittaakin:
"Kyllä sä voit nostaa sen koiran siihen."
Vastasin tähän, että kyllä se nyt tuonne pääsee ja hienosti Iippo sinne hyppäsikin, eikä edes säikähtänyt kiikkerää alustaa. Ensin kuljetin koiran suoraan esteen päästä päähän, mutta toisella kerralla tein jo esteelle kuuluvan pysäytyksen esteen keskellä, eikä Iippo ollut siitäkään moksiskaan. Kehuja emme saaneet (paitsi taustalla ihailevilja kämppiksiltä) ainoastaan haasteen siirtyä seuraavalle esteelle, vuorossa oli keinulauta.

Ohjasin Iipon esteelle, hidastin siinä kohdassa, kun keinulauta alkoi laskea ja ohjasin Iipon alas esteeltä - ilman ongelmia. Opettaja kehoitti meitä tekemään saman uudestaan.

Seuraavana vuorossa, liukas, suora putki. Aluksi jätin Iipon putken toiseen päähän ja menin kutsumaan sitä toisesta päästä. Koira tuli ilman ongelmia. Opettajamme kehotti jättämään toiseen päähän namialustan ja äänensävy kertoi kuin lauseesta olisi jätetty pois "ei se varmasti silloin mene, jos sinä olet toisessa päässä!"
Sinnehän se mopsi kuitenkin innoissaan sujahti.

Lopuksi kokeilimme vielä tikapuita, jotka olivat esteistä kaikkein haastavimmat. Iippo meni esteelle rohkeasti, mutta, kun tikkaiden välit olivat turhan pitkät tuli pieni tenkkapoo, eikä houkuttelukaan tahtonut toimia, vaikka koira yrittikin selvästi rohkaista mielensä. Avustajan kanssa siirsimme yhdessä koiran jalat tikapuulta toiselle, jonka jälkeen Iippo otti jo muutamia itsenäisiä harppauksia - tekniikkahan se siinä koiralla hakusessa olikin! Tätä estettä emme enää kerranneet sen haastavuuden takia.

Olen kuullut kyseisestä opettajasta juttua, ettei häntä pahemmin kiinnosta ohjata muita kuin pk-rotuisten koirien ohjaajia ja tässähän tämä kävi enemmän kuin selväksi. Tuntui jotenkin todella epäreilulta, että emme saaneet kuulla kehuvaa sanaakaan, vaan opettaja tuntui koko ajan lähinnä haastavan, tyyliin "tästä koirasi ei selviydy, ensimmäinen kerta meni tuurilla, toinen kerta ei onnistu!" Noh, sainpas ainakin näytettyä, että Iipossa piisaa potentiaalia vaikka ja mihin!

Muutenkin ihmetytti, kun eräs ryhmämme koirista tuntui todella pelkäävän esteillä. Opettaja suosi pakotteiden käyttöä ja, kun koira oli vedetty, tuupattu tai tönitty esteen läpi, se nostettiin saman tien taas esteen alkupäähän ja tämän jälkeen uudelle esteelle - ilman taukoja. Opettajahan se tässä minua ammattitaitoisempi on, mutta miten minusta tuntuu, ettei noin kyllä kouluteta rauniokoiraa?

Lopputunnista alkoi fiilikseni olemaan muutenkin kireä, kun Iippo tuppasi riekkumaan ympärillä viuhuville, isommille koirille. Jätimme luoksetuloharjoituksenkin tekemättä, salin toisessa päässä noutoa harjoittelevien koirien takia. Opettaja puuttui tietenkin tähänkin, kun jatkuvasti olin komentamassa koiraani.
"Mikäs sitä nyt noissa muka kiinnostaa?"
"Mitäs se mopsi siellä lentelee?"
Joo joo, onhan täällä ollut puhetta, ettei koiraa saisi kovasti rankaista, mutta ennemmin menen vaikka puhutteluun kuin annan Iipon riekkua ympäriinsä. Enhän minä sitä edes kovasti ota, poskista kiinni vain ja pieni puhuttelu tai rauhoittuminen kyljellään. Kuka vetää rajansa mihinkin. Mutta tässä taas nähtiin; suoraa vittuilua opettajalta, eikä toivoakaan siitä, että olisin voinut saada tilanteeseen jonkin pätevän neuvon. Noh, ehkä opettajalle tuli hyvä mieli, kun sai kysymyksiinsä vastauksen: "En minä tiedä, miksi se noin tekee."

Loppukevennykseksi iloisempia aiheita! Yksi Iipon etutassun kynsistä on harmaantunut niin, että pystyn erottamaan siitä suonta. Tämähän helpottaa kynsien leikkaamista huomattavasti ja jopas on mopsilla kerta heitolla vähän lyhyemmät kynnet, jipii!

Nyt vielä ennen navettaan lähtöä Iippo jalkakylpyyn, kun sekin jäi eilen välistä.
Rattoisaa viikkoa!

Matkustamista ja tappelua

2010-01-26T19:22:00.011+02:00

Perjantaina, kello puoli kolme, otimme Iipon, Kingin ja Emman kanssa suunnan kohti Hankasalmea, viettääksemme yhteistä, mukavaa ja ennen kaikkea railakasta viikonloppua! Kummatkin bussimatkat sujuivat Iipon ja Kinginkin osilta mutkitta, molemmat pojat nukkuivat rauhassa penkeillä. Eikä viikonloppunakaan sattunut mitään suurempia kommervenkkejä, lukuunottamatta sitä, että sain hävetä silmät päästäni, Iipon ja Kingin nylkyttäessä toisiaan vuoron perään, milloin nyt missäkin (useimmiten ruokailun aikaan keittiössä) ja sitä yhtä aamuherätystä, kun Iippo päätti pulauttaa, ilmeisesti nälkäänsä, lattialle. Emmaa kyllä vähän kismitti, kun ei mahtunut viereeni omaan sänkyynsä ja haki kesken yön itselleen vieraspatjan. Iippo oli tähän asti nukkunut ahtauden takia lattialla, mutta, kun tilaa saatiin lisää, niin johan oli taas mopsinpoika kainalossa - ja sängyn omistaja lattialla.

Heti maanantaina viikonloppu vaihtui synkeän harmaaseen arkeen, eikä maanantai todellakaan alkanut ruusuisesti. Jouduimme nimittäin heti aamulenkillä vastakkain koulun koirahoitolalla hoidossa olevan nuoren huskyuroksen kanssa. Iippo ei osoittanut koiralle minkäänlaista huomiota, ei ainakaan niin huomattavaa, että olisin sen itse nähnyt, ja olimme kulkeneet jo ohi, kun hoitokoira pääsikin irti pannastaan ja kävi saman tien Iipon niskaan kiinni - eikä touhu todellakaan näyttänyt leikiltä. Ryhdyimme koiran hoitajan kanssa molemmat tempomaan huskya irti Iiposta, joka ei tuntunut olevan moksiskaan, saati pistävän edes vastaan. Hetken aikaa taisteltuamme, saimme kuin saimmekin koirat irti toisistaan. Kävelimme Iipon kanssa kotiin (matkaa ei ollut enää kuin ehkä sata metriä) ja tarkastin koiran. Niska oli kuolassa ja toisen korvan vieressä, sekä päässä oli pikkuinen naarmu ja koira muuten aivan normaali - eli ei mitään vakavaa. Luojan kiitos tuolla koiralla piisaa tuota nahkaa...

Tältä päivältä on sekä hyviä, että huonoja uutisia! Aloittakaamme huonommista...

Syystä X, joka selviää myöhemmin, Iipon vajaa 15 kilon ruokasäkki oli jäänyt lattialle. Käytyäni koululla syömässä, löysin palatessani kotoa jalkapallon muotoisen mopsin! Omaa tyhmyyttäni taas, mutta on kyllä ollut taas äärimmäisen taitava otus, kun on onnistunut a) kaatamaan sen säkin ja b) repimään siihen mopsin mentävän aukon. Onneksi tuo First Choicen nappula ei turpoa paljoakaan, eikä Iippo loppujen lopuksi ollut syönyt aivan mahdottomia määriä. Mutta oli sillä maha pinkeänä...

Meillä on ollut käytännöntunteja sekä eilen, että tänään. Eilen kävimme luokassa läpi kotitehtäväksi saamiamme temppuja ja sovelsimme kosketusalustaa valojen sammuttamisen opetteluun. Lisäksi teimme luoksetulon, paikallaolon / luoksepäästävyyden ja muutaman haun aivan uudessa paikassa!

Tänään taas ohjelmassa oli esine-etsinnän alkeita, saimme Iipon kanssa taas uusia vinkkejä kapulan suussa pitämiseen ja ne tuntuvat jopa toimivan! Ideana on laittaa namit pöydälle, antaa koiralle kapula ja ottaa pari askelta taakse päin ja palkata vasta silloin. Teimme hallilla muutaman haun ja siellä se sujuikin Iipolta paljon paremmin kuin metsässä. Koiran motivaatio riitti jopa lähteä uudelle etsintäreissulle, kun heti aluksi ei tärpännytkään. Otimme myös paikalla makuun ja paikalla olon + luoksetulon ihmis-koira -kujan läpi. Tämä ei mennyt aivan putkeen, sillä nopeasti ohi juoksevat ja riehuvat koirat saavat Iipon pasmat sekoamaan ja sainkin jo Miikulta huomautuksen, että "mitäs se mopsi siellä lentelee", kun ei se tahtonut pysyä millään paikallaan, kun pisti toista niin vihaksi.

Ja tässä se super-kiinnostava syy, miksi Iipon ruokasäkin sisältö päätyi parempiin suihin! Iltapäivän yritystoiminnantunneilla, kuvasimme mainosta, aiheena "Mopsin Mässy". Ja tällainen siitä mainoksesta tuli:

Nuorisokoulu

2010-01-19T21:20:00.003+02:00

Sunnuntaina minut yllätti jäätelönhimo ja, kun pakkastakaan ei ollut kuin se -5, ajattelin, että eiköhän tuo koira nyt takki päällä sen verran kestä, että 2 minuuttia kaupan ulkopuolella, kun minä haen kaupasta jäätelöpaketin. Enpä ollutkaan ottanut huomioon tuulta, joka teki ilmasta huomattavasti kylmemmän oloisen. Lisäksi K-kauppa antoi pakit, kun olikin jo sulkenut ovensa, vaikka niin mainostivat (ainakin vielä hetki sitten) olevansa sunnuntaisinkin yhdeksään asti auki. Jäljelle jäi enää vain Siwa ja Iipon reppana oli jo aivan kylmissään, kun sidoin sen yhteen pylvääseen kiinni. Eikö siinä meinannut mennä itseltä kuitenkin hermot, kun kassalla oli metritolkulla jonoa, nuoriso ja keski-ikäiset - kaikki ostamassa kaljaa! Ihan teki mieleni huutaa, että "mulla jäätyy tuonne ulos pieni viaton koiraparka, että notta..!" En huutanut kumminkaan.

Eilen ja tänään on Iippo ollut melko vähällä lenkityksellä, kun itsellä on pitänyt niin kovaa kiirettä. Onneksi liikunta on korvattu sosiaalisella palvomisella, kun täällä meidän kämpässä on ravannut vähän väliä joku, milloin tekemässä esitelmää ja milloin katsomassa tv:tä. Pääsyvaatimuksenahan luonnollisesti jakamaton huomio Iipolle ja rapsutuksia satelee!

Sain tänään kuulla (ja melkein nähdäkin), miten Iippo on vienyt oppejaan eteenpäin taas uudelle, nuorelle polvelle. Kun se viime käytännöntunnilla yritti Kingiä kovasti astua, niin nyt onkin Kingi keksinyt nylpyttämisen jalon taidon!

- Ei näin Iippo!

Skitsofreenikkomopsi

2010-01-17T15:27:00.004+02:00

Aloitimme tämän päivän reippaasti lähtemällä heti vuorokauden vaihduttua, keskellä yötä siis, yölenkille keskustaan. Yllättävän paljon siellä vielä ajeltiin, mutta oli silti mukavan rauhoittava lenkki. On se öinen kaupunki kaunis.

Yölenkin ansioista nukuimme kummatkin hyvällä omalla tunnolla pitkään ja jatkoimme rentoutumista vielä leffan parissa. Leffan loputtua lähdettiin vasta kunnon lenkille, jonka jälkeen ohjelmassa oli saunomista ja taas kerran jalkakylpyjä. Iippo nautiskeli saunan lämmöstä ja jalkakylvystä niin paljon, että kävi ihan istumaan asti vatiinsa, vaikka yleensä kiertää kylvyt ja kurat kaukaa. Mulle saunan lämpö ei kuitenkaan riittänyt, kun ei mittaria saanut näyttämään 40 astetta enempää, samperin sähkösaunat! Myöhemmin tänään pitäisi vielä leikellä noita kynsiä, etenkin etutassujen kynnet ovat taas aivan järkyttävän pitkät.

Ihmettelette varmasti, että mistä tuo tämänkertainen otsikko oikein tulee. Tässäpä selitystä:
Olen vakaasti alkanut epäillä koirani kärsivän skitsofreniasta tai vähintäänkin jonkinsortin aistiharhoista. Aamu, tai oikeastaan päivälenkillä ollessamme, Iippo oli ihan hepuleissa ja räksytti tien reunassa olevalle risuryteikölle, jonka keskellä oli jokin kitukasvuinen kuusentapainen. Ja voi sitä elämänmenoa, kun Riikka teki poppareita mikrossa... Mörkökausi tuskin on kovin ajankohtainen, kun koiralla on ikää melkein seitsemän vuotta. Korvien välissä se vika on, haha! Mutta niinhän sitä sanotaan, että sellainen koira, millainen omistaja...

P.S.
Lopun jäniskevennykseksi (kuvien lisäksi) kerrotakoon Hikipedian tietämys mopsista:
"Tarun mukaan Mopsin omituinen ulko-näkö johtuu siitä, kun maailman ensimmäinen mopsi ei huomannut seinää. Siinä meni sitten nenä lyttyyn. On myös mahdollista, että tämä koira on törmännyt johonkin muuhun. Historian kirjoissa tosin kerrotaan mopsin olevan koiran ja sian risteytys."

Laatikkoleikkejä

2010-01-16T20:14:00.005+02:00

Torstaina meillä oli viikoittainen siivouspäivä ja kyllä huomasi, että Iippoa tympäisi ihan yhtä paljon kuin muakin. Muistuttelin perjantaina siivoustarkastajaa siitä, että meidän imuri on aivan susi ja, että tänne tarvittaisiin kipeästi uusi. Mokomalla, kun ei pääse edes sängyn alle. Enhän minä mikään himosiivoaja ole, mutta, kun oma koira on pölyllekin allerginen, niin pitäähän niistä sängyn alla majailevista villakoirista olla edes vähän kiinnostunut.

Seuraavaksi eilisestä käytännön -tunnista! Meitä ei varsinaisesti vaadittu näyttämään, että kuinka meidän koirat nyt osaa ne temput, mutta kosketusalustaa tarvittiin harjoituksissa, joita tunnilla tehtiin. Pipa oli väsännyt hallille muutamia toimintapisteitä, joissa jokainen vietti koiransa kanssa aikaa noin 5 min. kerrallaan. Toimintapisteinä olivat: Hypyn opettelu kosketusalustan avulla, ruudun opettelu kosketusalustan avulla ja laatikkoleikki.

Aloitimme Iipon kanssa ruudusta. Positiivinen mieleni alkoi hiipua olemattomiin heti alkuunsa. Me ei olla koskaan aiemmin treenattu ruutua, joten mä en oikein sen paremmin osannut tehdä mitään, niinpä komensin Iippoa vain koskettamaan ruudussa olevaa alustaa. Iippo taas ei ilmeisesti ollut kovin hyvässä vireessä, sillä parin kosketuksen jälkeen se alkoi turhautua ja, kun annoin käskysanan "koske", oli Iipon mielestä kannattavampaa koskea yhtä neljästä tötsästä, joista ruutu rakentui.

Hyppyä olimme treenanneet ennen namialustan kanssa ja se oli jopa sujunut. Käsky kuitenkin kävi, että oli käytettävä kosketusalustaa ja tämähän ei tahtonut Iipolta luonnistua millään. Aina sille sai osoittaa alustaa hypyn yli ja antaa useampia käskyjä, tässä kohtaa Iippo sovelsi "koske" -käskyä koskemalla tassulla kuonoaan tai takapuolellaan lattiaa. Kyllähän se lopulta aina hyppäsikin ja kosketti ihan alustaa, mutta aikamoisen patistelun takana se olikin...

Laatikkoleikki nyt sujui ihan niin kuin ennenkin. Jos laatikkoleikki olisi kilpailulaji, olisi Iippo jo valio. Ei voi pieni koira riemastua niin paljon siitä, että saa laittaa tassujaan laatikkoon tai kaadella sitä ja vieläpä ihan oman mielen mukaan!

Tokoilun ja laatikoiden jälkeen teimme muutamia agility -harjoituksia, mm. hyppyjen, putken, keppien ja puomilta alastulon merkeissä. En kauheasti kiinnittänyt huomiota, miten muut koirat treenasivat puomilta alastuloa ja kontaktipintoja, mutta Iipon kanssa tehtiin aivan erityinen treeniohjelma, koska se ei kokonsa vuoksikaan pahemmin pysty hyppäämään / harppaamaan kontaktipinnan yli. Asetimme namialustan vähän matkaan päähän puomin päästä ja juoksutettiin koira puomia alas, kontaktipinnalla naksautus ja hyvin toimi!

Myös hypyissä, kepeissä ja putkessa käytettiin namialustaa. Kepit aseteltiin ensin leveämmäksi, sen jälkeen vähän kapeammaksi kujaksi, joten niiden kohdalla Iipon ei tarvinnut oikeastaan muuta kuin juosta läpi, kuja-asettelun vuoksi ei tarvinnut edes pujotella. Putki pidettiin mahdollisimman lyhyenä ja suorana. Hyppyjä treenattaessa pidin alkuunsa aisan pelkästään aidan jalkojen varassa, jotta Iippo ei mahtuisi menemään ali ja, kun lopuksi nostin aisaa ensimmäiselle tasolle, niin komiastihan tuo hyppäsi yli!

Eihän tuosta agilityyn olisi kisaamaan, mutta harrastusmielessä Iippo olisi siinä kyllä ihan haka! Harmi, että itsellä ei kauheasti kiinnostus riitä, eikä oikein itsetuntokaan mennä juoksentelemaan johonkin harjoituksiin, kun ohjatakaan en osaa yhtään. Sen vain sanon, että Iipossa olisi kyllä potentiaalia vaikka muille jakaa!

Lopuksi harjoitimme hiukan koirajumppaa, mikä oli mun ja varmaan vähän myös Iipon mielestä melko tylsää. Se tuntui liian helpolta! Tyyliin, kävele penkkiä edestakaisin, ylitä muutaman sentin korkuisia esteitä astumalla etuperin ja takaperin, jyrkkiä käännöksiä vasemmalle ja töttöröiden välissä pujottelua suuntaan jos toiseenkin. Jännin oli ehkä jumppapallon päällä tasapainottelu, joko seisoen tai maaten, jonka tarkoituksena oli vahvistaa koiran lihaksia.

Nyt viikonlopun olemme Iipon kanssa ajatelleet viettää rauhaista hiljaiseloa, välillä ollaan otettu siksakkia ja sekin sujuu nykyään jo kuin vettä vain! Tekisi mieli opettaa tuolle jokin uusi temppu ja vaikka hyllyt notkuvat temppukirjoista, en silti tiedä, että minkä. Noh, jospa sitä kokisi jonkin valaistuksen!

Tässä vielä kuvia eräältä treenikerralta Riikan ja Karan kanssa. Kuvaajana Riikan sisko Pepi:

Seurakoirailua kerrakseen

2010-01-14T18:05:00.003+02:00

Iipon silmä näyttää jo paremmalta. Vähän se vielä sinertää, mutta alaluomi ei enää roiku, eikä silmä valuta tai rähmi normaalia kummemmin.

Riikka piipahti eilen kyläilemässä Iipon vaimon, Karan (jonka blogi löytyy tuolta koirakavereiden kuulumisista), kanssa. Iippo ei oikein lämmennyt, olisikohan johtunut Karan karvanlähdöstä? Mokoma pinnallinen vanhus!

Käytiin illalla yhdessä tennarilla. Minähän siellä lähinnä kävelin aitausta ympäri ja Iippo nökötti sillä ainoalla tallatulla alueella, tennarin keskellä, eikä edes innostunut leikkiin Karan kanssa, vaikka Kara kovasti haastoikin.

Eipä tuo käynyt edes paskalla, kun oli "niin pirun kylmä ja lunta ja yök!" Tämä kostauti mulle aamulla, totta kai, kun Iippo rupesi jo puoli seitsemältä pyörimään levottomasti ja tuijottelemaan. Hätähän siellä tietysti oli, joten alistuin kohtalooni ja nousin ylös. Heitin Iipolle ruokaa kuppiin ja puin päälle. Puettuani rupesin tietysti huutelemaan Iipolle, että "no niin, mennääs nyt sinne pihalle, pissalle, kakkalle", niin eikö mitä; Tää makaa sängyssä: "En mää nyt, siel on kylmä ja mua väsyttää, mahakin täynnä ja aijai tätä elämää." Kantamiseksi siis meni...

Sain tänään YK:nkin kiinni ja kulkukorttini päivitettyä - pääsee viikonloppuna pyykkämään. Missähän tämä meidän myttynukkuja mahtaa sen jälkeen koisia? Marsun pissaisilla housuilla? Ei sentään, taidan pestä nekin (ihanaa tämä pieneläinhoitajakti opiskelevan arki).

Ennen ruokailua poikettiin Iipon kanssa taas tennarilla (tällä kertaa tuli tarpeetkin tehtyä, tosin ennen tennarille menoa), Marin, Sarkin ja Nemin, sekä Marskin koiran, Rikin, kanssa. Vähän aikaa ne siellä temusivat, mutta päätettiin Iipon kanssa lähteä ensimmäsinä, sen jälkeen, kun Rikillä meinasivat vähän mennä hermot, kun ei tolleripoika oikein piitannut pikkumopsin komentelusta.

Huomenna piti olla Miikun käytäntöä, mutta Miikku luuhaa Ruotsissa, joten meillä onkin Pipaa. Ihan hyvä vaan, sillä läksytemput ovat nyt kutakuinkin hallussa, joten on ihan ilo päästä näyttämään, miten meidän mopsinpoikanen on edistynyt. Jospas sitä saisi, vaikka kehujakin pitkästä aikaa, hih!

Musta silmä

2010-01-12T22:22:00.008+02:00

Koulu alkoi eilen, tänään ja huomennakin myöhemmin kuin normaalisti, joten huomenna toteutamme Iipon kanssa varmaan samaa kuin eilen ja tänäänkin ja käytämme aamuvapaani käymällä pitkästä aikaa kiertämässä vähän Eskonlenkkiä!

Eilen illalla säädin patteria hieman kovemmalle viluissani. Ilmeisesti vähän liian kovalle kuitenkin, kun meinasin itsekin kuolla kuumuuteen ja Iippokin vaihtoi makuupaikkaa. Orpo olo, kun siinä oli yksin sängyssä nukkua, kävin kurkkimassa, että missähän se petikaveri mahtaa koisia. Niin eikös se nuku vaatehuoneessa, lauantai-yönä oksentamiensa petivaatteiden päällä (muka kärsinyt kuumasta, kun siellä sitä niin nukuttiin patterin kyljessä! Tai ehkä se vain kyllästyi mun tuuppimiseen... No mitäs nukkuu poikittain!).

Muutoinkin tuo otus on ihan kummallinen, nukkuu aina lattialle jättämissäni vaatemytyissä (anteeksi naisellisuuteni). Tänä iltana keksinkin, että jospa Iipon mielestä on vain mukava nukkua lämmintä patteria vasten, patteri, kun ei ole koko ajan tuuppimassa, että "teeppäs nyt vähän tilaa!" Kärräsinkin nokkelana Iipon oman pedin siihen patterin kylkeen ja myttäsin petivaatteet toiseen nurkkaan. Iippo kävi patjalle maate tyytyväisenä ja minä painuin oivalluksestani ylpeänä suihkuun. Vaan eikö mitä, kun pääsen takaisin:

Mutta, likapyykkimytyistä vakavampiin aiheisiin.
Kyläiltiin tänään Iipon kanssa Emman ja Kingin luona, "tekemässä" esitelmää kanojen ruokinnasta. Siellä tuli huomattua, että mopsiraukalla on jotain häikkää silmässä.

Kuvanlaatuhan ei ole mikään huippu, mutta kyllä tuo silmä oikeastikin sinertää, on hirveän kostea ja alaluomikin vähän roikkuu. Iltalenkillä Iipon-reppana oli vähän haluton ja vauhti yltyi vasta, kun alettiin lähestyä kotiovea - tarpeitakaan ei raaskittu tehdä, vaikkei ulkona ollut edes normaalia kylmempi. Muuten on kyllä ollut aivan normaali, pirtsakka itsensä, enkä nyt ajatellut tuosta juurikaan huolestua. Sehän nyt on kuitenkin mopsi, kärsinyt silmätulehduksista / sen kaltaisista ennenkin ja yleensä ovat parantuneet itsestään, vaikka vähän pahalta onkin näyttänyt. Tuo kumminkin niin kovin kutisee, että on voinut vaikka itse itseään raapaista silmään. Kunhan nyt ei suutuspäissään menisi juoruilemaan, että sai Wäinöltä turpiinsa, Wäinö, kun tuossa vähän suutahti, kun Iippo kuljeskeli siinä Wäinön apajilla, Heidin silpoessa kanaa, heh!

Piikkipäiväkin oli ja meni taas, seuraavan kerran 11.02.
Ja äitikin tuossa päivemmällä pisti viestiä, yrittää kovasti kinuta meitä hiihtolomaksi kotiin, mutta mulla ei kyllä nyt ihan hetkeen ole fiilistä lähteä taas matkaan, vaikka kuinka houkuteltaisiin 15 kg:n säkillä koiranruokaa ja kaupanpäälliskupeilla!

Siinä Salattuja Elämiä taas yhdessä kämppisten kanssa katsellessa, oli Nooralla nuudelikeittoa, joka ei kyllä erityisen hyvälle haissut. Ei tainnut sopia Iipon ja Neminkään nokkaan se haju, kun päättivät yhteistuumin kumota mehut ja keitot Nooran syliin. Noora-raukka kippoineen ja kuppeineen siinä lattialla, juuri haukkaamassa suullista, kun Nemi päättää käydä vähän näykkäämässä Iippoa ja lähteä karkuun. Iippo tietysti perään ja eikös ne molemmat olleet siellä kumollaan Nooran nuudelikeitossa.

Ja tähän jäniskevennykseen onkin hyvä lopettaa turinointi tältä illalta!

Jalkahoitoa

2010-01-10T22:10:00.008+02:00

Vihdoinkin alkaa tää päivä olemaan pulkassa - vaikeuksien kautta voittoon.

Iippo on viime aikoina saanut kyllä ihan tarpeekseen keskenkasvuisista koirakavereista; Ensin Nemi, sitten Turre ja tänään, kun Emmakin palasi vihdoin Kansas Cityyn, se piipahti tässä Kingin kanssa. Pikkupoika oli vähän kauhuissaan tästä meidän röhkivästä vanhasta papparaisesta.

Eilen ja tänään illalla ollaan Iipon kanssa myös pitkästä aikaa käyty kiertämässä sentään vanhainkodin -lenkki. Viime aikoina on ollut niin pirun kylmää, ettei tuo viluinen raasu tarkene paljoa ulkoilla uudesta takistaan huolimatta.

Vierailijoiden lähdettyä olikin Iipon joka sunnuntain jalkakylvyn aika. Allergioidensa (jotka listailen blogiin myöhemmin) vuoksi pojalla tuppaavat tassut kutisemaan ankarasti ja tähän vaivaan eläinlääkäri meille määräsi Malasebin shampoota, jota käytetään bakteeri- ja sieni-infektioiden hoitoon ja, jonka pitäisi auttaa kutinaan. Viime sunnuntaina jäi kylpy välistä, kun käväistiin yökyläilemässä Sannan luona ja kyllä huomaa, että onhan nuo varpaat nyt enemmän kutisseetkin.

Tassukylvyn jälkeen leikeltiin vielä vähän kynsiä, ovat taas päässeet kamalan pitkiksi, kun loman aikana tuli vedettyä parikin kynttä turhan lyhyeksi, niin täytyi pitää vähän taukoa (kyllä, olen älyttömän surkea kynsien leikkaamisessa). Jännä sinänsä, kun tuo ei millään tahtoisi antaa etutassujen kynsiä leikattavan, vaikka haaverit on aina sattuneet takatassujen kynsiin. Yleensähän olen laittanut koiran lattialle selälleen jalkojeni väliin ja muutaman namipalan koiran kuonon eteen haisteltavaksi, mutta nyt etutassujen kynsiä leikeltäessä täytyy aina jotenkin keplotella. Eihän tämä tietenkään ole vielä mitään verrattuna siihen, millaista touhu oli tänne tultaessa... Kämppikset Riikka ja Heidi varmasti muistavat sen kynsien leikkuu -operaation! Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin ja nyt on mopsipojalla taas vähän lyhyemmät kynnet.

Kynsileikkureina meillä toimivat Millerssin ikivanhat sakset, jotka meidän porukat on joskus aikoinaan ostaneet jo vuonna 2000 edesmenneelle kääpiösnautserillemme Joonakselle. Täällä päin oon kuullut hirveesti huonoa noista saksista ja itsekin voin oikeasti allekirjoittaa, että ne kentsulla olevat samanmoiset ovat kyllä aivan jostain syvältä sieltä, mutta näistä omista saksistani en kyllä löydä mitään vikaa.

Rankan päivän jälkeen onkin mukavaa köllötellä (ja vähän poseerata kameralle) omalla, puhtaalla pedillä (kiitokset Silvalle nopeasta toiminnasta).

Treeniä ja temppuja

2010-01-10T19:37:00.008+02:00

Ruoka pysyi sisällä ja huonovointisuus on kokonaisuudessaan tiessään. Vaan eipä kyllä parane nuolaista ennen kuin tipahtaa, hieman nakertaa tuleva yö tuolla takaraivossa...

Koko päivän, kun oli lähinnä tuo koira lahnaillut, päätin ottaa riskin ja treenailtiin ja temppuiltiin iltapäivällä vähäsen. Koulusta meillä on ollut läksynä opettaa koira pyyhkimään kuonoa, siksakkaamaan jalkojen välissä, kosketusalusta ja esineen suuhun ottaminen.

Kuonoaan Iippo osaa pyyhkiä, siihen meillä käskynä "pyyhi nenää", kun eihän tuota keskellä naamaa napittavaa kirsua voi kuonoksi kutsua!

Kosketusalustana taas meillä toimii joululahjaksi saamani fleecekerraston mainos -pahvipalanen ja tänään varmistuin siitä, että Iippo tuon koskemisen osaa, käskynä "koske". Tästä innostuneena yritin keksiä jotakin temppua, jonka olisin voinut opettaa kosketusalustaa apuna käyttäen. Pikainen ehdollistaminen vaaleanpunaiseen muistilappuun koskemiseen ja ei, kun yrittämään TV:n sammutusta! Temppu olisi varmaan onnistunutkin, mutta sekä TV:n, että kaukosäätimen sammutusnappulat olivat vähän turhan hankalia, joten päätin luopua toivosta - ainakin tällä erää!

Iipon siksakkaamisesta olen todella ylpeä. Itselläni kesti pitkään ennen kuin edes aloin opettaa koko temppua, koska mun aivokapasiteetit ei riittäneet tajuamaan, kuinka homma oikein toimii. Kun sitten 30.12. kävin Tampereella alemyynneissä, tarttui mukaani Kirjainfosta Kirsten Wolfin kirjoittama, lähinnä temppuja sisältävä, Superkoira -kirja, jossa tämän tempun salat selviteltiin oikein kädestä pitäen ja johan on alkanut sujua! Enää ei tarvitse kulkea edes kovin kumarassa ja ohjaamistakin on jo voinut vähentää. Kuka sanoikaan, että mopsit ovat tyhmiä koiria? Todenmukaisempaa mielestäni on se, että mopsien omistajat ovat melkoisia tyhjäpäitä...

Seuraavaksi kapula-asiaa! Tämä on se juttu, mistä olen Iipossa ihan äärimmäisen ylpeä! Iippohan ei alkuunsa ottanut suuhunsa mitään muuta kuin ruokaa ja kaikki aina neuvoivat opettamaan kapulointia laittamalla kapulan maahan ja naksuttelemalla, kun koira osoittaa sille huomiotaan. No, sainhan minä Iipon tökkimään sitä nokallaan ja tassuillaan, mutta siihen se sitten jäikin. Kun Miikku eräällä käytännöntunnilla jo ennen joululomaa ehdotti, että tarjoaisin kapulaa kädestä, Iippo tarttui siihen heti. Vähän siinä tuntui, että opettaja pönkitti egoaan ja piti mua ihan tyhmänä, mutta Iipon puolesta olin niin onnellinen, että meinasi itku päästä! Siitä alkoikin kova treenaaminen ensin tunnarikapulalla, joka ajan kanssa osoittautui turhan lyhyeksi, kun Iippo aina tavoitteli sen päitä, eikä keskeltä kiinni ottaminen tuntunut onnistuvan. Kiitos kuitenkin kämppikseni Riikan, joka lahjoitti meille hienon, pidemmän kapulan ja taas treeni etenee! Suuhun ottaminen sujuu jo erittäin mallikkaasti, mutta pitäminen on vähän eri asia...

Valvomista ja oksentelua

2010-01-10T12:42:00.001+02:00

Eilen Silva ja Turre kävivät illalla kyläilemässä. Herkuteltiin siinä coctailtikuilla ja katseltiin pari huonoa elokuvaa. Iippo nukkui tyytyväisenä sängyllä, mitä nyt välillä kävi vähän komentamassa nuorempaa Turrea, kun toisen vauhti kiihtyi vanhan herran mielestä liian kovaksi.

Ilta sujui rattoisasti ja vaihtuikin kohta aamuyöksi, mukavaakin oli - lukuunottamatta sitä, että Turre kävi merkkaamassa Iipon sängyn (onneksi Iippo nukkuu siinä äärimmäisen harvoin ja Silva lupautui pesemään mokoman patjahökötyksen).

Siinä ennen kolmea Silva ja Turre lähtivät omille pahnoilleen ja itsekin kävin Iipon kanssa nukkumaan. En edes tiedä, kuinka kauan ehdin nukkua, kun jo heräsin Iipon pulputtavaan yökkäilyyn. Silmät sikkuralla napsautin valot päälle. Iippo makasi jalkopäässä ihan normaalin näköisenä. Kurkin lattioille, mutten nähnyt mitään, joten väsyneenä ajattelin, että se on vain jotain nikotellut tai muuta vastaavaa ja jatkoin unia. Aamulla sitten selvisi, että tuo tyhjän-mahan-oksennus olikin mun sängyssä - tällaisissa tilanteissa olisi mukava omistaa enemmän kuin kaksi lakanaa, ne molemmat kun sattuvat nyt olemaan likaisia...

Eipä siinä kauaa ehtinyt nukkua, kun Iippo jo yökkäili lattialla. Ei auttanut muu kuin nousta ja äkkiä sanomalehteä alle (oli siitä Satakunnan Kansan kuuden viikon lahjatilauksesta sentään jotain iloa). Pari kertaa se yökkäsi, sitten vähän nolona takaisin sänkyyn nukkumaan - ja hetken päästä uudestaan. Muistelisin katsoneeni kelloa joskus puoli seitsemän aikoihin, ihmekös, jos vähän väsyttää, kun on kolmelta mennyt nukkumaan - ei tainnut yhdeksän tuntia ihan täyttyä... Lattiakin oli aamulla erittäin kaunis näky - täynnä oksennuksessa lilluvia sanomalehden sivuja, nam!

Kun kymmenen jälkeen jaksoin vihdoin nousta Iipon oksennettua jälleen kerran, kävin hakemassa alakerrasta kuumemittarin ja mittailin mopsipojalta lämmön. Mittari näytti 37,54 eli ei mitään hälyttävää - luojan kiitos. Nyttemmin yökkäily on vähentynyt ja Iippo ollut muutenkin koko ajan täysin normaali, pirtsakka itsensä. Pari tuntia sitten käydessämme pihalla, se teki tarpeensa ja kaikki oli ihan ok. Noin tunti sitten annoin sille sen normaaliannosta pienemmän määrän nappuloita ja turvotin ne. Ruokahalukin oli kohdallaan ja nyt papparainen nukkuu jälleen kerran sängyssä. Toivon kyllä todella, että se ruoka nyt pysyy siellä pienessä masussa, sillä, jos ei, niin silloin on kyllä asiat todella huonosti... Ja täällä, kun ei kuuleman mukaan ole mikään helppo nakki päästä eläinlääkäriinkään. Kaikista piinaavinta tässä on se, etten yhtään ymmärrä, mistä tuollainen huonovointisuus voisi johtua. Olen 100%:n varma, ettei Iippo ole päässyt syömään mitään sopimatonta, eikä se ole kovin herkkämahaista sorttia muutenkaan.

Noh, toivottavasti Iippo nyt tervehtyisi iltaankin mennessä, niin hennoisi sitä vähän kiusata taas vaihteeksi kynsien leikkuulla ja tassukylvyllä.